Juliette Gréco

Juliette Gréco syntyi Montpellier’ssa korsikalaiselle isälle ja äidille, joka oli aktiivisena Ranskan vastarintaliikkeessä Hérault’n departementissa Etelä-Ranskassa. Grécon isovanhemmat hänen äitinsä puolelta kasvattivat hänet. Gréco itse liittyi vastarintaliikkeeseen ja joutui 16-vuotiaana siskonsa kanssa Gestapon kiinniottamaksi.[2] Gréco oli vangittuna Fresnesin vankilassa useiden kuukausien ajan. Päästyään vapaaksi hän käveli 12 kilometriä takaisin Pariisiin.[2]

Gréco muutti sodan jälkeen Pariisin Saint-Germain-des-Prés’n kaupunginosaan, missä hän esiintyi kahviloissa sekä luki runoutta. Valokuvaajat Robert Doisneau ja Henri Cartier-Bresson ikuistivat hänet valokuvissaan.[3] Monet Saint-Germain-des-Prés’n älyköt, kuten Jean-Paul Sartre ja Boris Vian, pitivät häntä muusanaan.[4] Greco rakastui Miles Davisiin tämän käydessä Pariisissa vuonna 1949 ja he melkein menivät naimisiin.[5]

Gréco nousi tunnetuksi kabaree-esiintyjäksi, kun hän piti vuonna 1954 Olympia-teatterissa sarjan esiintymisiä. Hänen elokuvauransa oli alkanut jo kuusi vuotta aiemmin.[6] Gréco näytteli urallansa muun muassa Jean Cocteaun elokuvassa Orfeus (1950), elokuvassa Ja aurinko nousee (1957), Jacques Brelin elokuvassa Le Far West, Peilikuvadraamassa ja John Hustonin elokuvassa Taivaan juuret.[3] Grécosta ei tullut ikinä suurta elokuvatähteä, mutta hänet tunnettiin ympäri Eurooppaa erityisesti ranskalaisesta televisiosarjasta Louvren kummitus (1965), joka menestyi ympäri maanosaa.[6]

Grécon ura kesti yli 50 vuotta, ja hän joutui lopettamaan uransa vuonna 2016 halvauskohtauksen jälkeen.[1]

Gréco konsertoi Suomessa useita kertoja, muun muassa 77-vuotiaana keväällä 2004.[7]

• ”Je suis comme je suis” (Mä oon mikä oon)
• ”Les Dames de la poste”
• ”Déshabillez-moi”

• Juliette Grécon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa