Jukka-Pekka Saraste

Jukka-Pekka Saraste (s. 22. huhtikuuta 1956 Heinola) on suomalainen kapellimestari.

Jukka-Pekka Saraste

Saraste toimi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosina 1987–2001. Tällä kaudella orkesteri levytti keskeisiä suomalaisten säveltäjien suurteoksia.[1] Hän toimi myös Toronton sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana vuosina 1994–2001.[2] Syksyllä 2006 Saraste seurasi André Previniä Oslon filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi. Hän jätti tehtävän 2013 orkesterin taloudellisen tilanteen heikennyttyä sponsorirahojen vähentymisen vuoksi vaikka oli orkesteriin musiikillisesti tyytyväinen[3]. Vuosina 2008–2011 hän toimi Sinfonia Lahden taiteellisena neuvonantajana ja orkesterin Sibeliustalossa vuosittain järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana. Helsingin musiikkitalon valmistuttua hän lisää esiintymisiä Helsingissä.[3] Saraste valittiin WDR Sinfonieorchester Kölnin eli Kölnissä sijaitsevan Westdeutschen Rundfunks -yleisradioyhtiön sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi vuosiksi 2010–2013. Häntä ennen virkaa hoiti Semjon Bytškov.[4]

Levytyksiä

Palkintoja

  • Pro Finlandia 1990
  • Säveltaiteen valtionpalkinto vuonna 2000
  • Sibelius-mitali
  • Suomen Leijonan Komentajamerkki 2022[5]

Lähteet

  1. YLE Areena[vanhentunut linkki]
  2. Virtual Finland (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. HS 5.6.2010
  4. Helsingin Sanomat 18.11.2008 s. C1
  5. 06.12.2022 Itsenäisyyspäivä – Självständighetsdagen 06.12.2022 - Ritarikunnat ritarikunnat.fi. 30.11.2022. Viitattu 1.12.2022.

    Kirjallisuutta

    • Pekka Tarkka ja Jukka-Pekka Saraste: Kapellimestari. Siltala, 2009.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.