Juho Kolehmainen

Hänen vanhempansa olivat puuseppä Antti Kolehmainen ja Anna Kilpeläinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Elvira Engströmin kanssa.[1][2]

Kolehmainen kävi kansakoulun.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 1. komppania.

Kolehmainen työskenteli metsätyönjohtajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Kolehmainen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]

Kolehmainen palveli sisällissodan jälkeen 1. komppanian koulutusaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä (tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkäripataljoona 2 ja Pohjolan jääkäripataljoona). Hänet siirrettiin 11. lokakuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Karjalan kaartin rykmentin III pataljoonaan. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 vain liittyäkseen 15. helmikuuta 1919 alkaen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Retkikunnalla hänet määrättiin aluksi joukkueenjohtajaksi III pataljoonan 1. komppaniaan, minkä päällikkyyden hän vastaan otti myöhemmin. Hänet siirrettiin kesäkuussa Karjalaiseen pataljoonaan, missä hän toimi 3. komppanian päällikkönä. Kolehmainen otti osaa retkikunnalla taisteluihin Tulemajärvellä, Vieljärvellä, Nuosjärvellä, Prääzässä, Matrossassa, Kotkatjärvellä, Tuuloksessa, Maasjärvellä, Suollusmäellä ja Säämäjärvellä. Retkikunnalta palattuaan hän astui etsivän keskuspoliisin palvelukseen 10. heinäkuuta 1919, mutta palasi takaisin puolustusvoimien palvelukseen 31. tammikuuta 1920 pursimiehenä. Hänet sijoitettiin miinanetsintälaivueeseen, josta hänet siirrettiin l. toukokuuta 1925 Melkin vartiokomennuskunnan päälliköksi ja 1. lokakuuta 1933 alkaen miina- ja vartiolaivueen ruori- ja merkinantoaliupseeriksi, missä tehtävässä hän palveli aina talvisotaan saakka.[1][2]

Kolehmainen osallistui talvisotaan pursimiehenä Erillisessä Laivastossa Helsingissä. Välirauhan aikana hän jatkoi samassa toimessa, mutta siirrettiin myöhemmin Merikoulun kasarmialiupseeriksi. Merikoululta hänet siirrettiin pursimieheksi Helsingin Laivastoasemalle. Jatkosodan puhjetessa hän jäi edelleen Helsingin Laivastoasemalle ja toimi joukkueenjohtajana sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän jatkoi joukkueenjohtajana Helsingin Tukikohdassa vuoteen 1945 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Varavääpeli 1. toukokuuta 1918 Vääpeli 7. toukokuuta 1918 Pursimies 31. tammikuuta 1920 Vänrikki 1942		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1919 ja 1945) Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.