Jussi Teljo

Klaus Maunu Juhani (Jussi) Teljo (19. heinäkuuta 1904 Helsinki – 1. heinäkuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen valtiotieteilijä. Hän oli yleisen valtio-opin professorina Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuosina 1946–1949 ja Helsingin yliopistossa 1949–1971. Hän oli aikanaan merkittävä suomalaisen valtio-opin auktoriteetti, joka pyrki uudistamaan alaa korvaamalla historiallisen ja oikeudellisen tarkastelutavan sosiologisella ja käyttäytymistieteellisellä näkökulmalla.[1]

Jussi Teljo 1960-luvun lopulla.

Teljon vanhemmat olivat pankinjohtaja Juhani Kustaa Teljo ja Anna Karolina Lundell. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1923, valmistui filosofian kandidaatiksi 1928 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1934 aiheenaan valtion ja yhteiskunnan suhde J. V. Snellmanin valtiofilosofiassa.[1] Teljo vietti 1920-luvulla pitkiä aikoja ulkomailla, esimerkiksi yli vuoden Pariisissa.[2] Hän oli Ylioppilaslehden päätoimittaja keväällä 1931. Hänet valittiin tehtävään äänin 11–10[3]. Teljo toimi samaan aikaan myös Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Hän liittyi opiskeluaikanaan kielipoliittisista syistä Akateemiseen Karjala-Seuraan (AKS), jossa hän edusti maltillista keskustaa. Teljo kirjoitti vuonna 1926 AKS:n kustantaman julkaisun Suomalainen valtionyliopisto. Hän erosi AKS:stä 28. huhtikuuta 1932 niin sanotun Kärki-ryhmän mukana, koska järjestö ei ollut tuominnut Mäntsälän kapinaa. Samassa yhteydessä erosivat myös muun muassa Urho Kekkonen, Martti Haavio, L. A. Puntila ja V. A. Heiskanen.

Teljo oli Kuopion kansalaisopiston johtaja vuosina 1931–1933 ja työskenteli opettajana Työväen Akatemiassa 1930–1931 sekä 1934–1938, Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa 1935–1945, Sotakorkeakoulussa 1935–1939 ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1938–1946. Hän oli vuodesta 1939 valtio-opin dosentti Helsingin yliopistossa, vuodesta 1946 professori Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja vuodesta 1949 professori Helsingin yliopistossa.[1] Teljo oli myös Uudessa Suomen toimittaja ja Suomen Heimo -lehden toimitussihteeri. Lisäksi hän suomensi kirjoja englannista Otavalle ja WSOY:lle ja teki esitelmiä Yleisradiolle.[2] Hän suomensi historiaan liittyvää tietokirjallisuutta, muun muassa Carl Grimbergin Kansojen historian osia.

Teljo hahmotteli tieteenkäsitystään kirjoittamissaan artikkeleissa, joissa hän irtautui saksalaisperäisestä valtio-opin idealistisesta valtiokäsityksestä ja omaksui uuden anglosaksisista maista peräisin olleen sosiologisen suuntauksen. Hän sai vaikutteita muun muassa yhdysvaltalaisesta behavioristisesta tutkimussuuntauksesta ja Eino Kailan empiristisestä filosofiasta. Uusi suuntaus löi itsensä läpi suomalaisessa politiikantutkimuksessa pian Teljon professoriksi tulon jälkeen.[1]

Teljo oli Suomalaisuuden Liiton sihteeri vuosina 1934–1935.[1] Hän kirjoitti runsaasti artikkeleita järjestön Suomalainen Suomi -lehteen 1930- ja 1940-luvulla, käyttäen toisinaan peitenimeä. Hänen aiheitaan olivat muun muassa Helsingin yliopiston kielitilanne (jonne halusi lisää suomenkielistä opetusta), yleinen kielitilanne Suomessa, Ruotsin eräiden piirien vihamielinen suhtautuminen Suomeen ja suomalaisiin sekä vastaavat aiheet. Vuonna 1940 Teljo kirjoitti Suomalaiseen Suomeen pitkiä teoreettisia artikkeleita imperialismista, jota hän piti vääränä ja taloudellisesti kannattamattomana siirtomaavalloille (”Siirtomaaimperialismi taloudellisena ongelmana”). Teljolle myönnettiin Suomalainen Suomi -lehden palkinto vuonna 1945. V. A. Heiskasen perustelujen mukaan Teljo oli arvostellut Helsingin yliopiston kielioloja "terävään, etten sanoisi purevaan tapaansa"[4].

Teljo osallistui piiriin, jonka keskusteluista julkaistiin vuonna 1937 kirja Pidot Tornissa.[1] Puoluekannaltaan Teljo oli sosiaalidemokraatti, mutta hän ei ollut puolueen jäsen.^lähde?