Joutselkä

Pääartikkeli: Joutselän taistelu

Ruotsin vallan aika oli Joutselässä enemmän sodan kuin rauhan aikaa. Erityinen maine Joutselälle on jäänyt vuonna 1555 käydystä taistelusta, jossa ruotsalaiset joukot paikallisten talonpoikien tukemana pysäyttivät suuren venäläisjoukon. 150 sotilaan osasto tukenaan 400 Äyräpään alueelta rekrytoitua hiihtämällä liikkunutta talonpoikaa voittivat Kivennavan linnakkeen voudin Jöns Månssonin johdolla lukumääräisesti kymmenkertaisen vihollisen.

Historioitsija Erik Jöransson Tegel käytti kuninkaan kuvausta kertoessaan Joutselän taistelusta vuonna 1622 painetussa teoksessa. Tegelin kronikka kertoo venäläisten lukumäärän taistelussa olleen 30 000. Tegelin kuvausta on myöhemmin käytetty sotataidon historiaa käsittelevissä teoksissa. Yleensä todetaan, että Vouti Jöns Månssonin, Juho Maununpojan, sotataito sai Kustaa Vaasan muuttamaan Suomea koskevia taktisia ohjeita. Uudet ohjeet perustuivat Juho Maununpojan taktiikkaan. Ilmeisesti Jöns Månsson kuitenkin päinvastoin sovelsi kuninkaan antamia ohjeita Joutselän taistelussa. Kuningas Kustaa oli neuvonpidoissa Viipurin linnassa useaan otteeseen kehotti sotapäälliköitään käyttämään smoolantilaistaktiikkaa Kannaksella. Kunnia smoolantilaistaktiikasta kuuluu Etelä-Smoolannista kotoisin olleelle uudisraivaajalle ja kapinallisjohtaja Nils Dackelle. Vuosina 1542–1543 Smoolannissa, Öölannissa ja Götanmaan metsäalueilla noustiin verokapinaan ja kapinalliset voittivat kuninkaan armeijan useissa kahakoissa.

Jöns Månsson teki tämän hyvin. Kun Pajari Bibikovin johtamat joukot hyökkäsivät Joutselän kautta Kivennavalle 10. maaliskuuta 1555 olivat ruotsalaiset kasanneet murroksen, jonka taakse olivat sijoittaneet viisi parin tuuman laivatykkiä lavetteina toimineisiin rekiin. Pajari Bibikov kaatui heti hyökkäyksen alussa ruotsalaistykkien yhteislaukaukseen jo ennen kuin venäläiset olivat ehtineet levittäytyä tulitaisteluun. Venäläiset vielä huomasivat, että sivustojen metsistä ilmestyi suomalaisia suksimiehiä, jotka etenivät kaukana tiestä kohti venäläisten selustaa. Sotajoukko joutui sekasortoon ja lähti perääntymään. Suomalaiset katkaisivat venäläisjoukon paluutien, mutta eivät vähäisestä lukumäärästään johtuen pystyneet estämään venäläisjoukon pakoa. Taistelussa kaatuneita venäläisiä arvioidaan olleen kaiken kaikkiaan noin 900. Suomalaisten tappioita ei tiedetä.[3]

Joutselän taistelun väitetään toimineen myös talvisodan mottitaisteluiden esimerkkinä.

Joutselän taistelu säästi kivennapalaiset hävitykseltä, mutta vain hetkeksi. Sota vasta alkoi tästä. Smoolantilaistaktiikan mukaisista murroksista oli tullut Kustaa-kuninkaalle päähänpiintymä. Taktiikkaa piti sovellettaman, mutta nyt sillä ei ollut toivottua tulosta. Venäläiset hyökkäsivät tammikuussa 1556. Pienempi joukko sotaväkeä eteni Käkisalmen suunnasta Jääskeen ja Äyräpäähän. Etenemistä ei pystytty estämään. Venäläiset pystyttivät sotaleirin Äyräpäähän ja polttivat muutamia kyliä. Kun ruotsalaisten huomio oli keskittynyt pohjoiseen eteni venäläisten pääjoukko Kannaksella jälleen Joutselän kylän kautta. Murroksista ei täälläkään ollut apua. Venäläisten pääjoukon saapui Kivennavan varustukselle. Päällikkö Nils Boije poltatti varustuksen ja pakeni joukkoineen Viipurin suuntaan. Puolustus vetäytyi Viipurin linnaan ja venäläisten pääjoukko asettui piiristystoimiin Viipurin kaupungin edustalle.Viipurin linnaa ei kuitenkaan kovin ponnekkaasti pyritty valtaamaan vaan venäläiset keskittyivät nyt Ruotsin puolen rajapitäjien hävittämiseen ja tuhoamiseen.

Venäjä pyrki asutusta ja väestöä tuhoamalla lopettamaan ryöstöretket Suomen puolelta Venäjälle. Erilaisia kosto- ja ryöstöretkiä oli tehty Kivennavalta Venäjän puolelle jo miespolvien ajan. Alueen väestö joutui kohteeksi, mutta ei ollut itse kovin kärkäs vihollisuuksia ylläpitämään. Itse asiassa sotajoukkojen liikkeistä varoitettiin vihollispuolen kyliä, jotta nämä ehtisivät piilopirtteihinsä. Näin tehtiin puolin ja toisin. Ehkäpä Ruotsi ja Venäjä olivat tuohon aikaan rajaseudun asukkaille samanlainen riesa ja rasite riippumatta siitä kummalla puolen rajaa savupirtti sattui sijaitsemaan.  

