Juri Dolgoruki

Juri Dolgoruki (ven. Ю́рий Долгору́кий, 'pitkäkäsi', s. n. 1090 – 15. toukokuuta 1157) oli kiovalainen ruhtinas, joka perusti Moskovan.[1]

Juri Dolgoruki oli Vladimir Monomahin kuudes poika. Isänsä eläessä hän hankki Rostovin-Suzdalin alueen suvun haltuun, ja isän kuoltua Juri siirsi pääkaupunkinsa Suzdaliin. Hän soti veljiensä kanssa ja sai välillä isompiakin alueita haltuunsa, mutta joutui lopulta vetäytymään Suzdaliin.[1]

Hänen syntymänsä ajankohta on epäselvä, mutta jotkin kronikat kertovat Vjatšeslav I:n sanoneen Jurille: "Minulla oli jo parta, kun sinä vasta synnyit." Koska Vjatšeslav syntyi 1083, Jurin syntymäaika on vuosisadan vaihteessa.lähde?

Vuonna 1147 ruhtinas Juri Dolgoruki kutsui Ipatijevskaja-kronikan mukaan Severskin ruhtinaan Svjatoslavin vieraaksensa Moskovaan. Moskova oli tällöin kartano tai majatalo, jonka omisti pajari Stepan Kutško. Juri surmautti hänet, jotta kukaan ei syyttäisi hänen saaneen tilan vääryydellä haltuunsa.lähde? Vuotta 1147 pidetään perinteisesti Moskovan perustamisvuotena. Juri ympäröi tilan paaluvarustuksella 1156.

Juri Dolgoruki hyödynti Kiovan ruhtinaskunnan sisäisiä kiistoja, syrjäytti Izjaslav II:n ja valtasi Kiovan 1149. Hänet lyötiin takaisin seuraavana vuonna, ja valta vaihtui vielä kahdesti edestakaisin ennen kuin Juri jäi Kiovaan 1155. Kiovalaiset eivät pitäneet hänestä, ja hänet myrkytettiin yhden Kiovan pajareista järjestämissä juhlissa vuonna 1157. Hänet on haudattu Berestoven Kristuksen kirkastuksen kirkkoon, joka on Kiovan luolaluostarin yhteydessä.[1]

Juri Dolgoruki oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli kumaani-kaanin tytär, ja toinen oli kreikkalainen Bysantin keisari Manuel I Komnenosin tytär tai sisar. Hänellä oli yhteensä 13 lasta.[2]

Lapsiin kuuluivat

Lähteet

  1. Arkadii Zhukovsky: Yurii Dolgorukii Encyclopedia of Ukraine. 1993. Viitattu 20.2.2023.
  2. Dolgoruky biography. Brief biography of Yuri Dolgoruky SPBTTP. Viitattu 22.2.2023.
    Kiovan vaakuna Edeltäjä:
    Izjaslav II
    Kiovan ruhtinas
    1149–1151, 1155–1157
    Seuraaja:
    Rostislav I
    Izjaslav III
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.