Justinianus I
Justinianus I eli Justinianus Suuri (lat. Imperator Caesar Flavius Petrus Sabbatius Iustinianus Augustus;[1] kreik. Φλάβιος Πέτρος Σαββάτιος Ἰουστινιανός, Flávios Pétros Sabbátios Ioustinianós; 11. toukokuuta 483 Tauresium – 13./14. marraskuuta 565) oli Itä-Rooman keisari 1. elokuuta 527 lähtien aina kuolemaansa saakka. Justinianuksesta käytetään joskus lempinimeä "viimeinen roomalainen", sillä hän oli viimeinen äidinkielenään latinaa puhunut keisari ja valloitti Rooman kaupungin.
| Justinianus I | |
|---|---|
 Justinianus I Ravennan St. Vitalen kirkossa sijaitsevassa mosaiikissa. | |
| Itä-Rooman keisari | |
| Valtakausi | 1. elokuuta 527–13./14. marraskuuta 565 |
| Edeltäjä | Justinus I |
| Seuraaja | Justinus II |
| Syntynyt |
11. toukokuuta 483 Tauresion |
| Kuollut |
13./14. marraskuuta 565 Konstantinopoli |
| Puoliso | Theodora |
| Suku | Justinianus |
| Isä | Sabbatius |
| Äiti | Vigilantia |
Justinianuksen arvioidaan yleisesti kuuluvan myöhäisantiikin tai jopa koko keskiajan merkittävimpiin hallitsijoihin.[2] Hänen merkittävimpänä saavutuksenaan pidetään Rooman lakien kokoelmaa, Corpus Juris Civilis, joka oli tärkeä lakikokoelma Itä-Rooman keisarikunnalle vuosisatojen ajan ja joka loi pohjan useiden muiden Euroopan maiden lainsäädännölle.[3][4] Justinianuksen hallituskauden aikana Bysantti valloitti takaisin menetettyjä alueita Afrikassa ja Italiassa. Hän myös aloitti suuren rakennusohjelman, jonka kuuluisin aikaansaannos oli Hagia Sofian kirkko Konstantinopolissa. Lisäksi hän piti suurena tavoitteenaan uskonnollisen yhtenäisyyden luomista mutta epäonnistui siinä.[4]
Justinianuksen kunnianhimoiset uudistukset ja valloitukset saivat myös aikaan kielteisiä seurauksia. Hän vainosi säälimättä uskonnollisia vähemmistöjä ja homoseksuaaleja, joiden hän ei katsonut noudattavan kristillistä seksuaalietiikkaa.[4] Hänen mukaansa nimetty Justinianuksen rutto surmasi hänen valtakautensa myöhempinä vuosina kymmeniä miljoonia ihmisiä, mukaan lukien noin puolet Bysantin valtakunnan väestöstä, ollen yksi kaikkien aikojen pahimmista pandemioista. Justinianuksen kuoleman jälkeen valtakunta oli voimavarojensa rajoilla, tai ainakin näin hänen seuraajiensa propaganda väitti. Justinianus antoi myös sulkea Ateenan akatemian.[2]
Justinianuksen hallituskaudesta tiedetään paljon etupäässä historioitsijoiden Prokopios ja Agathias ansiosta.
