Jussi Mäkinen

Mäkisen vanhemmat olivat Outokummun perustaja, vuorineuvos Eero Mäkinen ja Else Mäkinen (o.s. Westerholm).[1] Perhe asui Outokummun Sänkivaarassa aina vuoteen 1946, jolloin he muuttivat Helsinkiin.^lähde? Jussi Mäkinen pääsi ylioppilaaksi 17-vuotiaana Helsingin normaalilyseosta ja valmistui kolmessa vuodessa valtiotieteen maisteriksi. Hän tuli ulkoministeriön palvelukseen helmikuussa 1950.[1]

Pääministerinä ja ulkoministerinä 1950-luvun alussa toiminut Urho Kekkonen kiinnitti pian huomionsa lahjakkaaseen ja tarmokkaaseen Mäkiseen. Mäkisestä tuli Kekkosen sihteeri, ja hän kirjoitti Kekkosen puheita sekä valmisteli Kekkosen ulkomaanvierailuja ja tapaamisia. Tästä alkoi Kekkosen ja Mäkisen välinen yhteistyö ja ystävyys, jota kesti aina Mäkisen kuolemaan saakka. Mäkisen ensimmäinen ulkomaantehtävä oli lähetystösihteerinä toimiminen Moskovassa. Tällöin hän osallistui muun muassa Josif Stalinin hautajaisiin 1953 ja laski yhdessä Kekkosen kanssa Suomen virallisen seppeleen Stalinin arkulle.

Suomeen palattuaan Mäkinen oli ulkoministeriön jaostosihteerinä ja sen jälkeen vähän aikaa Suomen Länsi-Saksan edustustossa. Ollessaan lähetystöneuvoksena Suomen Pariisin suurlähetystössä 1960–1963 Mäkinen toimi presidentti Kekkosen tulkkina tämän keskusteluissa Ranskan presidentti Charles de Gaullen kanssa Kekkosen vieraillessa Ranskassa 1962. Mäkinen toimi vuosina 1963–1968 Suomen Algerian ja Tunisian suurlähettiläänä asemapaikkanaan Alger. Hän oli myös Suomen Libyan-suurlähettiläänä 1966–1968. Tähän kauteen osui myös presidentti Kekkosen kuuluisa Tunisian-vierailu lokakuussa 1965, jolloin Kekkonen yllätti seurueensa kiipeämällä palmuun.

Algerian-kaudellaan Mäkinen omaksui arabimaita myötäilevän kannan Lähi-idän ongelmiin. Tämä poikkesi Suomen virallisesta kannasta ja esimerkiksi vuonna 1969, kun Suomi ei tuominnut YK:n turvallisuusneuvostossa Al-Aqsan moskeijan tulipaloa, Mäkinen lähetti Rabatiin Marokkoon Islamilaisten maiden konferenssin valtiopäämiehille sähkeen, jossa hän sanoutui irti Suomen virallisesta kannasta.

Suomen Itävallan-suurlähettiläänä Mäkinen oli vuosina 1968–1976 sekä Suomen pysyvä edustaja YK:n Wienin päämajassa.

Hän oli samaan aikaan myös Suomen Vatikaanin-suurlähettiläänä ja matkusti Wienin ja Rooman väliä moottoripyörällä, tiettävästi kerran nahkapukuun pukeutuneena.[1] Wienin-kaudella Mäkisen alkoholinkäyttö, lukuisat poikaystävät ja erilaiset tempaukset alkoivat herättää huomiota Itävallassa. Mäkinen muun muassa ajoi kerran alasti moottoripyörällä poikaystävänsä kanssa pitkin Schönbrunnin linnan puiston nurmikoita. Vuonna 1972 Mäkinen epäili myös romanialaisten suunnittelevan hänen murhaamistaan, ja hän saattoi soittaa Kekkoselle puheluita jopa aamuyöllä kolmen aikaan. Mäkisen aikaansaamat skandaalit johtivat siihen, ettei Kekkonen ollut halukas nimittämään häntä johtaviin tehtäviin ulkoministeriössä.

Mäkinen kutsuttiin lopulta 1976 Suomeen, ja hänet asetettiin disponibiliteettiin. Hänen alkoholiongelmaansa yritettiin hoitaa, ja hänelle tehtiin maksaleikkaus. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt Mäkisen alkoholinkäyttöä. Presidentti Kekkonen aikoi antaa Mäkiselle kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden ja suunnitteli hänestä Suomen Tokion-suurlähettilästä. Tätä varten Mäkinen lähti Japaniin vierailun tehneen ulkoministeri Keijo Korhosen seurueen mukana Tokioon tutustumaan maahan. Mäkinen koki Japanin kuitenkin ahdistavaksi ja palasi Suomeen. Mäkinen kuoli 1978, ja hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle.

Jussi Mäkinen kuvaili itse diplomaattiuraansa kirjassaan Keskustelen Kekkosen kanssa: Neljännesvuosisata dialogia (Kirjayhtymä 1974).[1]

• Lampinen, Osmo: ”Jussi Mäkinen – traaginen diplomaatti”, Esseitä koulutuksesta, sivistyksestä, elämästä. Viestinhallinta, 2008. ISBN 978-952-92-3607-7 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

• Urho Kekkosen kirje Mäkiselle 14.10.1969 Suomen menettelystä YK:n turvallisuusneuvoston Al Aqsa -äänestyksessä. (Arkistoitu – Internet Archive)