Juha Huikari

Juha Huikari (s. 8. tammikuuta 1960) on suomalainen entinen jääkiekkoilija[1], laskentatoimen yliopisto-opettaja[2] sekä kunnallispoliitikko[3].

Huikari edusti kausina 19781990 SM-liigassa Oulun Kärppiä ja JyP HT:tä. Hän voitti Kärppien riveissä Suomen mestaruuden vuonna 1981. Lisäksi hän voitti urallaan kaksi SM-hopeaa ja neljä SM-pronssia. SM-liigassa hän pelasi 421 runkosarjaottelua, joissa hän teki 122 maalia ja 126 syöttöpistettä eli yhteensä 248 tehopistettä. Pudotuspeleissä, joita hän pelasi 66 kappaletta, hänen tehopisteensä olivat 14+22=36.[4]

Huikari kuului Suomen 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka voitti vuonna 1978 Helsingissä Euroopan-mestaruuden – Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen jääkiekon arvokisavoiton kaikki ikäluokat huomioon ottaen. Loppuottelu Neuvostoliittoa vastaan ratkesi vasta toisella jatkoajalla, ja Huikari viimeisteli sekä 3–3-maalin, jonka ansiosta Suomi selviytyi ensimmäiselle jatkoajalle, että 5–5-maalin, jolla Suomi pääsi toiselle jatkoajalle.

Kaudella 20082009 Huikari valmensi oululaista Suomi-Sarjan jääkiekkojoukkuetta Kiekko-Laseria, jonka riveissä pelasi hänen poikansa Matias Huikari.

Siviiliammatiltaan Huikari toimii opettajana Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Huikari kuuluu myös Oulun kaupunginvaltuustoon, jonka Keskustan valtuustoryhmää johti vuosina 2008–2017.[5][6]

Keväällä 2018 mestarivalmentaja Pentti Matikainen, Kärppien silloinen urheilutoimenjohtaja Harri Aho sekä oululainen jääkiekkotoimittaja Jouko Vuorjoki valitsivat Huikarin Kärppien kaikkien aikojen joukkueen ensimmäiseen kenttään yhdessä Kai Suikkasen, Kari Jalosen, Jussi Jokisen ja Reijo Ruotsalaisen kanssa.[7]

Lähteet

  1. http://www.eliteprospects.com/player.php?player=75598 Viitattu 2.2.2016.
  2. Huikari, Juha www.oulu.fi. Viitattu 20.1.2020.
  3. Valtuustokonkari Juha Huikari ikävöi sujuvaa yhteispeliä: "Oulun valtuustossa ei ole tarpeeksi asiaosaamista" Kaleva.fi. Viitattu 20.1.2020.
  4. Torvinen, Jukka (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2007–2008, s. 300. Egmont Kustannus Oy Ab, 2007. ISBN 952-469-617-7.
  5. Valtuustokonkari Juha Huikari ikävöi sujuvaa yhteispeliä: "Oulun valtuustossa ei ole tarpeeksi asiaosaamista" Kaleva.fi. Viitattu 20.1.2020.
  6. Juha Huikari johtaa keskustan ryhmää Oulussa Kaleva.fi. Viitattu 20.1.2020.
  7. SM-liigafinaali kuumenee Kärppien ja Tapparan välillä – mutta kumpi voittaisi seurahistorian unelmakokoonpanolla? Ilta Sanomat. 21.4.2018. Viitattu 20.1.2020.

    Aiheesta muualla

    Edeltäjä:
    Reijo Leppänen
    Harry Nikander
    Matti Keinonen -palkinnon voittaja
    1981
    1987
    Seuraaja:
    Timo Nummelin
    Risto Jalo
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.