Jussi Lampi

Jussi Yrjö Tapani Lampi (s. 9. helmikuuta 1961 Lappajärvi)[1] on suomalainen näyttelijä ja muusikko. Lampi on esiintynyt useissa elokuvissa, muun muassa V2 – Jäätynyt enkeli, Matti, Rölli – hirmuisia kertomuksia ja Rölli ja metsänhenki sekä tv-ohjelmissa, muun muassa Ansa ja Oiva ja Ruusun aika.

Jussi Lampi
Henkilötiedot
Syntynyt9. helmikuuta 1961
Lappajärvi
Ammatti näyttelijä, muusikko
Näyttelijä
Taiteilijanimet Lampi
Merkittävät roolit
Veikko Hopea
(V2 – Jäätynyt enkeli) & (Vares – Pimeyden tango)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura

Lampi syntyi ja kävi koulua Lappajärvellä ja oli Vaasan varuskuntasoittokunnassa 1978–1981, kävi Jyväskylän hotelli- ja ravintola-alan oppilaitosta 1982–1983 ja opiskeli Teatterikorkeakoulussa 1986–1990. Teatteri Pienen Suomen näyttelijänä hän oli 1990–1991 ja on sen jälkeen näytellyt vapaana näyttelijänä.

Helsinkiläistyttyään 1980-luvun puolivälissä Jussi Lampi soitti rumpuja rockyhtyeessä Wanna-Bees. Levytysuransa Lampi aloitti Bodyguards-yhtyeessä. Jussi Lampi on soittanut myös Pink Flamingos -yhtyeessä vuodesta 1993. Yhtye on julkaissut yhden levyn Pink Flamingos Strawberry Recordsille. 2000-luvulla Lampi on soittanut rumpuja ja toiminut taustalaulajana Timo Rautiaisen yhtyeessä.

Jussi Lampi on ollut 1990-luvun alusta asti mukana useimmissa Uuden Iloisen Teatterin kesärevyissä[2] sekä 2000-luvulla Teatteri Satakielen revyissä kuten Five Guys Named Moe (2001)[3], Reet silmissä (2004)[4] ja Smokkijätkät (2007)[5]. Lampi on näytellyt myös muun muassa Ryhmäteatterissa (Scapinin vehkeet 1989, Kastraatit 1990), Helsingin kaupunginteatterissa (There’s No Harri 2012, Parhaat palat -estradikimara 2013), Espoon kaupunginteatterissa (Nukkekoti 1992, Peilipeli 1993, Mitä sais olla? 1999), Komediateatteri Arenassa (Irwin, ikuinen kapinallinen 2014), Musiikkiteatteri Kapsäkissä (Lintukoto 2016), Teatteri Jurkassa (Ilta Andrén kanssa 1997), Keski-Uudenmaan Teatterissa (Ulvova mylläri 2014, Harmaat pantterit 2015), Seinäjoen kaupunginteatterissa (Ei ketään kotona 2009, Ninotska 2010, Herttin tähäre 2011), Tampereen Työväen Teatterissa (Herra metsästää 2005), Linnateatterissa (Monsteri olohuoneessa 2013) ja Porin Teatterissa (Arsenikkia ja vanhaa pitsiä 2018)[6][7][8].

Lampi on myös ollut ääninäyttelijänä monissa animaatioissa, muun muassa Monsterit Oy -elokuvassa Tarmo P. "Tare" Karvasen äänenä. Jussi Lampi on myös esittänyt Rölli-elokuvissa Isorölliä animaatioelokuvaa lukuun ottamatta.

Lampi on useana vuonna vieraillut Radio Rockilla Jone Nikulan joulunalusohjelmassa Jone ja Tiernapojat[9]. Hän vierailee Raptorin musiikkivideolla ”Tosi tarttuva täytebiisi”.

Yksityiselämä

Lammella on poika Mitja Lampi (s. 1987), ja hänellä oli tytär Mandi Lampi, esiintyjänimeltään Mandi (1988–2008). Mandi teki itsemurhan 27. helmikuuta 2008. Mandi Lampi tunnettiin lapsitähtenä ja hän näytteli muun muassa näytelmässä Älä soita äidille yhdessä isänsä kanssa. Keväällä 2011 Jussi Lampi levytti kappaleen "Bussi 615" itsemurhan tehneen tyttärensä muistolle[10].

