Kardinaali Mazarin

Jules Mazarin, syntyjään Giulio Raimondo Mazzarino[1] (14. heinäkuuta 1602 Pescina, Italia – 9. maaliskuuta 1661 Vincennes, Ranska) oli italialaissyntyinen ranskalaispoliitikko ja kardinaali, joka toimi kardinaali Richelieun seuraajana Ranskan pääministerinä vuodesta 1642 kuolemaansa asti.

Kardinaali Jules Mazarin kirjastossaan
Kardinaali Jules Mazarin

Kun Ludvig XIV peri Ranskan kruunun viisivuotiaana vuonna 1643, hänen äidistään, kuningatar Anna Itävaltalaisesta tuli alkuun sijaishallitsija. Käytännössä valtaa kuitenkin käytti pääministeri Mazarin.[2] Kardinaalista tuli Annan rakastaja, ja heidän välillään saattoi olla salainen avioliittokin[3].

Paavi oli lähettänyt italialaisen Mazarinin Ludvig XIII:n hoviin diplomaatiksi 1634, ja muutaman vuoden kuluttua Ranskan silloinen pääministeri, kardinaali Richelieu sai nuoren diplomaatin siirtymään Ranskan hovin palvelukseen.[3] Mazarinin ura eteni salamavauhtia: hän sai Ranskan kansalaisuuden, ja vuonna 1641 hänet nimitettiin kardinaaliksi.[4]

Kardinaali Richelieun kuoltua Mazarin nousi maan pääministeriksi, kuten tämä oli suositellutkin. Tosin Mazarinilta puuttui Richelieun nerokkuus, mutta hän oli taitava ja ovela, tarmokas ja sitkeä ja hänellä oli hyvä ihmistuntemus; väkivaltaisia keinoja hän kuitenkin karttoi.[3] Mazarin johti Ranskaa määrätietoisesti kolmikymmenvuotisen sodan viime vaiheiden läpi. Hän joutui puolustautumaan myös sisäisesti fronde-kapinallisia vastaan ja lähti jopa kahdesti maanpakoon, kun osa aatelistosta ja kuningas­suvusta vastusti hänen toimiaan. Mazarinin johdolla Ranska neuvotteli Westfalenin rauhansopimuksen, joka varmisti Ranskan aseman sodan voittajana. Mazarin edisti Ranskan etuja Etelä-Italiassakin lietsomalla Espanjan-vastaista mielialaa. Hän pyrki heikentämään Habsburg-suvun asemaa samalla tavoin Saksassa ja Alankomaissa. Nämä tavoitteet onnistuivat vain osittain, mutta Pyreneiden rauha 1659 oli Ranskalle merkittävä voitto, koska se oli yksi askel Espanjan heikentymisessä.[2]

Mazarin joutui vuosien varrella useiden murha­yritysten kohteeksi. Hänen onnistui silti säilyttää niin henkensä kuin poliittisen asemansakin. Ludvig XIV julistettiin täysi-ikäiseksi 1651, mutta hän jätti yhä vallankäytön Mazarinille. Kolmen vuoden kuluttua Ludvig voideltiin kuninkaaksi, ja Mazarin pysyi pää­ministerinä kuolemaansa saakka vuonna 1661.lähde?

Lähteet
  1. Bjøl, Erling: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 21, s. 86. , 1987. ISBN 951-1-09954-X.
  2. Göran Rystad: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 11, s. 66–69. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08250-7.
  3. Mazarin, Jules, Tietosanakirja, osa 6, palsta 185–186, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1914
  4. Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 978. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.