Nuoruus
Justinus, synnyinnimeltään Petrus Sabbatius, syntyi vaatimattomiin oloihin. Justinianuksen kotipaikka oli Tauresion eli Tauresium, joka sijaitsi latinankielisellä alueella, nykyisen Skopjen lähistöllä (ent. Jugoslavia).[4][5] Hänen varhaisista vuosistaan ei tiedetä muuten mitään.[4]
Aikalaislähde Johannes Malalas kertoo Justinianuksen ulkonäöstä että hän oli muun muassa lyhyt, vaaleaihoinen, kiharatukkainen, pyöreäkasvoinen ja komea. Prokopios vertaa Justinianuksen ulkonäköä tyrannimaiseen Domitianukseen, mutta tämä on luultavasti vain panettelua.[2]
Justinianuksen eno Justinus I, traakialainen oppimaton talonpoika, oli saapunut Konstantinopoliin jo 470-luvulla ja oli päässyt keisari Leon uuteen kaartiin, joka tunnettiin nimellä excubitores. Justinus I oli pätevä sotilas ja eteni helposti urallaan. Vaurastuessaan hän kutsui sukulaisiaan pääkaupunkiin, heidän mukanaan tuli myös Justinuksen siskon poika Petrus, jonka koulutuksen Justinus I kustansi. Justinus I:llä ei ollut omia lapsia, minkä takia hän adoptoi pojan vuoteen 520 mennessä ja tämä otti uudeksi nimekseen Justinianus.[5]
Keisari Anastasiuksen kuollessa vuonna 518 Justinus oli upseerina yhdessä keisarin palatsikaarteista.[6] Anastasius ei ollut nimittänyt itselleen seuraajaa, vaikka hänellä oli kolmekin veljenpoikaa. Kronikoitsija Joannes Malalas kertoo miten Justinus I pääsi keisariksi. Korkea-arvoinen eunukki Amantius, joka ei itse olisi voinut päästä keisariksi, yritti saada tukea omalle ehdokkuudelleen. Amantius antoi Justinukselle rahaa, joilla hänen tuli lahjoa kaartin sotilaat. Justinus lahjoikin sotilaat, mutta ei kannattamaan Amantiusta vaan itseään.
10. heinäkuuta vuonna 518 senaatti, armeija ja kansa julistivat Justinuksen uudeksi keisariksi. Justinus antoi siskonpojalleen heti arvonimen comes. Prokopios väittää että Justinus oli miltei lukutaidoton ja että Justinianuksella oli todellinen valta heti alusta alkaen. Heti Justinuksen noustua keisariksi Justinianus heittäytyi innolla politiikan syövereihin. Kolme kuukautta Justinuksen noustua valtaan Justinianus kirjoitti jo paaville kärsimättömän kirjeen jossa hän vaati tätä saapumaan Konstantinopoliin. Justinianuksen asema Justinuksen seuraajana ei kuitenkaan ollut täysin selvä.[7]
Seuraavien vuosien aikana Justinianuksen arvovalta kasvoi suunnattomasti. Prokopioksen mukaan Justinianus oli sekaantunut vuoden 520 konsulin Vitalianuksen murhaan. Vitalianus oli myös magister militum praesentalis, pääkaupungin tärkein sotilaskomentaja. Tämän jälkeen Justinus nimitti Justinianuksen uudeksi magister militum praesentalikseksi. Justinianus nimitettiin myös vuoden 521 konsuliksi. Justinianus järjesti konsulivuotenaan suurenmoiset ajot, mitkä kasvattivat hänen suosiotaan entisestään.[6]
Theodora
Vuonna 522 Justinianus tapasi tulevan vaimonsa Theodoran. Justinianus oli jo lähes 40-vuotias ja Theodora oli tätä paljon nuorempi. Suurin osa Theodoraa koskevista tiedoista on peräisin Prokopioksen "Anekdotasta". Tässä kirjassa historioitsija purkaa vihaansa keisarinnaa kohtaan. Prokopioksen kuvauksessa Theodora manipuloi heikkotahtoista miestään.[7]