Lampi kihlautui vuonna 2012 liikuntaohjaaja Marjo Salomaan kanssa.[11] Pariskunta avioitui helmikuussa 2019[12] ja muutti lokakuussa 2021 Alavudelle jossa Lampi toimii kulttuurikoordinaattorina.[13]

Lampi on sotilasarvoltaan alikersantti.[14]

Levytyshanke

Jussi Lampi julkaisi vuonna 2011 Steen1-nimellä tunnetun rap-artisti Seppo Lampelan kanssa yhteisalbumin Bensaahan ne pojat tuli hakemaan.[15][16][17]

Muuta

Jussi Lampi on osallistunut myös ihmisoikeusaktivismiin mm. toimimalla Amnesty Internationalin mallina.[18]

Filmografia

Elokuvat

Vuosi Elokuva Rooli
1987Lain ulkopuolellavierailija vankilassa
1988JahtiSeppo
1990Isänmaan kaikuja 3: Asiamies Sulo
Lehmännahkatakkikonstaapeli Sjöblad
1991Rölli – hirmuisia kertomuksiaIsorölli
1992Vääpeli Körmy ja etelän hetelmätmustalainen
1993Chaplinesque
Ripa ruostuurikospoliisi Lindgren
Harjunpää ja kiusantekijätLampinen
1994Rondausserkku
1996Tie naisen sydämeenMoctezuma
1997Vaiennut kyläPink Flamingos -yhtyeen lyömäsoittaja
1999Häjytsilmäpuoli-Paananen
2001Rölli ja metsänhenkiIsorölli
2002Haaveiden kehänahkapää
2003Nemoa etsimässäPomo
2004Pelikaanimiesnäyttämömestari
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä vahtimestari
Vares – yksityisetsiväpitkä mies
2006MattiJorma Tapio
2007Rock’n Roll Never Diestanssiorkesteri Taika-Jimin jäsen
V2 – Jäätynyt enkeliVeikko Hopea
Ganesopettaja
2008Kummeli AlivuokralainenHirvonen
2012Hulluna SaraanSkidi
Vares – Pimeyden tangoVeikko Hopea
2013Vuonna 85Ruba Korbela
2019Olen suomalainenJärveläinen
2023 Lapua 1976 Palomestari Tapio

Televisiosarjat

Vuosi Sarja Rooli
1990Lottovoittajien maaPepe
Irti maastaIsmo Pilvinen
1990–1991Ruusun aikaAnton
1993Tuntemattomalle jumalalleattentaattori
Viimeiset siemenperunatmies ravintolassa
RölliIso-Rölli
PimennysTeppo
1994Hynttyyt yhteenJori-Pekka Leinonen
1995–2001Ansa ja OivaAimo Kääriäinen
1996Pimeän hehkuKomisario Makkonen
1996–1998IhmeidentekijätJanne Jäälahti
2000Suuri luokkakokous
2000–2002Parhaat vuodetJanne Jäälahti
2007Runeberginkatupoliisi
2010Vastaparit
2011Vedetään hatustaoma itsensä
Diililukija
TattooPentti
2012Paparazzit
2020Se upp för JönssonliganReijo Kangasniemi
2022SykeMatti Jalla

Dubbaukset

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Diskografia

Albumit

Singlet

Lähteet

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Jussi Lampi: Elämä jatkuu, MTV Uutiset 29.04.2008. Viitattu 30.12.2020.
  3. Kajava, Jukka: Miesmusikaali vailla vertaa, Helsingin Sanomat 12.2.2001. Viitattu 30.12.2020.
  4. Reet silmissä hauskuttaa joulun alla, Turun Sanomat 25.10.2004. Viitattu 30.12.2020.
  5. Smokkijätkät Oulussa lokakuun alussa, Kaleva 18.09.2008. Viitattu 30.12.2020.
  6. Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus. Haettu 30.12.2020.
  7. Pyysalo, Riitta: Hän: Jussi Lampi, näyttelijä. Suomen Kuvalehti, 1992, nro 27, s. 56–58. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 30.12.2020.
  8. Samassa pöydässä. Suomen Kuvalehti, 1997, nro 7, s. 56. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 30.12.2020.
  9. Asikainen, Merja: Jussi Lammen rahat loppuivat eikä apua heru mistään – näyttelijä vajosi ahdinkoon, jollaista ei ole koskaan aiemmin kokenut, Ilta-Sanomat 11.6.2020. Viitattu 30.12.2020.
  10. Leena Ylimutka: "Ilman terapiaa en olisi tässä". Iltalehti, 2011, nro 23.3., s. 29.
  11. Anna.fi − Jussi Lampi rakastui edesmenneen ystävänsä puolisoon: ”Näin on tarkoitettu ja tähtiin kirjoitettu”
  12. Anna-lehti, 32/52
  13. Jussi Lampi yllätti aloittamalla uuden elämän Etelä-Pohjanmaalla – samalla hän paljastaa erikoiset asumiskuviot vaimonsa kanssa Ilta-Sanomat. 19.11.2021. Viitattu 19.11.2021.
  14. Kuka kukin on 2015, s. 451
  15. http://www.basso.fi/keskustelu/60788/lampela-lampi-bensaahan-ne-pojat-tuli-hakemaan%5Bvanhentunut+linkki%5D
  16. Iltalehfi.i − Kommunistiräppärin perheidylli
  17. http://www.basso.fi/keskustelu/60788/lampela-lampi-bensaahan-ne-pojat-tuli-hakemaan-010411/s/0%5Bvanhentunut+linkki%5D
  18. http://www.reilukauppa.fi/medialle/uutiset/uutinen/article/kati-outinen-ja-jussi-lampi-amnestyn-uuden-reilun-kaupan-puuvillasta-valmistetun-vaatemalliston-kasv/ (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.