Juliette Lewis
Juliette Lewis (s. 21. kesäkuuta 1973 Los Angeles) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko. Lewisin isä oli näyttelijä Geoffrey Lewis ja äiti graafinen suunnittelija Glenis Duggan.
Juliette Lewis on myös vieraillut Suomessa rock-yhtyeensä kanssa esiintymässä Ruisrockissa, Ankkarockissa ja Nosturissa.
Elokuvaura
Lewis halusi näyttelijäksi pienestä lähtien. Ensimmäisen televisioesiintymisensä hän teki 12-vuotiaana. Hän on esiintynyt yli 40 elokuvassa ja televisiosarjassa.
Lewis asetettiin ehdolle parhaan naissivuosan Oscar-palkintoon roolistaan elokuvassa Cape Fear 1992. Elokuvassa Kalifornia (1993) hän esiintyi silloisen poikaystävänsä Brad Pittin kanssa. Syntyneet tappajiksi (1994) kertoi karua kuvaa median väkivallan ihannoinnista.
Lewis näytteli ahkerasti vuosituhannen vaihteeseen asti. Sen jälkeen hän alkoi keskittyä enemmän musiikkiin.
Musiikkiura
Lewis perusti vuonna 2003 yhtyeen Juliette and the Licks. Rokkia soittava yhtye on ehtinyt kivuta jo Yhdysvalloissa kuuluisuuteen kappaleilla "You're Speaking My Language" ja "Got Love to Kill". Omien projektiensa lisäksi Juliette on vieraillut laulamassa muiden levyillä, esimerkiksi vuonna 2004 Prodigyn albumilla Always Outnumbered, Never Outgunned. Lisäksi hän on esiintynyt HIMin videolla "Buried Alive by Love".
Juliette Lewis on vuonna 2009 julkaissut albumin Terra Incognita.
Yksityiselämä
Lewis on seurustellut muun muassa elokuvanäyttelijä Brad Pittin kanssa, ja joidenkin lähteiden mukaan ollut kihloissa elokuvanäyttelijä Johnny Deppin kanssa (elokuvan Gilbert Grape filmausten aikoihin).
Hän avioitui vuonna 1999 ammattilaisskeittaaja Steve Berran kanssa, mutta he ovat sittemmin eronneet. Lewis on toiminut myös skientologialiikkeessä, esimerkiksi Ihmisoikeuskomitean (Citizens Commission on Human Rights – CCHR) tukijana[1], kuten myös hänen isänsä näyttelijä Geoffrey Lewis[2] ja on osallistunut ko. uskonnon palkintojuhliin. Vuonna 2016 Lewis on yhdistetty lehtiartikkeleissa seurusteluun myös rock-rumpali Brad Wilkin kanssa.
Filmografia
Elokuvat
- 1987 – I Married Dora
- 1987 – Home Fires
- 1988 – Äitipuoli avaruudesta
- 1989 – Joulupuu on kärvennetty
- 1989 – Meet the Hollowheads
- 1989 – The Runnin' Kind
- 1990 – A Family for Joe
- 1990 – Liian nuori teloitettavaksi (Too Young to Die?)
- 1991 – Cape Fear
- 1991 – Sydämet solmussa
- 1992 – That Night
- 1992 – Miehiä ja vaimoja
- 1993 – Gilbert Grape
- 1993 – Mafian otteessa
- 1993 – Kalifornia
- 1994 – Joulun hengenpelastajat
- 1994 – Syntyneet tappajiksi (Natural Born Killers)
- 1995 – Strange Days
- 1995 – New Yorkin kadut (The Basketball Diaries)
- 1996 – Iltatähti
- 1996 – Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk Till Dawn)
- 1996 – The Audition
- 1998 – Some Girl
- 1999 – Vilpitön rakkaus
- 1999 – Neljäs kerros
- 2000 – Room to Rent
- 2000 – Tuhon tiellä (The Way of the Gun)
- 2001 – Picture Claire
- 2001 – Gaudi Afternoon
- 2002 – Viimeiseen pisaraan (Enough)
- 2002 – Armitage: Dual Matrix
- 2002 – Hysterical Blindness
- 2003 – Cold Creek Manor
- 2003 – Old School
- 2004 – Blueberry
- 2004 – Starsky & Hutch
- 2004 – Vapauden puolesta (Chasing Freedom)
- 2005 – Daltry Calhoun
- 2005 – Darwin Awards
- 2005 – Lightfield's Home Videos
- 2005 – Aurora Borealis
- 2005 – Grilled
- 2007 – Catch and Release - odottamaton ihastus
- 2009 – Roller Girl
- 2009 - Metropia (ääni)
- 2010 – Laskettu aika
- 2010 - Vaihtamalla Paranee
- 2013 - Perhe – August: Osage County
TV
Juliette Lewis on myös esiintynyt muutamissa televisiosarjoissa, kuten Salaisuuksia ja valheita, Firma, Kesä 68, ja vieraillut esimerkiksi Kovan onnen kundi- ja Dharma ja Greg -sarjojen jaksoissa.
Diskografia
Albumit
- Terra Incognita (2009)
Lähteet
- http://cchr.org/cchr-reports/harming-artists/introduction.html
- http://glamourmagazine.co.uk/celebrity/celebrity-galleries/2013/07/johnny-depp-girlfriends-exes#!image-number=8 (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://people.com/article/juliette-lewis-dating-drummer-brad-wilk-rage-against-the-machine
Viitteet
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juliette Lewis Wikimedia Commonsissa
- Juliette Lewis Elonetissä.
- Juliette Lewis Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Lewisin kotisivu