Theodora oli ammatiltaan näyttelijätär. Tähän aikaan näyttelijöitä ei arvostettu ja heidät laskettiin prostituoituihin. Justinianus ei olisi itse asiassa voinut mennä Theodoran kanssaan naimisiin, ellei keisari Justinus olisi säätänyt lakia, joka mahdollisti korkeasäätyisten ja näyttelijättärien väliset avioliitot. Theodoran isä oli toiminut hippodromissa "vihreän puolueen" karhujen kesyttäjänä. Theodora alkoi vihata vihreitä, koska he eivät olleet auttaneet hänen äitiään isän kuoltua. Theodora oli tästä lähtien, samoin kuten Justinianuskin, sinisten kannattaja.[8]
Ei tiedetä, miten Justinianus ja Theodora kohtasivat, mutta ilmeisesti Justinianus rakastui Theodoraan. Eräässä myöhemmin säätämässään laissa hän sanoi, että avioliitto syntyy yhteisestä kiintymyksestä ja se ei tarvitse lisäkseen myötäjäisiä. Justinianus korotti Theodoran patriisiksi.[9] Suurin uhka Justinianuksen ja Theodoran liitolle oli Justinuksen vaimo keisarinna Euphemia, joka ei voinut sietää Theodoraa. Euphemia kuoli kuitenkin vuonna 524 ja vuonna 525 Justinianus ja Theodora menivät naimisiin.[8]
Vuonna 527 Theodora sai arvonimen Augusta. Kuten Justinuksen perhe aikaisemmin, myös Theodoran perhe sai jakaa hänen uudesta arvostaan saaman hyödyn. Theodoran siskot naitettiin korkeasäätyisiin perheisiin. Theodoran ja myös Justinianuksen tausta loi paljon vastustusta pääkaupungissa. Justinianuksen ja Theodoran hovissa etiketti nousi entistä tärkeämpään rooliin. Prokopios kertoo muutaman tarinan, kuinka Theodora nöyryytti yläluokkaan kuuluneita henkilöitä. Theodora käyttikin hovietikettiä pitääkseen kiinni uudesta asemastaan.[10]
Theodora oli monofysitismin kannattaja. Monofysitismi oli tuomittu harhaoppina Khalkedonin kirkolliskokouksessa jo vuonna 451. Justinianus kannatti enonsa tapaan Khalkedonin kokouksen päätöksiä. Theodora ei pitänyt monofysitismiään salassa ja pariskunta riiteli usein uskonnollisista asioista. Toisaalta valtakunnan monofysitistien uskollisuus keisaria kohtaan pysyi lujana kun he tiesivät keisarinnan olevan monofysitisti.[4][11]
Keisarina
Prokopioksen mukaan Justinianuksella oli todellinen valta jo ennen Justinuksen kuolemaa. 4. huhtikuuta 527 Justinus antoi kruunata Justinianuksen ja Theodoran keisariksi ja keisarinnaksi. Neljä kuukautta myöhemmin Justinus kuoli ja Justinianuksesta tuli yksinvaltias.
Justinianuksen uudistukset
Verotuksen uudistaminen
Rahoittaakseen kaikki haluamansa uudistukset Justinianus antoi Johannes Kappadokialaiselle tehtäväksi uudistaa valtakunnan verotusta. Johanneksen johdolla byrokratiaa karsittiin ja uusia veroja säädettiin. Verotus iski niin aristokratiaan kuin talonpoikiin.
Osa uudistuksista oli suorastaan haitallisia. Johannes ajoi läpi uudistuksen joka rajoitti keisarillista postilaitosta. Tämä sai seurauksia. Talonpojat olivat aikaisemmin pystyneet myymään viljaansa postilaitokselle, joka tarvitsi ruokaa hevosille. Nyt talonpojat eivät pystyneet myymään viljaansa, koska viljan kuljetus maitse oli yleensä erittäin kallista. Johanneksen yritykset karsia Belisariuksen vandaaleja vastaan suunnatun sotaretken menoja oli myös kostautua. Laivaston muonaan kuuluva leipä ei ollut tarpeeksi hyvin paistettua ja se pilaantui matkan aikana. Viisisataa sotilasta kuoli syötyä pilaantunutta ruokaa. Kova verotus ajoi talonpoikia kodeistaan. Suuri osa heistä muutti Konstantinopoliin. Johannes Lyydialainen kertoo Kappadokialaisen päästäneen lauman villipetoja, eli veronkerääjiä, Lyydian kimppuun. Pian Johannes olikin valtakunnan vihatuin mies.[12]
Valtakunnan itäosissa kreikka syrjäytti latinan hallintokielenä.
