Juan Ponce de León

Juan Ponce de León (noin 1460 San Servas, León, Espanja[1] – heinäkuussa 1521 Kuuba) oli espanjalainen konkistadori. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka saapui nykyisten Yhdysvaltojen alueelle, ja – ilmeisesti viikinkien jälkeen – ensimmäinen eurooppalainen Pohjois-Amerikan mantereella astuessaan maihin Floridassa 1513.

Juan Ponce de Léon

Ponce de León oli ollut mukana espanjalaisten Granadan valloitussodassa. Hän seurasi Kristoffer Kolumbusta tämän toisella matkalla Amerikkaan ja asettui asumaan Espanjan tuohon aikaan tärkeimpään siirtokuntaan, Hispaniolan saarelle. Hän kiinnostui läheisestä Puerto Ricon saaresta ja saikin kruunulta luvan sen kolonisointiin. Vuonna 1508 Ponce de León perusti Puerto Ricon ensimmäisen siirtokunnan, Caparran, jota siirrettiin myöhemmin, ja siitä tuli nykyinen San Juan. Tyytyväinen kruunu nimitti hänet saaren kuvernööriksi 1509. Kolme vuotta myöhemmin hän kuitenkin kiinnostui Kuuban pohjoispuolisista alueista.

Juan Ponce de León näki ensi kerran Pohjois-Amerikan 27. maaliskuuta 1513. Hän piti sitä ensin taas uutena saarena. Ponce de Leónin kolme laivaa kulkivat Kuuban pohjoispuolelta Floridansalmesta aina nykyisen Floridan koillisosaan saakka nopeasti Golfvirran myötä, ja hän teki merkintöjä tästä voimakkaasta virrasta. Joitakin päiviä myöhemmin, 2. huhtikuuta, laivat laskivat maihin. Ponce de León antoi maalle nimen La Florida – ”kukkiva”.

Suositun tarinan mukaan Ponce de León tutki Floridaa, koska hän oli etsimässä nuoruuden lähdettä, mutta tämä tarina on keksitty vasta vuosikymmeniä jälkeenpäin. Todellisuudessa hän lienee ollut matkassa samasta syystä kuin muutkin konkistadorit, kullan ja maineen perässä. Lisäksi häntä innostivat puertoricolaisten alkuasukkaiden kertomukset Bahamasaarilta ja etenkin Biminiltä tiettävästi löytyvistä rikkauksista, joten hänen Floridan-matkojensa voidaan sanoa olleen tämän sivutuotetta.

Juan Ponce de León palasi Espanjaan vuonna 1514 ilmoittaen löydöstään. Kruunu antoi hänelle tehtäviksi lyödä Guadeloupen karibit sekä tehdä ”Floridan saaresta” Espanjan siirtokunta. Retki Guadeloupelle epäonnistui, ja hän oleskeli Puerto Ricolla seuraavat kuusi vuotta. Vuonna 1521 Ponce de León varusti retkikunnan, lähti matkaan ja laski maihin Floridan lounaisrannikolla. Vihamieliset alkuasukkaat hyökkäsivät viidakossa espanjalaisten kimppuun, ja retkikunnan johtaja haavoittui myrkytetystä nuolesta. Ponce de León palasi joukkoineen Kuuban Havannaan, missä hän kuoli vammoihinsa. Hänet haudattiin San Juaniin Puerto Ricoon.

Lähteet

  1. "Ponce de Leon, Juan (about 1460-1521)."[vanhentunut linkki] Young Students Learning Library. 1996. Haettu 18.10.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.