Juliusz Słowacki

Słowackin kotona harrastettiin aktiivisesti kirjallisuutta. Jo 1814 kuollut isä oli Vilnan yliopistossa kirjallisuudenprofessori, ja äiti, herkkä ja älykäs nainen, rakasti niinikään kirjallisuutta. Äidin kasvatettavaksi jääneestä sairaalloisesta pojasta kehittyi haaveellinen, ylpeä ja oikullinen mies. Samaan aikaan kuin Słowacki kävi lukiota Vilnassa, oli Mickiewicz siellä ylioppilaana ja huomasi jo silloin Słowackin runoilijalahjat. Syvän vaikutuksen herkkään nuorukaiseen tekivät Emanuel Swedenborgin teokset, joita hän luki erään toverinsa kanssa. Ylioppilasaikanaan Słowacki tutustui Byronin runouteen, ja sen vaikutus häneen oli valtava; hän oli jo luonteensa puolesta vastaanottavainen tällaiselle maailmaa uhmaavalle runoudelle, ja lisäksi se sopi hänen silloiseen, onnettomasta rakkaudesta johtuneeseen mielialaansa.[2]

Yliopisto-opintojen päätyttyä Słowacki oli vuodesta 1829 rahaministeriön virkamiehenä Varsovassa. Siellä ilmestyi hänen ensimmäinen runoelmansa Hugo (1830), jossa Mickiewiczin vaikutus on selvästi huomattavissa. Kapinavuoden 1831 keväällä Słowacki siirtyi Pariisiin, jossa hän 1832 julkaisi runojaan kaksi osaa. Niihin sisältyivät draamat Mindowe ja Maria Stuart, ensimmäiset puolalaisessa kirjallisuudessa, joissa ei noudatettu ajan ja paikan yhteyttä, sekä kaikkea uhmaavia runoelmia. Ne eivät herättäneet huomiota – arvostelu vaikeni. Runoilijan katkeruutta lisäsi vielä väärinymmärryksestä aiheutunut riita Mickiewiczin kanssa, joka niinikään asui silloin kummankin vihaamassa Pariisissa, ja Słowacki muutti loppuvuodesta 1832 Geneveen.[2]

Kolmen vuoden aika Sveitsissä oli onnellisinta aikaa runoilijan elämässä, jota siellä lämmitti rakkaus puolalaiseen Maria Wodzińskaan[3]. Vuonna 1833 hän sinkautti vaikenevaan kuiluun, kuten hän lausui, runoelmiensa kolmannen osan. Sveitsissä hän kirjoitti myös Kordyan-nimisen historiallisen näytelmän, jonka hän julkaisi 1834 nimeään ilmaisematta. Słowacki lähti 1836 Roomaan, jossa hän ystävystyi runoilija Zygmunt Krasińskin kanssa ja jatkoi vielä samana vuonna matkaansa itään, Syyriaan ja Palestiinaan. Paluumatkalla hän 1837 pysähtyi Firenzeen. Runoilijan kiihkein myrskykausi oli nyt ohi. Byronin sijalle tuli Dante.[2]

Asetuttuaan vuoden 1838 jälkeen Pariisiin hän julkaisi vielä samana vuonna draamarunoelman Anhelli ja Puolan muinaistarustosta saaduille ja etupäässä keksityille aiheille rakennetun proosadraaman Balladyna. Niitä seurasi 1839 runokokoelma, jossa oli muun muassa Syyrian ja Palestiinan matkalla syntynyt mahtava runoelma Ojciec zadżumionych ('Ruttoisten isä') ja rakkaustarina W Szwajcarii. Ikään kuin jatkoksi Balladynaan tuli toinen historiallinen tarudraama Lilla Weneda ja näytelmä Mazepa (1840). Ehjin Słowackin laajemmista teoksista lienee romanttinen runoelma Beniowski (1841), joka on puolalainen vastine Byronin Don Juanille ja Ludovico Arioston Raivoisalle Rolandille. Runoelman venyviin puitteisiin on mahdutettu useita syrjäpolkuja, joissa tekijä purkaa omia tunteitaan. Niitä ovat etenkin hyökkäykset Mickiewicziä vastaan.[2]

Kaikesta rikkinäisyydestä ja ärtyisyydestä huolimatta Słowackin värikäs ja mielikuvituksekas tuotanto kuuluu Mickiewiczin ohella Puolan kirjallisuuden merkittävimpään osaan. Hän oli demokraattisin kaikista Puolan romantiikan suurista kirjailijoista, ja ehkäpä siksi tuskin edes Mickiewicz on niin paljon kuin Słowacki vaikuttanut myöhempään puolalaiseen runouteen.[2]

Słowackin tuotannosta on julkaistu näytteitä antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja: Slaavilaisen kirjallisuuden kultainen kirja, toim. V. K. Trast, WSOY 1936[4]

Runot

• Hymni
• Keskustelu pyramidien kanssa
• Testamenttini

Näytelmät

• Anhelli: [otteita]
• Balladyna: viisinäytöksinen tragedia: [katkelma]
• Mazepa: viisinäytöksinen tragedia: [otteita]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juliusz Słowacki Wikimedia Commonsissa