Lainsäädännön uudistukset
- Pääartikkeli: Corpus iuris civilis
Justinianus antoi kirjoittaa uudestaan vanhat roomalaiset lait Tribonianuksen johdolla. 8. huhtikuuta 529 valmistui Codex Iustinianus ja viikkoa myöhemmin se syrjäytti kaikki vanhat lait tuomiostuimissa kautta valtakunnan. Vuonna 530 alettiin koota vanhojen lakimiesten teksteistä yhtenäinen Digesta. Kolmas lakeihin liittyvä kirja oli Institutiones, joka oli tarkoitettu oppikirjaksi lakia opiskeleville. Nämä kolme teosta tunnetaan nimellä Corpus iuris civilis.
Justinianus ja uskonto
Justinianus kannatti enonsa tapaan Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä. Theodora oli kuitenkin monofysitismin kannattaja. Justinuksen hallituskauden alussa monofysiitteja sorrettiin, mutta Justinianus suosi neuvotteluja Theodoran kannustamana .[13]
Vuoteen 527 mennessä monofysitistit olivat jakaantuneet kahteen leiriin, Severuksen johtamiin maltillisiin ja niin sanottuihin julianisteihin, jotka kannattivat jyrkempää monofysitismin muotoa. Julianisteilla oli suuri kannatus kansan joukossa.[14]
Vuonna 531 monofysiittien delegaatio saapui Konstantinopoliin jossa Theodora ja Justinianus ottivat heidät vastaan. Monofysiitteja varten keisari antoi rakennuttaa jopa oman kirkon pääkaupunkiin. Justinianus yritti saada aikaan dialogin khalkedonilaisten ja monofysiittien välillä. Vuonna 532 hän järjesti kokouksen johon osallistui munkkeja kummastakin leiristä. Kokous ei kuitenkaan johtanut mihinkään ja vuonna 536 Severus ja muita monofysiittien johtajia saapui Justinianuksen pyynnöstä pääkaupunkiin. Monofysiitit tapasivat Konstantinopolin uuden patriarkan Anthimuksen. Severus edusti monofysitismin maltillista suuntausta ja osapuolet pääsivät pian sopuun. Severus sai myös paavi Johannes II:n hyväksymään monofysitisteille mieluisan muutoksen Khalkedonin uskontunnustukseen. Severuksen kannatus Egyptissä oli kuitenkin laskussa. Vuonna 536 paavi Agapetus I saapui Konstantinopoliin. Justinianus ja Agapetus puhuivat kummatkin äidinkielenään latinaa ja paavi sai helposti Justininuksen takaisin khalkedonilaisten puolelle. Justinianus erotti Anthimuksen ja nimitti tämän sijaan patriarkaksi erään Pauluksen. Severus ja Anthimus karkotettiin pääkaupungista ja Serverus kuoli pian tämän jälkeen. Hänen seuraajakseen monofysiittien johtajaksi nousi Theodosius, joka oli valittu Aleksandrian patriarkaksi.[13][14]
Seuraava käänne tapahtui vuonna 541 kun ghassanidien emiiri Harith saapui Konstantinopoliin. monofysiittinä Harith kääntyi Theodoran puoleen ja pyysi saada piispoja omalle heimolleen. Harithin kannatus oli tärkeä Bysantille ja Theodora sai Justinianuksen ylipuhuttua. Monofysiittien johtaja Theodosius sai näin ollen luvan vihkiä kaksi munkkia Edessan ja Bostran metropoliitoiksi. Bostra oli Arabian provinssin pääkaupunkiin ja sen uusi metropoliitta Theodoros oli itsekin arabi. Hän ei kuitenkaan oleskellut Bostrassa vaan seurasi Ghassanidien heimon mukana. Myös Edessan metropoliitti Jakob liikkui ympäri lähi-itää ja väitteiden mukaan hän vihki 100 000 pappia ja melkein 30 piispaa. Vaikka luvut eivät olisikaan tosia, niin idässä monofysiitit rakensivat oman rinnakkaisen hierarkian. Ghassanidien lojaalisuus oli näin ollen taattu, mutta valtakunnan uskonnollisen yhtenäisyyden saavuttaminen hankaloitui entisestään. [15] [16]
Samalla keisari yritti saada aikaan sovun osapuolten välillä. Suurin ongelma olivat paavit, jotka eivät olleet valmiita minkäänlaiseen teologiseen kompromissiin. Kun Agapetus kuoli, Theodora halusi hänen seuraajakseen erään Vigiliuksen, joka oli saapunut Konstantinopoliin Agapetuksen seurassa ja joka oli osoittanut olevansa halukas sovitteluun. Roomassa uudeksi paaviksi valittiin kuitenkin ostrogoottien tuella Silverius. Belisariuksen ja Antoninan avulla Silverius saatiin syrjäytettyä ja Vigilius valittiin paaviksi.
