Jurmo (Brändö)

Jurmo on saari ja kylä Brändön kunnassa Ahvenanmaan maakunnassa. Saaren suurin pituus on noin 3,5 kilometriä.[2] Vuonna 2020 kylässä oli 44 asukasta.[3]

Kylä ja palvelut

Saaren talot on rakennettu melko tiiviisti etelärannalla sijaitsevaan kylään ja suurin osa saaresta onkin rakentamatonta. Kylän kiintopisteitä ovat vanha kansakoulu ja kylän edustalla sijaitseva kalanjalostuslaitos.[4] Saarella on kyläkauppa, nelihuoneinen vieraskoti ja 16-paikkainen ravintola. Ranta-aitassa sijaitseva Jurmon museo[5] esittelee entisajan saaristolaiskodin käyttöesineistä. Museon omistaa Jurmon kotiseutuyhdistys.[6] Lisäksi saarella vuokrataan veneitä ja järjestetään opastettuja kalastus- ja hyljeretkiä.[5] Saarella on myös pieni uimaranta[7] ja noin 40-paikkainen vierasvenesatama sekä sen yhteydessä polttoainemyynti.[8] Satama-alueella sijaitsee jalkapallokenttä, koripalloteline, uimahyppytorni, leikkihuone ja grillauspaikka.[8] Saaren kaakkoisosaa kiertää luontopolku, jonka varrella on näkötorni. Kylässä on myös tuulimylly.[9]

Saarella on vuodesta 2002 lähtien[10] laiduntanut ylämaankarjaa, jota pidetään turistikohteena, ja sille on järjestetty opaskyltit.[4] Ylämaankarja hankittiin saareen laidunkarjaksi pitämään maisemat avoimena. Karja koko on ollut noin 38 yksilöä.[10]

Saarella on vuodesta 2008 lähtien järjestetty kesäisin Island in the Sun -festivaali. Vuonna 2011 kaksipäiväiseksi suunniteltuun tapahtumaan odotettiin 600:aa vierasta.[11]

Liikenne

Saareen liikennöi ympäri vuoden Ålandstrafikenin yhteysalus M/S Doppingen läheisestä Åvan saaresta. Alus taittaa merimatkan noin kymmenessä minuutissa ja siihen mahtuu 70 matkustajaa ja 18 henkilöautoa.[5] Jurmoon pääsee manner-Ahvenanmaalta tai manner-Suomesta Åvan kautta.[12] Jurmoon johtaa 4,8 metrin kulkusyvyinen laivaväylä, ja saaressa on vierasvenesatama noin 40 veneelle sekä sen yhteydessä polttoainemyynti.[5] Jurmossa on muutama kilometri autotietä. Tie alkaa lauttarannasta ja jakaantuu kylän alueelle, jatkuen ajoteinä ja polkuina muualle saareen. Kylän rannassa sijaitsee helikopteritaso.[2]

Lähteet

  1. (en) GeoNames, . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Kansalaisen Karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 19.3.2011.
  3. Befolkning 1999-2020 efter kommun, by, år och kön (XLS) Ålands statistik- och utredningsbyrå (ÅSUB). Viitattu 15.11.2021. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  4. Nähtävyydet Brändön kunta. Viitattu 19.3.2011. [vanhentunut linkki]
  5. Åland skärgårdsguide – Saaristolauttojen aikataulut (pdf) 2010. Ålandstrafiken. Arkistoitu 22.5.2011. Viitattu 19.3.2011. (suomeksi) (ruotsiksi) (englanniksi)
  6. Museo Jurmo Turism Ab. Viitattu 19.3.2011. (suomeksi) (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  7. Usein kysyttyä Brändön kunta. Viitattu 19.3.2011. [vanhentunut linkki]
  8. Vierassatama - Jurmo Ahvenanmaa www.jurmo.ax. Viitattu 7.4.2021.
  9. Jurmokartta (pdf) Jurmo Turism Ab. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 19.3.2011. (ruotsiksi)
  10. Highland Cattle Jurmo Turism Ab. Viitattu 19.3.2011. (suomeksi) (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
  11. Fesivalen Island in the Sun. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 19.3.2011. (ruotsiksi)
  12. Matka Jurmoon Jurmo Turism Ab. Viitattu 19.3.2011. (suomeksi) (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.