Jukolan viesti

Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistuskilpailu, jota on järjestetty Suomessa vuodesta 1949 lähtien. Kilpailu pidetään vuosittain eri puolilla Suomea kesäkuun 13. ja 19. päivän välillä. Kilpailun nimi tulee Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä.

Jukolan viesti
Tyyppi viestisuunnistuskilpailu
Järjestämistiheys vuosittain
Tapahtumapaikka  Suomi
Ensimmäisen kerran 1949
Järjestäjä Kaukametsäläiset ry
Kotisivut
Jukolan viestin lähtö vuonna 2008
Salo-Jukolan portti
Kalevan Rastin ankkuri Fabian Hertner johtaa joukkueen 2012 Valio-Jukolan voittoon.

Jukolan viestissä on seitsemän osuutta, joiden pituus vaihtelee 7 ja 15 kilometrin välillä, ja sen lähtö on lauantaina noin kello 23. Parin ensimmäisen osuuden aikana suunnistajilla on usein otsalamput riippuen kilpailupaikan sijainnista ja sääolosuhteista. Voittajajoukkue saapuu maaliin aikaisin sunnuntaiaamulla, noin kello 6 ja 7 välillä, ja viimeiset joukkueet iltapäivällä ennen maalin sulkeutumista klo 14.[1]

Vuosina 1951–1977 Jukolan viestin yhteydessä naisten kilpailu käytiin Venlojen juoksu -nimisenä yksilökilpailuna, mutta vuonna 1978 kilpailu muutettiin kolmiosuuksiseksi, vuodesta 1981 lähtien neliosuuksiseksi Venlojen viestiksi, joka käydään päivänvalon aikaan lauantai-iltapäivällä.[1]

Jukolan sekä Venlojen viestiin osallistuu niin maailman huippusuunnistajia kuin aivan tavallisia kuntoilijoita; kaikilla joukkueilla ovat tasavertaiset radat ja rastit.

Nuorille suunnistajille on vuodesta 1986 lähtien järjestetty elokuussa erillisenä kilpailuna Nuorten Jukola -viesti, joka on seitsenosuuksinen kilpailu 11–18-vuotiaille.[1]

Jukolan historia

Vuonna 1945 Ruotsissa aloitetun Tiomilan esimerkin mukaan heräsi pääkaupunkiseudun suunnistajien keskuudessa ajatus omasta suuresta suunnistusviestistä. Syksyllä 1947 ryhdyttiin pienessä piirissä puuhaamaan tällaista viestiä ja sen järjestämiseksi erillistä ryhmää. Sodan jälkeisissä oloissa taloudelliset edellytykset ison viestin järjestämiseksi eivät olleet kovinkaan hyvät. Ratkaisevana tekijänä oli Helsingin Sanomien saaminen mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Järjestämisestä vastaava ryhmä perustettiin 30. kesäkuuta 1948, ryhmä sai nimekseen Kaukametsäläiset ry. Yhdistyksen tehtävänä on huolehtia Jukolan viestin järjestämisestä Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen hengessä.[2]

Ensimmäinen Jukolan viesti järjestettiin 12.13. kesäkuuta 1949 pääkaupunkiseudulla. Sen lähtö oli Helsingin maalaiskunnassa ja maali Helsingissä. Siihen osallistui 41 joukkuetta. Toisesta kilpailusta lähtien Jukolan viestissä on viety kaukametsäläisten laatimaa viestisanomaa. Kilpailun voittaneen joukkueen jäsenen tulee maaliin tultuaan lukea ääneen sanoma, joka käsittelee jotain ajankohtaista teemaa ja on suunnattu jollekin taholle.[3] Neljäkymmentä kertaa sanoman laati Matti Salmenkylä. Vuosina 2005–2009 sanoman laati Antero Viherkenttä. Vuodesta 2010 alkaen sanoman on tehnyt Seppo Väli-Klemelä.

Jukolan viestin tilastot

Jukolan viestin menestyksekkäin joukkue voittojen määrässä on Helsingin Suunnistajat kahdeksalla voitollaan ja maratontilaston kärjessä (vuoden 2018 viestin jälkeen) on norjalainen Halden SK 423 pisteellä.[4] Menestyksekkäimmät urheilijat ovat Erkki Aro ja Juhani Salmenkylä seitsemällä viestivoitollaan. Eniten osallistumiskertoja on Seppo Tammelalla, vuoteen 2022 mennessä 62 osallistumiskertaa[5].