Vuosina 542–543 Justinianus julkaisi ediktin, joka tuomitsi Origeneen opit. Origenismi oli aiheuttanut suuria ongelmia Palestiinassa. Vuonna 544 Justinianus julkaisi toisen ediktin, joka tunnetaan nimellä "kolme lukua" (kreik. tria kefálaia), jossa tuomittiin useita nestorialaisuuteen liittyvien henkilöiden oppeja. Monofysitistien mielestä khalkedonilaisten ja nestoriolaisten välillä ei ollut suurta eroa. Osa tuomituista opeista oli hyväksytty Khalkedonin kirkolliskokouksessa. Justinianus uskoi ediktin auttavan saamaan sopua monofysiittien ja khalkedonilaisten välillä. Latinankielisessä Italiassa ja Afrikassa ediktiä vastustettiin kuitenkin jyrkästi. Yllättynyt Justinianus kutsui paavin Konstantinopoliin neuvottelemaan. Vigilius saapui vuonna 547. Justinianus pakotti hänet hyväksymään ediktin. Tämän seurauksena Vigilius tuomittiin Karthagossa pidetyssä kokouksessa. Justinianus pyysi tämän jälkeen Afrikan piispoja saapumaan Konstantinopoliin. Sinne saavuttuaan Justinianus antoi erottaa ja vangita useita piispoja, heidän joukossaan Karthagon piispan Rapatuksen. Myös idässä oli ongelmia ja Justinianus sai patriarkat allekirjoittamaan ediktin vasta pakon edessä. [17][18]
Justinianus päätti kutsua koolle kirkolliskokouksen keskustelemaan asiasta. Ennen kokousta Konstantinopolin patriarkka Menas kuoli vuonna 552 ja hänen seuraajakseen valittiin Eutykcius, joka oli vankka Justinianuksen kannattaja. Viides ekumeeninen kirkolliskokous pidettiin Konstantinopolissa vuonna 553. Kokoukseen osallistui 166 piispaa. Illyriasta piispoja osallistui vain yhdeksän ja Italiasta, Roomaa ja Mediolanumia lukuun ottamatta, ei ketään. Jerusalemin patriarkka ei osallistunut kokoukseen, vaikka hän olikin kaupungissa ja Vigilius kieltäytyi osallistumasta. Vigilius antoi kuitenkin periksi vuonna 554 ja hyväksyi kokouksen päätökset. Kokous alkoi 5. toukokuuta. Justinianus ei itse osallistunut kokoukseen, mutta sai kaikki haluamansa asiat ajettua läpi. Lopputulos oli kuitenkin laiha. Monofysiitit eivät olleet vieläkään valmiita sopuun.[19]
Justinianuksen rakennusohjelma
Keisariksi päästyään Justinianus aloitti kunnianhimoisen rakennusohjelman. Valtakunnan suojaksi hän antoi rakennuttaa uusia linnoituksia ja kunnostaa vanhoja. Konstantinopoliin hän rakennutti maanalaisia vesisäiliöitä. Pääkaupunkiin Justinianus antoi myös rakennuttaa valtavan Hagia Sofian kirkon. Oman synnyinkaupunkinsa Tauresionin Justinianus rakennutti uudelleen ja antoi sille uuden nimen Justiniana prima. Justinianuksen aikana rakennettiin myös San Vitalen basilika Ravennassa, jossa sijaitsevat kuuluisat Justinianusta ja Theodoraa esittävät mosaiikit.
