Juho Ranginen
Juho (Johannes) Ranginen (30. elokuuta 1851 Paavola – 3. elokuuta 1884) oli suomalainen maanviljelijä ja lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuulunut virsirunoilija.
Paavolassa asunut Ranginen kuului alun perin lestadiolaisuuden arvostelijoihin mutta hän liittyi mukaan liikkeeseen 29-vuotiaana.
Ranginen julkaisi viisi lauluvihkosta joista laajin oli 1882 ilmestynyt Jumalan Lasten Matkalauluja. Hän kirjoitti myös luultavasti sanat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virteen 169 Muista, Herra Kristus pyhä. Kaksi hänen kirjoittamaansa virttä on Norjan kirkon vuoden 2013 virsikirjassa, virsi 348 "Armon lapset kaikki täälä pankaa pois jo murheena" ja virsi 491 "Jeesuksen veljet ja sisaret, olkaatta turvassa täällä". Molemmat virret ovat kveenin- ja norjankielisinä.[1] Ranginen toimi myös Oulussa ilmestyneiden sanomalehtien avustajana.
Teoksia
- Jumalan Lasten Matkalauluja, toimittaja Juho Ranginen. 1882 (18 virsilaulun kokoelma joista 9 lienee Rangisen itsensä laatimia)
- Ihmeellinen näky : näytetty ilmestyksessä eräälle tyttärelle Anna Liisa Ukonsaarelle toukokuussa 1876, läsnä-olleiden ylöspanon ja kertomusten sekä hänen itsensä selitysten jälkeen kirjoittanut J. Ranginen. Amerikan sanomat, Ashtabula, Ohio 1899
Lähteet
- J. Ranginen SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
- Suomen evankelis-luterilainen kirkko : Taustakuvaus virsikirjan virrestä 169[vanhentunut linkki]
Viitteet
- Norsk salmebok 2013 For kirje og hjem For kyrkje og heim. Eide ISBN 978-82-514-0767-9, 2̟15.