Jukolan viestissä on kolmenkymmenen parhaan joukkoon sijoittunut muu kuin suomalainen, ruotsalainen tai norjalainen seura 14 kertaa:

  • vuonna 1975 oli tšekkoslovakialainen SK Slavia 24:s
  • vuonna 1980 oli tšekkoslovakialainen CSTV kahdeksas
  • vuonna 1995 oli sveitsiläinen Solv 27:s
  • vuonna 1999 oli tanskalainen Farum-Tisvilde OK kymmenes, vuonna 2000 kahdeksas ja vuonna 2005 kahdeksas.
  • vuonna 2011 oli liettualainen IGTISA 21:s ja vuonna 2014 29:s.
  • vuonna 2015 oli sveitsiläinen OLV Baselland 21:s, vuonna 2018 28:s, vuonna 2019 28:s ja vuonna 2021 30:s.
  • vuonna 2017 oli sveitsiläinen Ol Norska 20:s ja vuonna 2021 19:s.

Ruotsalainen IFK Södertälje on ainoa seura, joka on samana vuonna (1991) voittanut sekä Jukolan viestin että Venlojen viestin.

Kilpailut

Lippu on niiden suunnistajien kohdalla, joiden kotimaa on eri kuin seuran.
J = Joukkueita; M = Maaliin päässeitä

Vuosi Nimi Kunta Maasto J M Voittaja Voittajajoukkue Järjestäjäseurat
1949Helsingin vaakunaVantaan vaakunaSipoon vaakuna
Helsingin lähialue
Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannalta Korson ja Sipoon Östersundomin kautta Helsingin Tapanilaan4115Suomi Helsingin Suunnistajat (1.)Erkki Seväkivi, Erkki Kupiainen, Arvid Kokko, Runo Harmo, Erkki Aro, Aarne Salminen, Eino Huuhka[6]Kaukametsäläiset, Helsingin Kisa-Toverit, Helsingin Suunnistajat, Helsingin Toverit, IK Örnen, Korson Kunto, Mellunkylän Kontio, Savion Sampo, Sibbo-Vargarna, Suomenlinnan Urheilijat, Suunta Veikot ja Tapanilan Erä
1950Nurmijärven vaakunaVantaan vaakuna
NurmijärviHelsingin mlk
Palojoki–Seutula–Keimola–Lahnus–Etelälahti–Lahnus–Keimola–Myllykoski6245Suomi Helsingin Suunnistajat (2.)Veijo Salonen, Tapio Haarma, Aarne Salminen, Runo Harmo, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro, Eino Huuhka[7]Helsingin IFK, Helsingin Suunnistajat, Helsingin Toverit, Hirvet, IK Örnen, Reima 7, Suomenlinnan Urheilijat ja Tapanilan Erä
1951Hollolan vaakuna HollolaHollolan lentokenttä7137Suomi IK Örnen (1.)Henry Sell, Karl-Erik Sjödahl, Raymond Sell, Thomas Knichter, Sven-Erik Fagerholm, Birger Malmström, Leo Backman[8][9]Lahden Suunnistajat -37
1952Vanajan vaakunaHämeenlinnan vaakuna VanajaHämeenlinnaMiemala8357Suomi Helsingin Suunnistajat (3.)Juhani Hämäläinen, Runo Harmo, Olavi Mäenpää, Eino Huuhka, Arvo Ek, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro[9]Hämeenlinnan Tarmo
1953Valkealan vaakuna ValkealaSavero ja Utti8231Suomi Helsingin Suunnistajat (4.)Matti Salmenkylä, Juhani Hämäläinen, Einar Virtanen, Olavi Mäenpää, Juhani Salmenkylä, Erkki Aro, Arvo Ek[9][10]Utin Haukat
1954Lahden vaakuna LahtiArkiomaa9671Suomi Hämeenlinnan Suunnistajat (1.)Eero Majuri, Viljo Talvisilta, Emil Lemmetty, Seppo Lehtinen, Aarre Laine, Eino Hakala, Esa Ravea[9][11][12]Lahden Suunnistajat -37
1955Kangasalan vaakuna KangasalaSäynäjärvi11583Suomi Asikkalan Raikas (1.)Martti Tuomaila, Aulis Kivistö, Soini Jussila, Esko Nurminen, Esko Vainio, Seppo Peltonen, Mikko Salokannel[9][13]Tampereen Pyrintö
1956Riihimäen vaakuna RiihimäkiPaalijärvi12738Suomi Helsingin Suunnistajat (5.)Seppo Hakoniemi, Arvo Ek, Olavi Mäenpää, Erkki Kupiainen, Teppo Laurikainen, Erkki Aro, Juhani Salmenkylä[9][14]Riihimäen Suunnistajat
1957Virolahden vaakuna VirolahtiRavijoki10859Suomi Helsingin Suunnistajat (6.)Matti Niemi, Olavi Mäenpää, Teppo Laurikainen, Erkki Kupiainen, Erkki Aro, Seppo Hakoniemi, Juhani Salmenkylä[9][15]Haminan Tarmo
1958Pyhäjärvi Ul:n vaakuna Pyhäjärvi UlVuotinainen11995Suomi XYZ (1.)Seppo Hakoniemi, Yrjö Teeriaho, Aimo Niemelä, Matti Varuskivi, Hannu Virolainen, Tapani Luonteri, Osmo Niemelä[9][16]IK Örnen
1959Tyrvään vaakuna TyrvääVaununperä134112Suomi Asikkalan Raikas (2.)Esko Riukka, Esko Vainio, Soini Jussila, Heino Avikainen, Mikko Salokannel, Jouko Tommola, Aulis Kivistö[17][9]Karkun Karku ja Suunta-Sepot
1960Kouvolan vaakuna (1952–2008)Valkealan vaakuna KouvolaValkealaRapojärvi132111Suomi Helsingin Suunnistajat (7.)Matti Niemi, Matti Salmenkylä, Ilmo Hakkarainen, Erkki Aro, Teppo Laurikainen, Martti Mattila, Juhani Salmenkylä[18]Kouvolan Urheilijat
1961Tammelan vaakuna TammelaValkeaviita143113Suomi Tampereen Pyrintö (1.)Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Matti Järvinen, Veli Kotkaslahti, Hannu Virtanen, Raimo Vehviläinen, Jorma Syrjänen[19][9]Turun Suunnistajat
1962Orimattilan vaakuna OrimattilaLuhtikylä173119Suomi Tampereen Pyrintö (2.)Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Veli Kotkaslahti, Matti Järvinen, Raimo Vehviläinen, Hannu Virtanen, Jorma Syrjänen[20][9]Lahden Hiihtoseura