Sota Persiaa vastaan
- Pääartikkeli: Bysantin-Sassanidien sota
Kaukasuksella, Bysantin ja sassanidien valtakuntien välissä, sijaitsi useita pienempiä kristittyjä kuningaskuntia. Justinuksen viimeisten vuosien aikana bysanttilaiset ja sassanidit tekivät pienempiä sotaretkiä alueella. Sota syttyi toden teolla Justinianuksen ensimmäisenä vuonna yksinvaltiaana. Idässä olleita joukkoja johti entisen keisari Anastasiuksen veljenpoika Hypatius. Justinianus nimitti kuitenkin aikaisemmin omaan henkivartioonsa kuuluneen Belisariuksen Hypatiuksen tilalle magister militum per Orientemiksi Belisariuksen asessorina, eräänlaisena kirjurina ja neuvonantajana, toimi tuleva historioitsija Prokopios. Samaa aikaan samarialaiset nousivat kapinaan Kavadhin yllyttämänä.[20] Belisarius kukisti persialaiset Daran taistelussa kesäkuussa vuonna 530. Samalla Sittas esti sassanideja etenemästä Armeniaan. Seuraavana vuonna käyty Callinicumin taistelu päätyi bysanttilaisten tappioon. Sota loppui vuonna 531 kuningas Kavadh I:n kuoltua. Rauhanneuvottelussa vuonna 532 Bysantti lupautui vuosittaan maksamaan 11 000 paunaa kultaa sassanideille. Rauhansopimusta kutsuttiin "ikuiseksi rauhaksi", mutta se tuli kestämään vain seitsemän vuotta.[21]
Samana vuonna Justinianus lähetti mahtavan 30 000-päisen armeijan valtaamaan Armeniaa Persialta. Persialaiset löivät kuitenkin tämän armeijan helposti ja Justinianuksen oli solmittava rauha vuonna 545. Sota jatkui kuitenkin Lazicassa, Mustanmeren itärannalla. Persialaiset jäivät täällä alakynteen ja joutuivat lopulta luopumaan alueesta. Vuonna 561 solmittiin uusi rauha, jonka piti kestää 50 vuotta.
Nika-kapina
- Pääartikkeli: Nika-kapina
11. tammikuuta 532 Konstantinopolissa käynnistyi kapina, jota johtivat Hippodromissa eli hevosradalla toimivat vihreä ja sininen "puolue". Justinianus oli sinisten kannattaja, mutta he kääntyivät häntä vastaan. Kapinoitsijat vaativat keisaria erottamaan Johannes Kappadokialaisen, Tribonianuksen ja kaupunkiprefektin Eudaimonin. Heidät vaihdettiin keisarin määräyksestä, mutta sen jälkeen kapinoitsijat halusivat syöstä itse keisarin vallasta. 17. tammikuuta Justinianus ei enää voinut hallita tilannetta koko kaupungin mellakoidessa, eikä hän voinut luottaa edes keisarilliseen kaartiinsa. Kapinalliset hakivat Hypatiuksen, keisari Anastasiuksen veljenpojan, aikoen kruunata hänet keisariksi. Keisari määräsi Belisariuksen, joka oli juuri palannut Persiasta, ja Munduksen, jolla oli vielä komennossaan uskollisia heruleja, kukistamaan kapinan. Belisariuksen ja Mundon joukot tappoivat Hippodromissa olevat kapinalliset ja veivät Hypatiuksen keisarin luo. Hypatius ja toinen Anastasiuksen veljenpoika, Pompeius, tapettiin ja heidän ruumiinsa heitettiin mereen. Jopa 30 000 henkilöä sai surmansa kapinan aikana.
