Jumala ompi linnamme

Virren nuotit ja saksankieliset sanat Joseph Klugin virsikirjassa vuodelta 1533.

Martti Lutherin on arveltu sanoittaneen virren vuoden 1527 aikoihin. Sen on väitetty saaneen innoituksensa jo vuoden 1521 Wormsin valtiopäiviltä, missä Luther julistettiin valtakunnanpannaan hänen puolustettuaan oppejaan. Vaihtoehtoisten teorioiden mukaan Lutheria innoitti hänen kannattajansa Leonhard Kaiserin polttaminen roviolla tai Lutherin kotikaupungissa Wittenbergissä riehunut rutto.[2] Virsi julkaistiin painettuna tiettävästi ensi kerran vuonna 1529 Wittenbergissä painetussa Klugin virsikirjassa Geistliche Lieder,[3][2] jonka vanhin nykypäiviin säilynyt laitos on vuodelta 1533.[4] Kyseessä oli kriittinen ajankohta uskonpuhdistuksen historiassa, sillä juuri vuonna 1529 prostestantit irtautuivat katolisesta kirkosta Speyerin valtiopäivillä. Virren uhmakas sanoitus valoi uskoa Lutherin seuraajiin.[3]

Luther lienee säveltänyt myös melodian itse, mahdollisesti aiemman sävelaineiston pohjalta. Alkuperäistä, rytmisesti monimutkaista melodiaa on myöhemmin hieman yksinkertaistettu. Jotkin virsikirjat sisältävät nuotit molempiin versioihin.[1][3] ”Enkeli taivaan” -virren, joka myös on Lutherin sanoittama, viimeinen säe eroaa vain yhden sävelen verran ”Jumala ompi linnamme” -virren viimeisestä säkeestä.[5]

Jo 1500-luvun aikana ”Jumala ompi linnamme” yhdistettiin vahvasti uskonpuhdistukseen ja sen alkuperäinen tausta Raamatun psalmin tulkintana jäi ajan kuluessa vähemmälle huomiolle. Sen asema korostui uskonpuhdistuksen muistovuosina 1617 ja 1817, ja Saksan protestantit alkoivat käyttää sitä ryhmäidentiteettinsä korostamiseen. Runoilija Heinrich Heine kutsui sitä vuonna 1834 ”reformaation Marseljeesiksi”. Virren viimeinen säe ”Das Reich muß uns bleiben” (Jääköön valtakunta meille) mahdollisti Saksassa myös poliittiset tulkinnat, joissa ”valtakunnalla” viitattiin Jumalan valtakunnan sijasta Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan saksalaisena valtiona. Varsinkin 1800-luvulla virren käyttöön Saksassa alkoi liittyä nationalistisia sävyjä, mutta toisaalta myös vallankumoukselliset ja sosialistit sepittivät sen sävelmään omia taistelulaulujaan.[3]

”Jumala ompi linnamme” oli mukana jo Jacobus Finnon vuonna 1583 laatimassa ensimmäisessä suomalaisessa virsikirjassa (”Meidhän linnam on Jumal taivast, meidhän kilpem ja otam”). Nykyinen suomennos on vuodelta 1886 ja virsikirjakomitean tekemä. Sen pohjana on Elias Lönnrotin vuonna 1864 laatima suomennos.[1] Vuoden 1938 virsikirjauudistuksessa ensimmäisen säkeistön viimeinen säe muutettiin nykyiseen muotoonsa ”Vain Herra hänet voittaa”, vaikka alkutekstissä tämä seikka mainitaan vasta myöhemmissä säkeistöissä ja ensimmäisen säkeistön loppu kuvaa pelkästään paholaista.[2]

Suomenkielisessä Ruotsin kirkon virsikirjassa on tästä virrestä erilainen käännös kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa. Siellä virsi 237 alkaa sanoin ”Vain Jumala on linnamme”. Tekstin muokkaus seuraa Ruotsin kirkon ruotsinkielisen virsikirjan tekstiä sekä Lutherin alkuperäistä tekstiä. Samoin sävelmässä on pieniä eroja ja Suomen virsikirjasta tuttu teksti ei käy sävelmämuotoon. Virren muokkaus on Pekka Kivekkään tekemä. Lutherin virrestä on Ruotsin kirkon virsikirjassa myös toinen versio, joka on Olov Hartmanin kirjoittama virsi ”Jumala vahva turva on” (numero 477). Virren suomennos on Pekka Kivekkään tekemä, ja se on toisen joulupäivän virsien osastossa.[6]