1963Kiikalan vaakuna KiikalaJohannislund15486Suomi Tampereen Pyrintö (3.)Rauno Hakala, Esko Kuusniemi, Kalevi Tarvainen, Jorma Syrjänen, Veli Kotkaslahti, Raimo Vehviläinen, Hannu Virtanen[21][9]Helsingin Suunnistajat
1964Joutsenon vaakuna JoutsenoVesikkola178136Suomi Tampereen Poliisi-Urheilijat (1.)Eero Pekarila, Voitto Harjula, Ari Rantala, Kalervo Laurila, Harri Rantala, Mauri Rantala, Matti Rantala[22][9]Joutsenon Kullervo
1965Petäjäveden vaakuna PetäjävesiKintaus210195Ruotsi IFK Hedemora (1.)Ingemar Johansson, Olle Johansson, Bengt Gustafsson, Kalle Johansson, Bengt Sjögren, Sven Gustafsson, Bertil Norman[23]Petäjäveden Petäjäiset
1966Padasjoen vaakuna PadasjokiTarusjärvi225176Suomi Tampereen Kilpa-Veljet (1.)Esko Rantanen, Pertti Heikkonen, Tarmo Vilen, Into Sandström, Taisto Moilanen, Reijo Kujansuu, Pauli Reunamäki[24]Asikkalan Raikas
1967Halikon vaakuna HalikkoHajala264214Suomi Asikkalan Raikas (3.)Terho Ala-Heikkilä, Tapani Rautavuo, Esko Vainio, Veijo Tahvanainen, Pentti Rautavuo, Aulis Kivistö, Heino Avikainen[25]Halikon Hakoniskat
1968Mäntsälän vaakuna MäntsäläKaukalampi300238Suomi Asikkalan Raikas (4.)Terho Ala-Heikkilä, Tapani Rautavuo, Paavo Rautavuo, Heino Avikainen, Pentti Rautavuo, Aulis Kivistö, Veijo Tahvanainen[26]Mäntsälän Urheilijat
1969Tyrvään vaakuna TyrvääRoismala327280Suomi Liedon Parma (1.)Jukka Siivonen, Reijo Lehkonen, Raimo Jalonen, Timo Grönroos, Tapio Torpo, Timo Peltola, Tuomo Peltola[27]Suunta-Sepot
1970Riihimäen vaakuna RiihimäkiPaarijoki383250Suomi Helsingin Suunnistajat (8.)Rolf Hirn, Vesa Turku, Martti Mattila, Jorma Salminen, Seppo Korhonen, Juhani Salmenkylä, Markku Salminen[28]Hyvinkään Rasti ja Riihimäen Suunnistajat
1971Vehkalahden vaakuna VehkalahtiPyhältö329264Suomi IK Örnen (2.)Harry Eklund, Kåre Lagerbohm, Arno Sell, Gus Gustavsen, Armo Pasonen, Kai Lillandt, Rolf Koskinen[29]Vehkalahden Veikot
1972Paimion vaakuna PaimioMotelli443365Suomi Liedon Parma (2.)Reijo Lehkonen, Raimo Jalonen, Timo Grönroos, Tapio Torpo, Timo Peltola, Veikko Kiili, Tuomo Peltola[30]Turun Suunnistajat
1973Hämeenlinnan vaakuna HämeenlinnaMiemala435308Suomi Angelniemen Ankkuri (1.)Mikko Mannonen, Harri Laine, Heikki Paganus, Olli Knaapi, Jussi Salusvuori, Matti Mäkinen, Seppo Väli-Klemelä[31]Hämeenlinnan Tarmo
1974Puumalan vaakuna PuumalaPistohiekka411344Suomi Liedon Parma (3.)Raimo Jalonen, Tarmo Mäkeläinen, Reijo Lehkonen, Timo Grönroos, Timo Peltola, Veikko Kiili, Tuomo Peltola[32]Anttolan Urheilijat, Juvan Urheilijat ja Mikkelin Suunnistajat
1975Kankaanpään vaakuna KankaanpääNiinisalo475384Suomi Alavuden Urheilijat (1.)Jukka Taimisto, Matti Hautala, Juhani Pikkarainen, Taisto Järvinen, Matti Taimisto, Jarmo Rönnqvist, Hannu Mäkirinta[33]Kankaanpään Urheilijat
1976Tammisaaren vaakuna TammisaariSpjutsböle453406Ruotsi Gustavsbergs IF (1.)Tomas Wester, L-G Fransson, Magnus Haraldsson, Tomas Johansson, Leif Strandberg, Göran Andersson, Björn Nordin[34]OK Järven
1977Ruokolahden vaakuna RuokolahtiVirmutjoki471395Suomi Tampereen Yritys (1.)Jukka Jokela, Pekka Nyman, Tapani Huhta, Jouko Mäki, Ari Anjala, Erkki Ylikoski, Kimmo Rauhamäki[35]Imatran Suunnistajat ja Ruokolahden Suunnistajat
1978Vammalan vaakuna KuorevesiHalli545490Suomi Järvenpään Palo (1.)Unto Kervinen, Jouko Torvikoski, Veijo Parviainen, Hannu Kurppa, Kimmo Juvonen, Pentti Jauhiainen, Markku Salminen[36]Eräpirkat, Jämsänkosken Retki-Veikot ja Kuoreveden Kärki
1979Lapuan vaakuna LapuaSimpsiönvuori594523Norja Lyn (1.)Jon Kaarby, Arvid Röed, Eirik Ulseth, Jan Vidar Nielsen, Ivar Formo, Svein Jacobsen, Viggo Åberg[37]Lapuan Virkiä