Valloitukset lännessä
Pohjois-Afrikan valloitus
- Pääartikkeli: vandaalisota
Vuonna 533 Justinianus lähetti valtakunnan lupaavimman upseerin, Belisariuksen, valtaamaan takaisin Pohjois-Afrikan rannikon vandaaleilta. Belisariuksen joukot nousivat maihin Tunisiassa ja kukistivat vandaalien kuningas Gelimerin 13. syyskuuta käydyssä Ad Decimumin taistelussa. Belisarius marssi 15. syyskuuta Karthagoon, joka antautui roomalaisille. Roomalaiset kukistivat Gelimerin toistamiseen Trikamaronin taistelussa joulukuussa 533. Gelimer antautui Belisariukselle maaliskuussa 534 ja sota päättyi.[22]
Vaikka sota oli ohi Itä-Rooman joukot joutuivat taistelemaan etelästä hyökänneitä maureja vastaan vielä moneksi vuodeksi. Belisariuksen seuraaja oli hänen alaisensa, domesticus Solomon. Hänet nimitettiin uuden Afrikan provinssin maaherraksi huhtikuussa 534. Solomon aloitti sotaretken maureja vastaan ja rakennutti linnoituksia suojaamaan Itä-Rooman rajaa. Jotkut niistä ovat säilyneet nykyhetkeen asti. Vuonna 536 armeija kuitenkin kapinoi Solomonia vastaan, joka joutui pakenemaan Sisiliaan. Belisarius palasi Italiasta Pohjois-Afrikkaan ja torjui kapinallisten hyökkäyksen Karthagoon, mutta hänen täytyi pian palata johtamaan sotatoimia Italiassa. Justinianus lähetti serkkunsa Germanuksen Afrikkaan. Hän onnistui kukistamaan kapinan ja Pohjois-Afrikka oli rauhallinen kahden vuoden ajan. Vuonna 539 Solomon nimitettiin uudestaan Afrikan joukkojen komentajaksi. Hän sai mukaansa uusia joukkoja.[22]
Solomon kitki kapinan ytimet armeijastaan ja aloitti sotaretken maureja vastaan Aurèsvuorilla. Roomalaiset valtasivat Mauretania Priman ja liittivät sen valtakuntaansa. Solomon rakennutti lisää linnoituksia suojaamaan aluetta. Vuonna 543 maurit kapinoivat jälleen. Tällä kertaa syy oli Solomonin veljenpoika Sergius, joka nimitettiin ensin Tripolitanian duxiksi ja sitten Solomonin seuraajaksi tämän kuoltua vuonna 544. Hän oli kuitenkin täysin epäpätevä ja laajalti vihattu. Vuonna 545 Justinianus nimitti toisen upseerin Areobinduksen armeijan johtoon, mutta hänkin osoittautui epäpäteväksi ja hänet murhattiin seuraavana vuonna. Seuraavaksi Justinianus lähetti alueelle kokeneen Johannes Troglitan, joka kukisti maurit vuonna 548. Tämän jälkeen Pohjois-Afrikka näyttää nauttineen suhteellisen rauhallisesta kaudesta aina 600-luvulla tapahtuneisiin arabien valloituksiin asti.[22]
Goottisota
- Pääartikkeli: Goottisota (535–554)
Justinianus lähetti Belisariuksen valloittamaan Italian ostrogooteilta vuonna 534. Hän nousi maihin Sisiliassa ja valtasi saaren vaikeuksitta. Rooma vallattiin vuonna 536 ja Mediolanum ja Ravenna vuonna 540. Justinianus ehdotti nyt gooteille rauhaa ja olisi antanut heidän säilyttää oman valtakuntansa Pohjois-Italiassa, mutta Belisarius vastusti tätä. Gootit olisivat tässä vaiheessa halunneet Belisariuksen omaksi kuninkaakseen. Belisarius otti kruunun vastaan, mutta päästyään Ravennaan hän vangitsi goottien johtajat ja valtasi koko goottivaltakunnan Bysantille. Justinianukselle tämä ei kelvannut, hän olisi halunnut neutraalin valtion Bysantin ja frankkien välille, koska persialaiset olivat taas alkaneet vaivata itärajalla. Justinianus lähetti Belisariuksen sotimaan persialaisia vastaan ja asetti eunukki Narseksen hänen tilalleen Italiassa.
