Julie Kavner
Julie Deborah Kavner (s. 7. syyskuuta 1950 Los Angeles, Kalifornia)[1] on Emmy-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä ja ääninäyttelijä. Parhaiten hänet tunnetaan Marge Simpsonin ääniroolista piirrossarjassa Simpsonit. Yhdysvalloissa hän on tunnettu myös Brenda Morgensternin roolista Rhoda-sarjassa.
Julie Kavner | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Julie Deborah Kavner |
Syntynyt | 7. syyskuuta 1950 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet | Julie Kadaver Kavner |
Aktiivisena | 1975– |
Merkittävät roolit |
Brenda Morgenstern (Rhoda) Marge Simpson (Simpsonit) |
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Elämä
Juutalainen[2][3] Kavner syntyi Los Angelesissa. Hän asui koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan Etelä-Kaliforniassa. Kavner kävi Beverly Hillsin High Schoolia, ja opiskeli näyttämötaidetta ja valmistui San Diegon yliopistosta vuonna 1971.
Rhodan päätyttyä Kavner siirtyi elokuviin. Vuonna 1992 hän näytteli pääroolin Nora Ephronin ohjaamassa komediadraamassa This Is My Life. Lisäksi hänellä on ollut sivurooleja elokuvissa Faijallako vitsit vähissä, Hannah ja sisaret, Kolmannen korvapuusti, New York Stories, Heräämisiä, Ihan mitä vaan, Hyvästi Pariisi, Harry pala palalta ja Klik!. Simpsoneissa Kavner on ääninäyttellyt alusta alkaen Marge Simpsonia ja tämän kaikkia naispuolisia sukulaisia, kuten Pattya ja Selmaa sekä Jacqueline Bouvieria.[4] Kavner on neuvotellut sopimukseensa kohdan, jonka mukaan hänen ei tarvitse koskaan esittää hahmojensa ääniä kameran edessä, koska hänen mukaansa se tuhoaisi illuusion.
Lähteet
- Julie Kavner Biography. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 6.3.2019. (englanniksi)
- Jews in the News: Steven Spielberg, Howie Mandel and Maria Altman | Tampa Jewish Federation www.jewishtampa.com. Viitattu 6.3.2019.
- Film Industry in the United States | Jewish Women's Archive jwa.org. Viitattu 6.3.2019.
- History com Editors: Julie Kavner, voice of Marge Simpson, is born HISTORY. Viitattu 6.3.2019. (englanniksi)