Jussi Korhonen (pesäpalloilija)
Jussi Korhonen (s. 9. helmikuuta 1997) on suomalainen pesäpalloilija. Korhonen edustaa Superpesiksessä pelaavaa kasvattajaseuraansa Sotkamon Jymyä ja on pelipaikaltaan koppari. Korhosen sopimus Sotkamon Jymyn kanssa kestää kauden 2023 loppuun saakka. Hän on pelannut Superpesistä myös Kiteen Pallossa ja Kempeleen Kirissä. Korhonen valittiin kaudella 2022 uransa ensimmäiseen miesten Itä-Länsi-otteluun.
Korhonen on pelannut Superpesistä myös Kiteen Pallossa ja Kempeleen Kirissä. Vuosina 2016–2019 Korhonen pelasi Sotkamon Jymyssä, mutta kaudella 2016 hän kävi kolmen ottelun lainasopimuksella Kiteen Pallossa. Kaudella 2017 puolestaan Korhonen pelasi 21 ottelun lainasopimuksella Kempeleen Kirissä, mutta siirtyi loppukaudeksi takaisin Sotkamon Jymyyn. Kaudet 2018 ja 2019 Korhonen pelasi kokonaan Sotkamon Jymyssä. Kaudeksi 2020 Korhonen siirtyi kahden vuoden sopimuksella Kempeleen Kiriin. Kahden Kempeleen Kirissä vietetyn kauden jälkeen Korhonen siirtyi takaisin Sotkamon Jymyyn kaudeksi 2022.
Sotkamon Jymyssä pelatessaan Korhonen on saavuttanut kolme SM-hopeaa vuosina 2016, 2017 ja 2019.[1] Korhonen on pelannut urallaan mennessä 190 Superpesiksen runkosarjaottelua. Näissä hän on lyönyt 4 kunnaria ja 45 tavallista juoksua, tuonut 31 juoksua ja kerännyt 239 kärkilyöntiä. Korhonen on pelannut urallaan 48 Superpesiksen ylempää pudotuspeliottelua. Näissä hän on lyönyt 2 tavallista juoksua, tuonut 3 juoksua ja kerännyt 47 kärkilyöntiä.[2] Tilastot päivitetty 15.9.2022.