Juhani Tanski

Juhani Tanski (s. 8. tammikuuta 1947 Punkalaidun) on poliitikko, joka toimi Suomen Työväenpuolueen (STP) puheenjohtajana. STP poistettiin puoluerekisteristä vuonna 2015. Vuonna 2016 puolueen liittokokous päätti, ettei se lähde järjestämään enää kannatusilmoituskeräystä, joten toiminta puolueena päättyi.[1]

Tanski on ammatiltaan ATK-suunnittelija. Hän toimi 1970-luvulla aktiivisesti Suomen maolaisessa liikkeessä.

Juhani Tanski oli vuonna 1969 perustamassa Tampereen marxilais-leniniläistä seuraa (TMLS), jossa hän toimi sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. TMLS oli tamperelaisten maolaisten järjestö, joka vuonna 1973 oli perustamassa maolaisten maanlaajuista Marxilais-leniniläiset ryhmät (MLR) -järjestöä. MLR:n keskeisin järjestö oli Helsingin marxilais-leniniläinen seura (HMLS), jonka toimintaan Tanski siirtyi vaihdettuaan kaupunkia 1973.[2] 1970-luvun loppupuolella Tanski toimi Suomi-Albania -seuran hallituksen sihteerinä.[3]

Tanski etääntyi kommunismista 1980-luvulla. 1985 hän muutti Leppävirran Oravikoskelle, jossa hän oli mukana kyläyhdistystoiminnassa. Vuonna 1992 Tanski oli perustamassa Leppävirran vihreiden paikallisyhdistystä,[2] jonka puheenjohtajana hän toimi yhdistyksen ensimmäiset viisi vuotta. Tanski kuului myös Kuopion läänin vihreiden hallitukseen (1993–1997).[4] Tanski jätti vihreät 1998 puolueen asetuttua tukemaan EMU-rahaliittoa.

Keväällä 1999 Juhani Tanski oli perustamassa Vaihtoehtoväkeä (VEV), jonka ensimmäiseksi puoluesihteeriksi hänet valittiin.[2] Hän oli mukana myös Muutosvoimat Suomen (MVS) johtotehtävissä VEV:n kuuluessa siihen vuosina 2002–2004. Tanski oli VEV:n puheenjohtaja, kun puolue kesällä 2006 päätti muuttaa nimensä Suomen Työväenpuolueeksi ja syksyllä hänet valittiin STP:n puheenjohtajaksi.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Tanski oli ehdolla SKP:n sitoutumattomana ehdokkaana.[5]

Lähteet

  1. Kommunistien Liitto arvioi STP:n tilannetta 20.6.2016 (PDF) kommunistienliitto.com. 2016. Kommunistien liitto. Viitattu 13.8.2020.
  2. Katajaranta, Reijo & Männikkö, Heikki: STP:n aktivisteja miehen iässä. Kansan ääni, 2006, nro 6, s. 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.2.2011. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Albania-tiedote 2/1977, s. 5.
  4. 4 Tanski Juhani Eduskuntavaalikone 2003. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.2.2011.
  5. 125 JUHANI TANSKI (SIT.) skp.fi. Viitattu 19.3.2023.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.