1980Rovaniemen vaakuna (1930–2005) RovaniemiOunasvaara508455Ruotsi OK Ravinen (1.)Lars Forsberg, Stefan Olsson, Tore Tjernlund, Claes Gustavsson, Arne Nåbo, Olle Nåbo, Lars Lönnkvist[38]Ounasvaaran Hiihtoseura
1981Hyvinkään vaakuna HyvinkääKytäjä753495Ruotsi Almby IK (1.)Hans Stridh, Stefan Branth, Leif Olsson, Kalle Fegerfelt, Björn Stenberg, Jörgen Mårtensson, Kjell Lauri[9]Rajamäen Kehitys ja Rajamäen Rykmentti
1982Liperin vaakuna LiperiPärnävaara728647Ruotsi OK Ravinen (2.)Stefan Olsson, Arne Nåbo, Tore Tjernlund, Lars Forsberg, Björn Rosendahl, Olle Nåbo, Lars Lönnkvist[39]Kalevan Rasti
1983Valkealan vaakuna ValkealaSelänpää807742Suomi Vehkalahden Veikot (1.)Pekka Fincke, Markku Joensuu, Jari Tepponen, Vesa Tervo, Pekka Jokimies, Hannu Lehtikangas, Timo Harju[40]Kouvolan Rasti -72
1984Heinolan maalaiskunnan vaakuna Heinolan maalaiskuntaVierumäki920859Ruotsi Almby IK (2.)Jan Granstedt, Roger Lönn, Stefan Branth, Björn Stenberg, Kjell Lauri, Bengt Levin, Jörgen Mårtensson[41]Helsingin Suunnistajat
1985Laitilan-JukolaLaitilan vaakuna LaitilaTulejärvi937838Ruotsi Almby IK (3.)Jan Granstedt, Roger Lönn, Stefan Brant, Ulf Larsson, Björn Stenberg, Kjell Lauri, Jörgen Mårtensson[42]Laitilan Jyske
1986Kaanaan-JukolaTampereen vaakuna TampereKaanaa991945Ruotsi IFK Södertälje (1.)Anders Lillstrand, Anders Friberg, Kjell Nilsson, Mikael Wehlin, Mats Hellstadius, Atle Hansen, Björn Stenberg[9]Epilän Esa, KOO-VEE, Tampereen Poliisi-Urheilijat, Tampereen Pyrintö ja Tampereen Yritys
1987Hollolan-JukolaHollolan vaakuna HollolaHollolan lentokenttä1 052989Suomi Hiidenkiertäjät (1.)Arvo Paulin, Juha Tikkala, Jari Tepponen, Jouni Herva, Petri Forsman, Juha Liukkonen, Kari SallinenAsikkalan Raikas ja Lahden Suunnistajat -37
1988Isosyöte-JukolaPudasjärven vaakuna PudasjärviIso-Syöte976874Norja Bækkelagets SK (1.)Lars Drage, Yngvar Christiansen, Egil Johansen, Trond Rønneberg, Jan Sverre Edstrøm, Petter Thoresen, Øyvin ThonIisu ja Pudasjärven Urheilijat
1989Raja-JukolaJoutsenon vaakuna JoutsenoMyllymäki1 067956Norja NTHI (1.)Ruotsi Bo Engdahl, Måns Davidson, Atle Dengerud, Jo Wiklund, Björn Haavengen, Kjetil Bjørlo, Håvard Tveite[43]Joutsenon Kullervo ja Lappeen Riento
1990Juvan-JukolaJuvan vaakuna JuvaKoikkala1 1091 011Norja NTHI (2.)Bjørn T. Krogh, Øystein Holo, Atle Dengerud, Jo Wicklund, Carl Henrik Bjørseth, Björn Haavengen, Håvard TveiteJuvan Urheilijat
1991Kraateri-JukolaVimpelin vaakuna VimpeliLakeaharju1 1441 061Ruotsi IFK Södertälje (2.)Gunnar Eriksson, Pontus Jonsson, Kari Enckell, Tanska Allan Mogensen, Suomi Petri Forsman, Mikael Wehlin, Melker KarlssonAlajärven Ankkurit, Kauhavan Wisa, Lappajärven Veikot ja Vimpelin Hiihtoseura
1992Vehka-JukolaVirolahden vaakuna VirolahtiRavijoki1 1311 050Ruotsi IK Hakarpspojkarna (1.)Andreas Rangert, Bo Granstedt, Fridolf Fskilsson, Lennart Söderberg, Mats Granstedt, Lars Nordgren, Johan IvarssonVehkalahden Veikot
1993Paimion-JukolaPaimion vaakuna PaimioVista1 051982Norja Halden SK (1.)Lars Johansen, Jon Steinar Mjølnerød, Torgeir Snilsberg, Helmer Vestlund, Per Olaussen, Øystein Holo, Petter ThoresenPaimion Rasti ja Sauvon Urheilijat
1994Pyhä-Luosto-JukolaPelkosenniemen vaakuna PelkosenniemiLuosto ja Pyhätunturi982873Suomi Turun Suunnistajat (1.)Jyrki Nieminen, Jouni Hannula, Norja Rasmus Ødum, Tommi Tölkkö, Jukka Nikulainen, Petri Forsman, Janne SalmiKemijärven Urheilijat ja Lapin Veikot
1995Kerava-Sipoo-JukolaSipoon vaakuna SipooSipoon kk1 107989Norja NTHI (3.)Suomi Lassi Virtanen, Bjørnar Lynum, Christian Vogelsang, Harald Bakke, Tore Sandvik, Carl Henrik Bjørseth, Bjørnar ValstadKeravan Urheilijat ja Sibbo-Vargarna
