Juhani Nuorvala
Juhani Aarne Kaleva Nuorvala (s. 5. joulukuuta 1961 Helsinki) on suomalainen säveltäjä.[1]
Henkilöhistoria
Juhani Nuorvala syntyi Aarne Nuorvalan ja Helena Hintikan perheeseen. Ylioppilaaksi Nuorvala tuli 1980.[1] Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa valmistuen 1991 sävellyslinjalta opettajanaan Eero Hämeenniemi.[2][1] Nuorvala on opiskellut sävellystä myös Pariisissa ja New Yorkissa. Hän on toiminut tuntiopettajana useissa korkeakouluissa Suomessa vuodesta 2008 alkaen. Tapiola Sinfoniettan nimikkosäveltäjä hän oli 1998.
Taiteellinen tuotanto
Nuorvalan tunnistettavin pääpiirre on mikrotonaalisuus. Hän on tyylillisesti laaja-alainen säveltäjä, jonka musiikista löytyy kiihkeää rytmistä sykettä, mutta myös lempeästi leijailevaa ambient-henkeä.
Teoksia
- Kajauksia, väreitä kamariyhtyeelle, 1985
- Glissements progressifs du plaisir kamariorkesterille, 1987
- Pinta ja säe suurelle orkesterille, 1991
- Jousikvartetot I ja II, 1992 ja 1997
- Kellarisinfonia big bandille, 1995
- Kolme impromptua klarinetille ja kanteleelle, 1995
- Notturno urbano orkesterille, 1996
- Radiofonia Tiksu, 1997
- Klarinettikonsertto, 1998
- Sinfonietta, 1998
- Beat routes sähkörummuille, 2000
- Andy Warholin elämästä kertova ooppera Flash Flash, 2005, josta on esitetty vain Intermission-jakso[3]
- Kolme madrinaalia, 2007
- Fanfaari ja Toccata viola da gamballe ja Fokker-uruille, 2013
- Toivo 128 fagotille, 2017
- Marche funèbre tricésimoprimale Fokker-uruille ja ensemblelle, 2018
- What's a Nice Chord Like You Doing in a Piece Like This harmonikkayhtyeelle
Lähteet
- Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 679. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
- http://orkesteri.lohja.fi/sinfo103.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.musicanova.fi/en/program/event/7 (Arkistoitu – Internet Archive)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.