Juutalainen kalenteri

Juutalainen kalenteri (הלוח העברי ha'luach ha'ivri) tai heprealainen kalenteri on juutalainen vuosikalenteri. Siinä on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi.

Kuvassa oleva keskiaikainen juutalainen kalenteri muistuttaa juutalaisia tuomaan synagogaan palmun lehden (lulav) ja sitruunan (etrog) ennen sukkotia, joka päättää juhlan koollekutsumisen elokuussa.

Juutalainen kalenteri on tyypillinen lunisolaarinen kalenteri, joka perustuu sekä auringon että kuun kiertoon ja muistuttaa tässä suhteessa esimerkiksi kiinalaista kalenteria. Tässä suhteessa se eroaa sekä puhtaasti kuunkiertoon perustuvasta islamilaisesta kalenterista että puhtaasti auringonkiertoon perustuvasta gregoriaanisesta kalenterista.

Juutalaisessa kalenterissa jokainen kuukausi on joko 29 tai 30 päivän pituinen, ja kuukauden alku sattuu aina uuden­kuun aikaan tai lähelle sitä.[1] Täten vuodessa on tavallisesti 353–355 päivää, mutta tietyin väli­ajoin vuoteen lisätään ylimääräinen kolmas­toista kuukausi, jotta kalenterin kuu­kaudet aina pysyisivät suunnilleen samana vuoden­aikana. Näin tehdään 19 vuotta kestävän Metonin jakson aikana seitsemän kertaa,[2] jakson kolmantena, kuudentena, kahdeksantena, yhdentenä­toista, neljäntenä­toista, seitsemäntenä­toista ja yhdeksäntenä­toista vuotena.[1]

Juutalaisen kalenterin vuosiluvut alkavat vuodesta 3761 eaa, jota on pidetty maailman luomisen ajankohtana.[1] Kalenterin mukainen vuosi 5781 alkoi 18. syyskuuta 2020 ja loppui 6. syyskuuta 2021.

Historia

Raamatun aika

Juutalaiset ovat käyttäneet lunisolaarista kalenteria Raamatun ajoista lähtien, mutta ovat viitanneet kuukausiin nimien sijasta numeroilla. Vain neljä ensimmäistä kuukauden nimeä on saatavilla ennen pakoa olevalta ajanjaksolta; Tanakh (Raamattu): Abib (ensimmäinen, kirjaimellisesti "kevät"), Ziv (toinen), Ethanim (seitsemäs), ja Bul (kahdeksas). Kaikki ovat kanaanilaisia nimiä, kaksi viimeistä myös foinikialaisia. Pääasiassa kuukausien nimet on kuitenkin lainattu babylonialaisilta.[2]

Raamatun aikana nisan- eli abib-kuuta, jossa pääsiäistä vietetään, pidettiin vuoden ensimmäisenä kuukautena.[3] Nykyisin vuoden katsotaan alkavan tishri-kuusta syksyllä[2], koska juutalaisen perimä­tiedon mukaan maailma luotiin tämän kuun alussa, jolloin vietetään roš hašana -juhlaa, juutalaisten uuttavuotta.[1]

Babylonian pakkosiirtolaisuus

Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana 586 eaa. juutalaiset ottivat käyttöön kuukausien babylonialaiset nimet, ja jotkut heimot kuten essealaiset käyttivät aurinkokalenteria viimeiset kaksi vuosisataa ennen ajanlaskun alkua. Babylonialainen kalenteri taas periytyy suoraan sumerilaisesta kalenterista.

Havaintoihin ja laskuihin perustuvat kalenterit

Varhaisina aikoina juutalainen kalenteri perustui suoraan kuusta tehtyihin havaintoihin. Tiettyihin paikkoihin asetettiin tarkkailijoita, joiden tehtävänä oli havaita, milloin uusi kuu oli ensimmäisen kerran nähtävissä. Heti kun se oli juuri ja juuri nähtävissä, he kiiruhtivat Jerusalemiin ja ilmoittivat asian Sanhedrinille, jona julisti uuden kuukauden alkaneeksi.[1] Sen merkiksi sytytettiin tuli kaupungin korkeimmalle kukkulalle, ja sanan­saattajien tehtävänä oli tiedottaa asia kaukaisimmillekin paikka­kunnille.

Koska lisäksi aurinkovuosi ei ole jaollinen kuun kiertoa vastaavilla kuukausilla, täytyy kalenteriin lisätä ylimääräinen täytekuukausi, jotta kalenterin aloituspäivä ei siirtyisi liiaksi keväästä. Tästä ei ole mainintaa Raamatussa, mutta 3. Mooseksen kirjan mukaan pääsiäisen tulisi olla vuoden ensimmäisenä kuukautena, ja samassa yhteydessä puhutaan myös toisesta juhlasta samassa kuussa, jolloin heilutettiin uutislyhde.[4] Jos lyhde ei vielä ollut kasvanut, jouduttiin pääsiäistä siirtämään kuukaudella.

Sitä mukaa kuin juutalaisia alkoi asua entistä kauempana Jerusalemista, kävi kuitenkin välttämättömäksi laatia kiinteät säännöt siitä, miten kalenteri laaditaan, kuinka monta päivää missäkin kuukaudessa on ja minä vuosina karkauskuukausi lisätään. Nykyiset säännöt kalenterin laatimisesta ja siitä, minä vuosina karkauskuukausi lisätään, merkitsi muistiin juutalainen tiedemies Hillel II vuonna 359.[1]

Juutalaisen ajanlaskun kuukaudet

Juutalaisen ajanlaskun mukaan vuodessa on 12 tai 13 kuukautta.

  1. Nisán, 30 päivää ניסן
  2. Ijjár, 29 päivää אייר
  3. Siván, 30 päivää סיון
  4. Tammúz, 29 päivää תמוז
  5. Av, 30 päivää אב
  6. Elúl, 29 päivää אלול
  7. Tišrì, 30 päivää תשרי
  8. Hešván, 29/30 päivää חשון
  9. Kislév, 29/30 päivää כסלו
  10. Tevét, 29 päivää טבת
  11. Shevat, 30 päivää שבת
  12. Adár, 30 päivää, lisäkuukausi אדר א
  13. Adár II, 29 päivää אדר ב

Adar lisätään vain 7 kertaa 19 vuodessa. Tavallisina vuosina Adar II on yksinkertaisesti Adar.

Joissakin yhteyksissä on vuoden laskettu alkavan myös tishri-kuukauden alusta.

Gregoriaanisen kalenterin kuukausia nämä vastaavat suunnilleen seuraavasti:

  1. nisan ( abib ) maalis-huhtikuu
  2. ijjar ( siv ) huhti-toukokuu
  3. sivan touko-kesäkuu
  4. tammuz kesä-heinäkuu
  5. av heinä-elokuu
  6. elul elo-syyskuu
  7. tisri ( etanim ) syys-lokakuu
  8. hesvan ( bul ) loka-marraskuu
  9. kislev marras-joulukuu
  10. tevet joulu-tammikuu
  11. shevat tammi-helmikuu
  12. adar helmi-maaliskuu

Lähteet

  1. Ove Schrarz, Hillel Skurnik, Dave Weintraub: Juutalaisuus, uskonto ja perinne, s. 8-10. Juutalainen koulu, 1989. ISBN 952-90116-1-X.
  2. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 54-56. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. 2. Moos. 12:2–11
  4. 3. Moos. 23:4–14

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.