Juhani Oksman

Juhani Oksman kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemen yhteislyseosta. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1958 Teknillisen korkeakoulun (TKK) sähkötekniikan osastolta, pääaineenaan radiotekniikka ja tekniikan lisensiaatiksi vuonna 1961. Hän väitteli ja valmistui tekniikan tohtoriksi TKK:sta geofysikaalisesta aiheesta vuonna 1963, ollessaan Suomalaisen Tiedeakatemian Sodankylän geofysiikan observatorion tutkija (1957–66). Englanninkielisen, ionosfäärin tutkimukseen liittyvän väitöskirjan (1963) nimenä oli Studies on the auroral sporadic E ionization at Sodankylä. [4] Hän teki opinto- ja tutkimusmatkoja erityisesti Saksan liittotasavaltaan ja Yhdysvaltoihin. Hän oli Oulun yliopiston geofysiikan dosentti vuosina 1964–1966 ja Helsingin yliopiston geofysiikan dosentti vuosina 1972–1978.[1]

Oksman toimi Oulun yliopiston fysiikan virkaatekevänä apulaisprofessorina vuosina 1962 ja 1966. Hän siirtyi Sodankylän geofysikaalisesta observatoriosta Oulun yliopistoon perustamaan sähköinsinööriosastoa. Sähkötekniikan professorin virkaa hänet määrättiin hoitamaan virkaatekevänä kesästä 1966 lähtien ja vakinaisena professorina hän oli vuosina 1967–1994.[1] Vuodesta 1978 vuoteen 1983 Oksman oli Suomen Akatemian tutkijaprofessori.[1][5]

Oksman toimi pitkään ainoana nimitettynä professorina; osaston johtajana hän oli useaan otteeseen.[1] Hänen johdollaan osasto suuntautui elektroniikkaan ja myöhemmin radiotietoliikenteeseen mm. professoreiden Matti Otala, Seppo Säynäjäkangas, Kalevi Kalliomäki, Matti Karras, Seppo Leppävuori ja Pentti Leppänen voimin. Oksman jatkoi myös geofysiikan alaan kuuluvan aeronomian eli ilmakehän rakenteen tutkimuksia, erityisesti satelliittien käyttöä maapallon fysiikan tutkimisessa. Tähän liittyivät hänen hyvät suhteensa Max Planck Instituuttiin Saksaan, samoin kuin mm. dosentuuri Helsingin yliopistossa 1970-luvulla.

Oksmanin virka Oulun yliopistossa liittyi alun perin teoreettiseen sähkötekniikkaan, mutta 1970-luvulla hän suuntasi laitoksensa radiotietoliikenteeseen. Vaikuttimina tähän ratkaisuun olivat muun muassa Pohjois-Suomen kasvava tietoliikennealan insinöörien tarve ja Oksmanin tausta radiotekniikassa. Oksmanin silloisesta laitoksesta, Oulun yliopiston tietoliikennelaboratoriosta, kasvoi vähitellen Oulun yliopiston suurin yksikkö.

Oksman ja Martti Tiuri ovat olleet EISCAT-tutkimuksen uranuurtajia.[6] Oksman johti tutkimusta Suomen osalta vuodesta 1978.[7]

Hän toimi myös teknillisen tiedekunnan varadekaanina 1968–1970, dekaanina 1974, promoottorina vuosina 1983 ja 1989, yliopiston I vararehtorina 1988–1990, ja vuodesta 1990 vuoteen 1993 rehtorina.[1] Lisäksi hänellä oli monia yliopiston ulkopuolisia luottamustehtäviä. Hän toimi muun muassa Avaruustutkimuskomitean jäsenenä (1969), Valtion teknistietellisen toimikunnan jäsenenä (1974–1976), Korkeakoulujen rehtorien neuvoston puheenjohtajana (1992–1993), Biocenter Oulun neuvottelukunnan ja hallituksen puheenjohtajana 1990–1993, monien Oulun yliopiopiston ja Suomen akatatemian toimielinten jäsenenä, puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana sekä Suomen edustajana useissa kansainvälisissä avaruustutkimusken kattojärjestöissä ja niiden alaelimissä (muun muassa URSI, COSPAR, CCOG, EISCAT, ESA). Hän oli puheenjohtajana Geofysiikan seurassa (1981) ja Suomen Alexander von Humboldt-klubissa (1983–). Oksman toimi Imatran Voiman säätiön hallituksen jäsenenä vuosina 1983–1987.[1]

Professori Oksmannin tieteellinen tuotanto käsittää noin 200 julkaisua pääasiassa lähiavaruuden tutkimisesta ja tietoliikennetekniikan alalta.[1] Hän on keksijänä mukana ainakin kahdessa tietoliikennetekniikan alaan liittyvässä yhdysvaltalaisessa patentissa.[8][9]

• Teknillisten tieteiden akatemian jäsen vuodesta 1969, Suomalaisen tiedeakatemian jäsen vuodesta 1976, kansainvälisen astronautiikan akatemian (Intern. Acad. of Astronautics) kirjeenvaihtajajäsen vuodesta 1989.[1]
• Alexander von Humboldt -mitali[1]
• Geofysiikan Seuran Palmén-mitali toukokuussa 2001 ansioista avaruusgeofysiikan edistämisessä[2]
• Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan kunniatohtori 2002.
• Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki[1]

• Heikura, I. (toim.) 2005. Sähkötekniikan ensimmäiset vuosikymmenet Oulun yliopistossa. Julkaisija: Avanti Management Oy. Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu. ISBN 952-91-9216-9
• Juhani Oksman Oulun yliopiston kunniatohtoriksi (Arkistoitu – Internet Archive) (Viitattu 29.2.2008)

• Seppinen, I. 2004. Suomalaisen avaruustutkimuksen historia: Euroopan avaruusjärjestön jäsenyyteen asti. Yliopistopaino, Helsinki. 366 s. ISBN 951-570-573-8