Juhani Ahava
Juhani Joeli Ahava (s. 19. marraskuuta 1933 Helsingin maalaiskunta)[1] on suomalainen vuorineuvos ja elinkeinoelämän vaikuttaja erityisesti metsäteollisuudessa. Hän on toiminut muun muassa Oy Metsä-Botnia Ab:n, Kajaani Oy:n ja Pohjolan Voima Oy:n toimitusjohtajana, Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n varatoimitusjohtajana ja Metsäliitto-Yhtymän pääjohtajana.[1]
Tapanilassa syntynyt Ahava valmistui ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta vuonna 1952 ja diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun puunjalostusosastolta vuonna 1958. Hän aloitti työuransa Kemi Oy:n palveluksessa, jossa yleni kemiallisen metsäteollisuuden johtajaksi 1968–1972 ja varatoimitusjohtajaksi 1973–1974.[1]
Vuonna 1974 Ahava kutsuttiin Oy Metsä-Botnian Ab:n toimitusjohtajaksi. Hänen päätehtävänään oli Kaskisten suuren sellutehdasprojektin vetäminen. Tehdas valmistui vuonna 1977 ja seuraavana vuonna Ahava aloitti Kajaani Oy:n toimitusjohtajana. Vuonna 1990 Ahava toimi Yhtyneiden Paperitehtaiden varatoimitusjohtajana ja 1991 Pohjolan Voima Oy:n toimitusjohtajana. 1980-luvulla Ahava oli myös Finnpapin hallintoneuvoston ja hallituksen puheenjohtajana.[1]
Metsäliitto-yhtymä syntyi vuonna 1992 ja Ahavasta tuli sen ensimmäinen pääjohtaja. Metsäliitto-Yhtymässä Ahava oli Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen varapuheenjohtaja, Oy Metsä-Serla Ab:n ja Oy Metsä-Botnian Ab:n sekä Finnforest Oy:n hallitusten puheenjohtaja. Ahava jäi Metsäliitosta eläkkeelle vuonna 1995.[1]
Katso myös
Lähteet
- Mönkkönen, Mauri: Vuorineuvos Juhani Ahava (1933–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.8.2015