1996Mehtä-JukolaRautavaaran vaakuna RautavaaraHarsukangas1 049963Suomi Turun Suunnistajat (2.)Jyrki Eskola, Jani Laine, Jyrki Nieminen, Lassi Virtanen, Ville Repo, Tommi Tölkkö, Janne SalmiKuopion Suunnistajat, Nilsiän Nujakka ja Siilin Rasti
1997Jyväs-JukolaJyväskylän vaakuna JyväskyläKillerjärvi1 1721 057Norja Halden SK (2.)Yhdistynyt kuningaskunta Dickie Jones, Torgeir Snilsberg, Joacim Carlsson, Anders Bjørnsgaard, Tanska Chris Terkelsen, Bernt Bjørnsgaard, Petter ThoresenSuunta 101
1998Juhla-JukolaSiuntio vaakuna SiuntioSvartbäck1 2241 113Norja Halden SK (3.)Joacim Carlsson, Thormod Berg, Tore Sandvik, Bernt Bjørnsgaard, Tanska Chris Terkelsen, Kjetil Bjørlo, Petter ThoresenHiidenkiertäjät
1999Hiisi-JukolaEurajoen vaakuna (1950–2016) EurajokiRikantila1 2261 109Norja Bækkelagets SK (2.)Sveitsin lippu Alain Berger, Jostein Moe, Ruotsi Johan Ivarsson, Ruotsi Bo Engdahl, Jørgen Rostrup, Holger Hott Johansen, Bjørnar ValstadEura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot ja Kiukaisten Urheilijat
2000Jukola-2000Liperin vaakuna LiperiPärnävaara1 134960Norja Halden SK (4.)Bjørn Eriksen, Kjetil Bjørlo, Øystein Kristiansen, Tanska Chris Terkelsen, Bernt Bjørnsgaard, Suomi Jarkko Huovila, Tore SandvikKalevan Rasti
2001Nikkari-JukolaJurvan vaakuna JurvaPässilä1 1891 049Suomi Turun Suunnistajat (3.)Tšekki Jaromir Švihovský, Jani Laine, Australia Troy de Haas, Ville Repo, Sveitsin lippu Matthias Niggli, Norja Jørgen Rostrup, Janne SalmiRasti-Jussi ja Suunta-Jurva
2002Asikkala-JukolaAsikkalan vaakuna AsikkalaVesivehmaa1 2561 063Norja Bækkelagets SK (3.)Ulf Brenna, Ruotsi Johan Ivarsson, Hans-Olof Amblie, Jørn Sundby, Bjørnar Valstad, Thormod Berg, Bernt BjørnsgaardAsikkalan Raikas ja Lahden Suunnistajat -37
2003Jukola-2003Sulkavan vaakuna SulkavaSulkavan kk1 2051 053Norja Halden SK (5.)Joacim Carlsson, Ruotsi Emil Wingstedt, Øystein Kristiansen, Petter Thoresen, Tore Sandvik, Suomi Jarkko Huovila, Suomi Mats HaldinJuvan Urheilijat, Olavin Rasti ja Sulkavan Urheilijat -41
2004Jämi-JukolaJämijärven vaakuna JämijärviJämi1 3141 137Suomi Kalevan Rasti (1.)Mikael Boström, Samuli Launiainen, Tommi Tölkkö, Harri Romppanen, Antti Harju, Simo Martomaa, Ranska Thierry GueorgiouIkaalisten Nouseva Voima ja Kankaanpään Suunnistajat
2005Sippu-JukolaAnjalankosken vaakuna AnjalankoskiSippola1 3311 130Suomi Kalevan Rasti (2.)Harri Romppanen, Mikael Boström, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Antti Harju, Simo Martomaa, Ranska Thierry GueorgiouSippurasti
2006Salo-JukolaSalon vaakuna (1949–2008) SaloKarjaskylä1 3371 115Suomi Vehkalahden Veikot (2.)Jonne Lehto, Tuomas Mattila, Jarkko Liuha, Janne Weckman, Sveitsin lippu Baptiste Rollier, Simo-Pekka Fincke, Tero FöhrAngelniemen Ankkuri, Salon Viesti ja Salon Vilpas
2007Virkiä-JukolaLapuan vaakuna LapuaSimpsiönvuori1 3451 151Suomi Kalevan Rasti (3.)Ranska Philippe Adamski, Samuli Launiainen, Tommi Tölkkö, Hannu Airila, Miika Hernelahti, Simo Martomaa, Ranska Thierry GueorgiouLapuan Virkiä
2008Tampere-JukolaTampereen vaakuna TampereKaanaa1 4261 171Suomi Delta (1.)Panu Piiparinen, Janne Heikka, Venäjä Leonid Novikov, Petri Noponen, Oskari Liukkonen, Viro Olle Kärner, Venäjä Valentin NovikovKOO-VEE ja Tampereen Pyrintö
2009Mikkeli-JukolaMikkelin vaakuna MikkeliKalevankangas1 4121 267Norja Kristiansand OK (1.)Yhdistynyt kuningaskunta Jon Duncan, Nilsen Audun Bjerkreim, Sveitsin lippu Baptiste Rollier, Jostein Andersen, Ranska Damien Renard, Holger Hott, Sveitsin lippu Daniel Hubmann[44]Suunnistusseura Navi