Kaikissa Pohjoismaissa ”Jumala ompi linnamme” on ollut Lutherin sanoittamista 45:stä virrestä historiallisesti vaikutusvaltaisin ja on yhä yksi suosituimmista, ainoastaan Ruotsissa se on nyttemmin menettänyt suosionsa.[7] Varsinkin Suomessa se on saavuttanut poikkeuksellisen aseman eräänlaisena kansallisvirtenä.[7][8] Vuosittainen Turun joulurauhan julistus on ollut tapana aloittaa tällä virrellä vuodesta 1903 alkaen. Se on ollut myös mukana Suomen puolustusvoimien Sotilaan virsikirjassa ja sen kaikissa edeltäjissä koko itsenäisyyden ajan.[2] Sitä on esitetty usein myös televisioiduissa uudenvuoden juhlissa Helsingin Senaatintorilla.[9]

Virsi saapui Ruotsin valtakuntaan jo varhain, sillä piispa Olaus Petri ruotsinsi sen mahdollisesti vuonna 1536.[1] Kuningas Kustaa II Aadolfin komentamien ruotsalaisjoukkojen kerrotaan veisanneen sitä kolmikymmenvuotisessa sodassa taisteluihin valmistautuessaan, tiettävästi ainakin vuoden 1632 Lützenin taistelussa, jonka ruotsalaiset voittivat, vaikka kuningas itse kaatui. Tätä kuvataan muun muassa Zachris Topeliuksen historiallisessa romaanissa Välskärin kertomuksia.[2]

Suomessa ”Jumala ompi linnamme” -virren käyttö isänmaallisiin tarkoituksiin voimistui sortovuosina ja toisen maailmansodan aikana.[2][8] Ensimmäisessä säkeistössä viitataan saatanaan nimityksellä ”se vanha vainooja”, ja Suomessa muodostui suosituksi tulkita sanojen tarkoittavan paholaisen sijasta keisarillista Venäjää tai Neuvostoliittoa.[10][7] Tämä ilmaus ei esiintynyt virren suomennoksissa ennen Lönnrotin käännöstä.[10] Lutherin alkuperäinen ilmaus on ”alten, bösen Feind” (vanha, häijy vihollinen), joka oli keskiajalta periytynyt paholaisen nimitys.[3] Eräs virren kuuluisimmista historiallisista käyttöyhteyksistä Suomessa oli 9. lokakuuta 1939 sattunut tapaus, jossa Moskovan neuvotteluihin lähdössä ollutta J. K. Paasikiveä saattanut suuri väkijoukko alkoi veisata sitä Helsingin rautatieasemalla.[2][1] Sitä veisattiin myös vuoden 1905 suurlakon aikana Tampereen vapaudenjuhlassa ja vuoden 1918 sisällissodan aikana Hämeenlinnan valtausparaatissa. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan elokuvasovitusten on arveltu vankistaneen virren asemaa isänmaallisena symbolina.[2]

”Jumala ompi linnamme” on perinteisesti ollut tärkeä myös herännäisyysliikkeen piirissä ja se esitetään aina yhteislauluna herättäjäjuhlilla. Paavo Ruotsalaisen kannattajat lauloivat sitä vuonna 1838 Kalajoen käräjillä, kun laittomasta seurojen pidosta ja varainkeruusta sakkoihin tuomittu Ruotsalainen tovereineen astui ulos käräjätuvasta.[1][2]

Useat säveltäjät ovat lainanneet ”Jumala ompi linnamme” -virttä tai sen melodiaa teoksissaan. Johann Sebastian Bach käytti sitä yhden kantaattinsa (BWV 80) pohjana ja myös sen urkusovituksessa (BWV 720). Felix Mendelssohn käytti sitä musiikillisena teemana Augsburgin tunnustuksen 300-vuotismuistoksi säveltämänsä 5. sinfonian eli Uskonpuhdistussinfonian (1832) viimeisessä osassa. Giacomo Meyerbeer teki siitä johtoaiheen pärttylinyön verilöylystä kertovassa oopperassaan Hugenotit (1836).[3][2] Otto Nicolai sävelsi siihen perustuvan alkusoiton (1836) ja Max Reger käytti sitä urkufantasiassaan (1898).[3] Suomalainen säveltäjä Armas Järnefelt käytti sitä sinfonisessa runoelmassaan Korsholma (1894),[2] Richard Wagner säveltämässään Keisarimarssissa (1871) ja venäläinen Aleksandr Glazunov teoksessaan Suomalainen fantasia (1909).[11]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jumala ompi linnamme Wikimedia Commonsissa

• Virsi 51: Meidän linnam' on Jumal' Vanhassa Virsikirjassa 1701