Kuuluisan Joutselän taistelun sisältänyt Suuri Venäjän sota päättyi Moskovan rauhaan 1557, mutta Pitkäviha alkoi jo 1570 kestäen melkein vuosisadan vaihteeseen. Vielä 1600-luvun alkupuolellakin Joutselän kylän väestö vaihtui tiheästi. Vuoden 1633 maakirjaan kirjattiin Joutselässä kahdeksan tilaa. Paavo Suutari oli muuttanut pois, Matti Pessa karannut Novgorodin lääniin, Antti Niilonpoika karannut Venäjälle, Olli Pellinen karannut Hiitolaan, Lauri Kotselkä karannut jonnekin, Lauri Laurinpoika karannut Inkeriin, Lauri Hänninen karannut ja kuollut Inkerissä ja Lauri Hamunen karannut Venäjälle. Kaikki kylän tilat siis autioina.

Kun venäläiset valtasivat Viipurin läänin olivat virkamiehet paenneet ja vanha veronkantojärjestelmä luhistui. Väkiluvun kehitystä voi tarkastella vasta vuoden 1727 jälkeen, jolloin ryhdyttiin jälleen laatimaan maakirjoja ja henkikirjoja. Kyläkohtaisesti tämä on kuitenkin mahdotonta, koska henkirahojen kanto oli niin suuripiirteistä, että niitä maksaneen väestön määrä ei heijasta oikeastaan lainkaan väestöluvun kehitystä. Suuri Pohjan sota oli kuitenkin autioittanut etenkin Kivennapaa voimakkaasti ja pahimmat sodan tuhot keskittyivät Kannasta halkoneen Suuren venäjäntien varrelle, jolla Joutselän kyläkin sijaitsi.

Väestönkasvu oli Kivennavalla ilmeisen hidasta vielä 1700-luvun alkupuolella. 1700-luvun loppupuolella syntyvyys nousi nopeasti. Vanhan Suomen väestömäärä kaksinkertaistui. Kuolleisuutta piti korkealla kulkutautien yleisyys. Alavaan suistoon epäterveelliseen ympäristöön rakennettu Pietari, jonka väkiluku jo 1780-luvulla lähenteli 200 000:ta, oli tartuntojen lähde. Sitä mukaa kun Kannaksen talonpojat tottuivat viemään tuotteitaan Pietarin toreille takasi tämä kauppa rahatulojen lisäksi tasaiset bakteeri- ja virusvirrat keskuksesta takamaille. Ja Joutselkä oli tämän kulkureitin varrella.

Kivennapa oli aateliston lahjoitusmaata. 1700-luvun loppupuoli oli paitsi ripeän väestönkasvun myös pellonraivauksen aikaa. Aateli kehitti kartanotalouttaan ja lisäsi talonpoikien verorasitusta. Seurauksena oli lahjoitusmaiden sosiaalisen jännityksen lisääntyminen. [4]

Joutselässä oli sekä alakansakoulu että yläkoulu omissa rakennuksissaan. Oppilaita riitti, koska lähikylien lapset kävivät Joutselässä koulua. Tannerin opettajapariskunta vaikutti Joutselän kulttuurielämässä. Seurojentaloja Joutselässä oli kolme, ja iso kaksikerroksinen suojeluskuntatalo. Suojeluskunta- ja Lottatoimintaan osallistuttiin kylällä aktiivisesti. Historioitsija Tegelin tulkinta Joutselän taistelusta nousi arvoonsa. 1930-luvulla kirjoitettiin historiaa, jossa Suomen identiteettiä itsenäisenä kansakuntana vahvistettiin. Vihollinen oli aina tullut idästä.

Suomalaisia varusmiehiä Joutselän taistelun muistomerkin edessä kesällä 1938.

Vuonna 1931 Kellomäellä toiminut Polkupyöräpataljoona 1 pystytti vuonna 1931 Joutselän taistelun muistomerkin Joutselkään Mainilan ja Kuokkalan teiden risteykseen. Muistomerkin paljastuspuheen piti pataljoonan komentaja H. Siilasvuo. Muistomerkin sisään kätkettiin sinetöity rasia, missä oli ajankohdan rahoja, sanomalehtiä ja Juhana Skytän tyttären Alma Karjalaisen perheen valokuvia ja henkilötietoja. Muistomerkin suunnitteli Aarno Karimo ja muistomerkin graniittisessa laatassa oli teksti:

»

1555 maaliskuun 1 pnä Kivennavan linnamiesten ja kannakselaisten  talonpoikien vähäinen joukko löi näillä Joutselän kunnailla  suurilukuisen vihollisarmeijan. PPP I pystytti tämän muistomerkin 

isien teon kunniaksi 1931 »

Vuonna 1963 venäläiset murskasivat muistomerkin ja kuoppasivat kivet. Lopullisesti jäänteet peittyivät vuonna 1975 tienristeystä kunnostettaessa.  

Helsingin Santahaminassa on vuonna 1981 pystytetty Joutselän taistelun näköismuistomerkki ja Uudenmaan jääkäripataljoona on vuodesta 1928 lähtien viettänyt perinnepäiväänsä 11.3. Joutselän taistelun kunniaksi. Polkupyöräpataljoona 1 on pystyttänyt Sodankylään toisen näköismuistomerkin.