2010Kytäjä-JukolaHyvinkään vaakuna HyvinkääKytäjä–Usmi1 5361 232Norja Halden SK (6.)Bulgaria Kiril Nikolov, Ruotsi Erik Axelsson, Anders Nordberg, Ruotsi Mattias Karlsson, Suomi Mats Haldin, Ruotsi Emil Wingstedt, Olav Lundanes[45]Hyvinkään Rasti ja Rajamäen Rykmentti
2011Salpa-JukolaVirolahden vaakuna VirolahtiHarju1 4791 298Norja Halden SK (7.)Tanska Søren Bobach, Jon Pedersen, Ruotsi Erik Axelsson, Marius Bjugan, Suomi Mats Haldin, Ruotsi Emil Wingstedt, Olav Lundanes[46]Vehkalahden Veikot
2012Valio-JukolaVantaan vaakuna VantaaSotunki1 6691 391Suomi Kalevan Rasti (4.)Bulgaria Kiril Nikolov, Jarkko Huovila, Simo-Pekka Fincke, Hannu Airila, Jere Pajunen, Ranska Philippe Adamski, Sveitsin lippu Fabian HertnerKeravan Urheilijat ja Pihkaniskat[47][48][49]
2013Jämsä-JukolaJämsän vaakuna JämsäMyllymäki [50]1 6081 383Suomi Kalevan Rasti (5.)Jere Pajunen, Simo-Pekka Fincke, Ranska Philippe Adamski, Hannu Airila, Tšekki Jan Procházka, Sveitsin lippu Fabian Hertner, Ranska Thierry GueorgiouJämsän Retki-Veikot
2014Kuopio-JukolaKuopion vaakuna KuopioVehmersalmi1 6281 357Suomi Kalevan Rasti (6.)Jere Pajunen, Ranska Philippe Adamski, Aaro Asikainen, Hannu Airila, Simo-Pekka Fincke, Sveitsin lippu Fabian Hertner, Ranska Thierry Gueorgiou[51]Kuopion Suunnistajat
2015Louna-JukolaPaimion vaakuna PaimioMäntyrinne–Hiekkahelmi1 7571 518Norja Kristiansand OK (2.)Vegard Danielsen, Tšekki Miloš Nykodým, Sveitsin lippu Baptiste Rollier, Suomi Mats Dahlen, Hans Gunnar Omdal, Sveitsin lippu Martin Hubmann, Sveitsin lippu Daniel Hubmann[52][53]Paimion Rasti ja Turun Suunnistajat
2016Lappee-JukolaLappeenrannan vaakuna LappeenrantaRaippoSimola1 6831 374Suomi Koovee (2.)Topi Anjala, Viro Lauri Sild, Viro Timo Sild, Jani Myllärinen, Jani Lakanen, Ukraina Oleksandr Kratov, Sveitsin lippu Daniel Hubmann[54]Lappeen Riento
2017Joensuu-JukolaJoensuun vaakuna JoensuuHarpatti, Eno1 5551 352Ruotsi IFK Göteborg (1.)Max Peter Bejmer, Johan Högstrand, Norja Vetle Ruud Bråten, Jonas Pilblad, Fredrik Edén, Fredrik Bakkman, Norja Eskil Kinneberg[55]Kalevan Rasti
2018Lahti–Hollola-JukolaHollolan vaakuna HollolaHälvälä1 9011 644Suomi Koovee (3.)Joni Hirvikallio, Topi Anjala, Viro Lauri Sild, Ukraina Oleksandr Kratov, Viro Kenny Kivikas, Viro Timo Sild, Sveitsin lippu Daniel Hubmann[56]Lahden Suunnistajat -37 ja Hollolan Urheilijat -46
2019Kangasala-JukolaKangasalan vaakuna KangasalaHeponiemi1 9501 652Ruotsi Stora Tuna OK (1.) Jesper Svensk, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Anton Sjökvist, Emil SvenskKangasala SK
2020Siirrettiin vuoteen 2021 koronaviruspandemian vuoksi.[57]
2021Napapiiri-Jukola [58]Rovaniemen vaakuna RovaniemiMäntyvaara–Vennivaara–Olleronvaara 952749Ruotsi Stora Tuna OK (2.) Anton Sjökvist, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Jesper Svensk, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Emil SvenskOunasvaaran Hiihtoseura
2022Lukkari-JukolaMynämäen vaakuna MynämäkiKurjenmäki–Nutturla15921270Ruotsi Stora Tuna OK (3.)Jesper Svensk, Olle Kalered, Joakim Svensk, Anton Sjökvist, Henrik Johannesson, Emil Svensk, Viktor SvenskLiedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat -52
2023Porvoo – Borgå -JukolaPorvoon vaakuna PorvooEpooOK Trian
(IF Sibbo-Vargarna, OK Orient ja Akilles OK)
2024Lakia-JukolaKauhavan vaakuna KauhavaKukkura–Ahvenvuori–MäenpääKauhavan Wisa ja Lapuan Virkiä
2025Jukolan viesti 2025Mikkelin vaakuna MikkeliSuunnistusseura Navi
2026Jukolan viesti 2026Kotkan vaakuna KotkaKymin lentokenttä ja moottoriurheilukeskusKymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot

Katso myös

Lähteet

  1. Tietoja tapahtumasta Jukolan viesti. Viitattu 13.6.2019.
  2. Katri Tenhola (toim): Voimalla seitsemän miehen. Jukolan viestin historia cdn.jukola.com.
  3. Kilpailuohjeet | Jukola 2017 www.jukola.com. Viitattu 8.10.2017.
  4. Jukolan Viestin maratontilasto 1949– jukola.com. Viitattu 16.6.2019.
  5. Suunnistajakohtainen Jukola-tilasto (pdf) 23.6.2022
  6. Jukola 1949, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  7. Jukola 1950, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  8. Jukola 1951, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  9. Jukolan viestin voittajat 1949- jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  10. Jukola 1953, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  11. Jukola 1954, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  12. Raevuori, Antero & Arponen, Antti O. & Hannus, Matti: ”Jukolan veljekset”, Urheilu 2000, osa 2, s. 354–357. Porvoo: WSOY, 1994.
  13. Jukola 1955, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  14. Jukola 1956, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  15. Jukola 1957, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  16. Jukola 1958, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  17. XI Jukolan viesti aikakirjoihin ennätyskisoina Nälkälänmäen Urheilusosiologian laitos. Viitattu 18.6.2009.
  18. Jukola 1960, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  19. Jukola 1961, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  20. Jukola 1962, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  21. Jukola 1963, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  22. Jukola 1964, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  23. Jukola 1965, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  24. Jukola 1966, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  25. Jukola 1967, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  26. Jukola 1968, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  27. Jukola 1969, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  28. Jukola 1970, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  29. Jukola 1971, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  30. Jukola 1972, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  31. Yleistä Angelniemen Ankkurista Angelniemen Ankkuri. Viitattu 17.6.2009.
  32. Jukola 1974, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  33. Jukola 1975, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  34. Jukola 1976, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  35. Jukola 1977, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  36. Jukola 1978, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  37. Jukola 1979, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  38. Jukola 1980, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  39. Jukola 1982, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  40. Jukola 1983, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  41. Jukola 1984, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  42. Jukola 1985, Jukolan Viesti jukola.com. Viitattu 18.6.2009.
  43. Raja-Jukola 1989 jukola.com. Viitattu 17.6.2009.
  44. Mikkeli-Jukola, Jukolan Viesti 2009, Lopputulokset jukola.com. Viitattu 16.6.2009.
  45. Kytäjä-Jukola, Jukolan Viesti 2010, lopputulokset jukola.com. Viitattu 20.6.2010.
  46. Salpa-Jukola, Jukolan Viesti, lopputulokset jukola.com. Viitattu 19.6.2011.
  47. Valio-Jukola, Jukolan Viesti, Joukkueet online.jukola.com. Viitattu 17.6.2012.
  48. Jukolan viestille ensimmäisen kerran nimisponsori 2012 HS.fi. 9.2.2011. Sanoma News Oy. Viitattu 9.2.2011.
  49. Valio-Jukola, Jukolan viesti, Lopputulokset 17.6.2012. Jukolan Viesti. Viitattu 17.6.2012.
  50. Media Jämsä-Jukola 2013. Viitattu 17.6.2013.
  51. Lehtisaari, Matti: Kalevan Rastille hattutemppu Jukolassa 15.6.2014. Yle. Viitattu 15.6.2014.
  52. Lehtisaari, Matti: Jukolan yö huipentui norjalaisjuhliin 14.6.2015. Yle. Viitattu 14.6.2015.
  53. Louna-Jukola 2015, Jukolan Viesti (Online-tulokset) 14.6.2015. Kaukametsäläiset ry. Viitattu 14.6.2015.
  54. Lappee-Jukola 2016, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 19.6.2016. Viitattu 19.6.2016.
  55. Joensuu-Jukola 2017, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 18.6.2016. Viitattu 18.6.2016.
  56. Lahti–Hollola Jukola 2018, Jukolan Viesti, Lopputulokset jukola.com. 17.6.2016. Viitattu 17.6.2016.
  57. Yöttömän yön Jukola siirtyy vuodella kesään 2021 koronaviruksen takia Helsingin Sanomat. 31.3.2020. Viitattu 31.3.2020.
  58. Jukola 2020 tapahtuman nimeksi Napapiiri-Jukola oh.fi. 14.11.2016. Viitattu 15.11.2016.

    Kirjallisuutta

    • Salmenkylä, Matti (päätoim.): Jukolan viestin tarina 1949-1988. Kaukametsäläiset ry, 1989. ISBN 952-90077-0-1.
    • Uljas, Reimo (toim.): Jukolan viestit 1989–2008. Kaukametsäläiset ry, 2009. ISBN 978-952-92-5583-2.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.