Rutto
- Pääartikkeli: Justinianuksen rutto
Vuonna 542 rutto iski Konstantinopoliin. Pelkästään Konstantinopolissa kuoli arviolta 300 000, ehkä jopa 40 % kaupungin asukkaista. Justinianus sairastui ja vähän aikaa näytti siltä, että hänkin menehtyisi. Tavan mukaan armeija valitsi seuraavan keisarin. Idässä oleva armeija kokoontui ja päätti, ettei se hyväksyisi uutta keisaria, jos sellainen valittaisiin armeijan poissa ollessa. Justinianus kuitenkin parani taudista. Theodora, joka ei ollut ikinä pitänyt Belisariuksesta, näki tilaisuutensa ja sai Justinianuksen erottamaan tämän itäisen armeijan johdosta. Belisariuksen omaisuus takavarikoitiin ja hänen henkilökohtainen kaartinsa lakkautettiin.
Justinianus armahti Belisariuksen vuonna 543, ja tämä sai takaisin omaisuutensa. Belisariuksen ainut lapsi Joannina meni naimisiin Theodoran lapsenlapsen Anastasiuksen kanssa. Theodora hyväksyi tämän ehkä siksi, että oli hyvä ystävä Belisariuksen vaimon Antoninan kanssa. Antoninalla oli samanlainen tausta kun Theodoralla.
Vuonna 544 Justinianus lähetti Belisariuksen jälleen Italiaan. Belisariuksen poissa ollessa gootit olivat lyöneet Italiaan jääneet joukot. Belisarius ei kuitenkaan pystynyt estämään ostrogoottien johtajaa Totilaa valtaamasta Roomaa vuonna 546. Totila kuitenkin jätti Rooman ja Belisarius valtasi sen takaisin. Vuonna 549 Belisarius kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin ja Totila sai taas vallattua Rooman. Vuonna 550 Justinianus aikoi lähettää armeijan serkkunsa Germanuksen johdolla, mutta tämä kuoli ennen lähtöä.
Vuonna 551 Bysantti valtasi Etelä-Espanjan visigooteilta.
Lähteet
- John Julius Norwich: Byzantium: The Early Centuries. Viking, 1991. ISBN 0-394-53778-5.
- Averil Cameron et al.: The Cambridge Ancient History, Second Edition, Volume XIV: Late Antiquity, Empire and Successors. Cambridge University Press, 2000. ISBN 0-521-32591-9.
- Prokopios: Vandalkrigen Hemlig historia (kääntänyt ruotsiksi Sture Linnér). Wahlström & Widstrand klassikerserie, 2000. ISBN 91-46-20209-9.
- James Allan Stewart Evans: Age of Justinian: The Circumstances of Imperial Power. Routledge, 2000. ISBN 9780415237260.
- Michael H. Hart:Ihmiskunnan sata suurinta – Maailmanhistorian sata merkittävintä henkilöä tärkeysjärjestyksessä, Artefakti Oy 1979, ISBN 951-99229-1-1
- James Allan Evans: Justinian (527-565 A.D.). 25.7.1998. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 2.2.2011. (englanniksi)
Viitteet
- Justinianuksen koko nimi käy ilmi vuoden 521 konsulikautta juhlivasta diptyykistä. Lisänimi Justinianus viittaa taas siihen, että Justinus I oli adoptoinut hänet.
- Cambridge Ancient History s. 65
- Michael H. Hart, s. 421,
- Keisari Justinianus ja toisinajattelijoiden vainot www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 27.9.2022.
- Evans s. 96
- Evans s. 97
- Evans s. 98
- Evans s. 99-100
- Evans s. 100
- Evans s. 101–102
- Evans s. 102–103
- Evans s. 195
- Evans s. 110–111
- Evans s. 183
- Evans s. 185
- Cambridge Ancient History s. 79
- Evans s. 186
- Cambridge Ancient History s. 80
- Cambridge Ancient History s. 81
- Evans s. 114–116
- Evans s. 116–118
- Evans 1998: The Conquest of Africa.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Justinianus I Wikimedia Commonsissa
- Medieval Sourcebook: Procopius of Caesarea: The Secret History Prokopioksen Anekdota (englanniksi)
- Lacus Curtius, Procopius – Buildnings (englanniksi)
| Edeltäjä: Justinus I |
Bysantin keisari | Seuraaja: Justinus II |