Juho Henrik Uoti

Nakkilan Tattaran kylässä syntyneen Uotin vanhemmat olivat maanviljelijä Johan Juhonpoika Tattara Uoti(la) ja Mariana Esaiantytär. Hänen isänsä menetti maatilansa 1860-luvun lopun katovuosien aikana ja kuoli pian tämän jälkeen. Uoti kasvoi aluksi sijaisperheessä ja muutti myöhemmin sisarensa luokse Poriin, jossa hän työskenteli savenvalajana ja puuseppänä, käyden samalla koulua iltaisin. Ylioppilaaksi Uoti pääsi vuonna 1888 Porin yksityislyseosta ja aloitti opiskelut Helsingin yliopistossa, aluksi lääketieteellisessä ja sen jälkeen matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Vapaa-aikoinaan hän toimi Kansanvalistusseurassa ja kuului myös fennomaaneihin. Filosofian kandidaatiksi Uoti valmistui 1893.[2]

Opiskeluvuosiensa jälkeen Uoti piti aluksi jonkin aikaa terva- ja tärpättitehdasta Säkylässä, josta hän siirtyi kirjankustannusalalle ja perusti vuonna 1897 liikekumppaninsa kanssa Poriin Uoti & Grönroos -nimisen kustantamon. Myöhemmin Uoti hankki yrityksen kokonaan omiin nimiinsä ja siirsi sen toiminnan Helsinkiin. Vuonna 1899 kustantamo siirtyi Tampereelle ja sen nimeksi vaihtui Kustannus ja Kirjapaino osakeyhtiö Sampo. Uoti luopui yhtiön osakkuudesta 1901 ja hankki maatilan Raisiosta.[2]

Aamulehdessä 11. heinäkuuta 1901 ilmestyneessä uutisessa kerrottiin Juho Uotin keksineen sähköurut ja hakevan patenttia keksinnölleen. Uutisen mukaan urkujen eri äänilajeja saattoivat soittaa eri henkilöt, joten urkuja voitiin käyttää yhteissoittoon.[3]

Kolmen vuoden kuluttua Uoti myi maatilan ja muutti perheineen Piikkiöön. Hän oli hieman aikaisemmin aloittanut teologian opinnot Helsingin yliopistossa, jossa Uoti vuonna 1905 suoritti teologian erotutkinnon. Papiksi hänet vihittiin 1906. Tämän jälkeen Uoti toimi kirkkoherran apulaisena sekä virkaatekevänä kappalaisena ja kirkkoherrana Koivulahdella (1906), Ilmajoella (1906–1908),[4] Ahlaisissa (1908)[5] ja Askaisissa (1909). Vuonna 1910 hänet olisi siirretty papiksi syrjäiseen Velkuan saaristoseurakuntaan, vaikka hän itse anoi siirtoa Porvooseen. Siihen ei kuitenkaan suostuttu ja Uoti päätti erota papin virasta. Eroon vaikutti myös se, että viransijaisuuksista saadut tulot olivat riittämättömät hänen kasvavalle perheelleen.[2]

Vuonna 1911 Uoti muutti perheineen jälleen Helsinkiin ja ryhtyi luontaishoidon neuvojaksi. Hän oli kiinnostunut luontaishoidosta sairastuttuaan Raisiossa asuessaan malariaan, jolloin Uoti oli alkanut kehittämään hoitomenetelmiä tautiaan varten. Pappina toimiessaan Uoti antoi samalla seurakuntalaisille terveydenhoidollista neuvontaa sekä ohjeita sairauksien parantamiseen. Hän kokosi ohjeet lopulta yhteen ja julkaisi ne vuonna 1912 Kotiopas terveydenhoidossa -nimisenä kirjana, jossa esitettiin Uotin kehittämän vesihoitojärjestelmän perusteet. Hän oli ennen kirjan julkaisemista tehnyt Saksaan, Belgiaan, Hollantiin, Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin suuntautuneen opintomatkan, minkä aikana Uoti oli tutustunut paikallisiin luontaishoitomenetelmiin. 1910-luvulla hän piti Helsingissä puolisonsa kanssa kolmen kuukauden mittaisia luontaisen terveydenhoidon kursseja, joilla luontaishoitajille opetettiin Uotin kehittämiä hoitomenetelmiä. Vuonna 1914 hän perusti Luontainen Terveyskunta -nimisen luontaishoitoalan yhdistyksen, joka järjesti luontaishoitajien tapaamisia sekä julkaisi Luonnonapu ja Pohjan Soihtu -nimisiä lehtiä. Niiden lisäksi Uoti kirjoitti lukuisia luontaishoitoalaan liittyviä pamfletteja.[2]

Yhteiskunnalliseen toimintaan Uoti ryhtyi vuonna 1916, kun hän julkaisi poliittisen ohjelman Herran Kansan Tasavallan Perusteet. Siinä Uoti esitti kuinka suomalainen yhteiskunta voitaisiin uudistaa kristillisten periaatteiden mukaan toimivaksi teokratiaksi.[2] Häntä on pidetty myös kristillisenä anarkistina. Kesäkuussa 1917 Uoti osallistui Jean Boldtin johtamien anarkistien tekemään Nikolainkirkon valtaukseen, jonka oli tarkoitus aloittaa vallankumous.[6] Hän oli yksi vallatussa Nikolainkirkossa eli nykyisessä Helsingin tuomiokirkossa pidetyn niin sanotun ”Boldtin kongeressin” puhujista.[7] Helsingin Sanomat kutsui tapausta kirkon häpäisyksi[8] ja myös sosiaalidemokraattinen Työmies tuomitsi anarkistien tempauksen.[9] Ainoa välikohtauksesta säilynyt valokuva esittää Juho Uotia poistumassa Nikolainkirkosta valtauksen jälkeen.[6]