Joutselän taistelu

Joutselän taistelu käytiin Karjalankannaksella Ruotsin ja Venäjän välisen sodan (1555–1557) alkuvaiheissa vuonna 1555 alueella, joka myöhemmin kuului Kivennavan kuntaan. Taistelussa Juho Maununpojan johtama 500 miehen suomalaisjoukko voitti huomattavasti suuremman venäläisjoukon. Taistelu on jäänyt sotahistoriaan, koska Juho Maununpoika ajan sodankäyntitavasta poiketen hyödynsi taitavasti maastoa, suksimiesten liikkuvuutta sekä yllätystä ja korvasi siten suuren miesalivoiman. Sotataidollisesti Joutselän taistelua voidaan verrata talvisodan mottitaktiikkaan.[1] Taistelun kunniaksi pystytettiin Joutselkään muistomerkki vuonna 1931.[2] Muistomerkki murskattiin vuonna 1963 viereiseen kuoppaan, joka vuonna 1975 peitettiin maamassoilla tienristeystä kunnostettaessa. Vuonna 1981 Santahaminaan pystytettiin muistomerkin näköispatsas. [3]

Joutselän taistelu
Osa suurta Venäjän sotaa
Päivämäärä:

11. maaliskuuta 1555

Paikka:

Karjalankannas

Lopputulos:

Ruotsin voitto

Osapuolet

Ruotsi

Moskovan Venäjä

Komentajat

Juho Maununpoika

Ivan Bibikov

Taustaa

Sodan syynä oli mm. valtakuntien välisen rajan epämääräisyys. Sotaan johtaneita rajakahakoita oli käyty jo vuodesta 1553 alkaen, ja kummallakin puolella oli käynnissä varustautuminen täysimittaiseen sotaan. Syksyllä Kustaa Vaasa komensi Suomessa olevat joukot Viipuriin sekä antoi määräyksen kunnostaa Viipurin ja Olavinlinnan varustuksia sekä kerätä muonaa ja varusteita rajalinnoituksiin. Viipurissa joukkojen johdossa olevat suomalaiset aateliset arvioivat, että tilanne oli otollinen sodan aloittamiseen. He esittivät kuninkaalle tammikuussa 1555, että maavoimat hyökkäisivät Laatokan Karjalaan ja laivasto Nevaa pitkin Pähkinälinnaan. Tavoitteena olisi Pähkinälinnan ja Käkisalmen läänin valtaaminen. Sotatoimiin tottuneista itäsuomalaisista koottaisiin taistelujoukot, länsisuomalaisista huoltojoukot. Armeijan vahvuus olisi 10 000 miestä.[4]

Taistelutaktiikasta Kustaa Vaasa oli antanut ohjeen välttää taistelua venäläisiä vastaan avoimessa maastossa. Sen sijaan tuli käyttää väijytyksiä ja yöllisiä hyökkäyksiä. Tiet oli suljettava murroksin ja käytävä niiden takaa tulitaistelua.[5]

Taistelu

Taistelua koskeva esitys noudattaa J. O. Hannulan esitystä teoksessa Sotataidon historia II.[6] Hannula oli Sotakorkeakoulun sotahistorian ja strategian opettaja. Hänen esityksensä Joutselän taistelusta perustuu taistelumaastossa suoritettuun rekonstruointiin.[7][8]

Venäläisten voimat

Pajari Ivan Grigorjevits Bibikovin johtama pääjoukko ylitti rajan 10. maaliskuuta 1555 ja alkoi marssia neljään osaan jakautuneena kohti Kivennapaa. Venäläisten sotajoukon miesluvuksi mainitsee Tegelin kronikka kaikkiaan 30 000 miestä, joista 13 000 miehinen pääjoukko aloitti hyökkäyksen Joutselän kylän kohdalta 11. maaliskuuta 1555 kohti Kivennapaa.[9] Tämän artikkelin lähteet pitävät tätä lukumäärää liioiteltuna, mutta arvioivat Joutselän tietä edenneitä venäläisiä olleen taistelussa useita tuhansia.

Tegelin kronikan Joutselkää koskeva ruotsinkielinen teksti on julkaistu Hannulan taistelukuvauksen yhteydessä.[10]

Juho Maununpojan voimat ja ryhmitys

Kivennavan puolustuksesta vastasi vouti Juho Maununpoika (Jöns Månsson). Hänellä oli käytettävissään noin 560 miehen joukko. Siihen kuului 3 ruotua (noin 60 miestä) ratsuväkeä ja 5 ruotua (noin 100 miestä) jalkaväkeä.[11] Lisäksi joukkoon kuului noin 400 aseistettua talonpoikaa.[11] Kivennavan linnan raskas tykistö oli talvioloissa vaikeasti liikuteltavaa, ja sen takia Juho Maununpojan valitsema tykkityyppi oli nikhaka, 2–2,5 tuuman laivatykki, joita hän kiinnitytti viisi kappaletta lavetteina toimiviin rekiin. Jalkaväen hyvän liikkuvuuden perustana olivat sukset.

Joutselän aukealla syvä lumi rajoitti ratsuväen käyttöä. Sen takia ratsuväki ja suksettomat jalkamiehet sijoitettiin ryhmityksen keskustaan, tarkoituksena oli sitoa etenevä vihollinen hyökkäämällä tien suunnassa. Suksilla liikkuvat eli suurin osa jalkaväestä sijoitettiin sivustoille. Näiden osastojen tavoitteena oli saarrostaa tietä pitkin etenevä vihollinen. Suksimiesten hyökkäysnopeutta edisti se, että aukea maasto Joutselästä rajaa kohti on loivasti laskevaa. Sivustoille sijoitettu pääosa suksimiehistä oli viholliselta näkymättömissä, todennäköisesti leveässä rintamassa.

Taistelutapahtumat

Kun venäläisten etujoukko havaitsi suomalaisjoukon keskustan, se pysähtyi ja levittäytyi tulitaistelua varten. Levittäytymisen ollessa käynnissä suomalaisten pienet tykit ampuivat yhteislaukauksen ja välittömästi tämän jälkeen suomalaiset aloittivat hyökkäyksen keskustassa saarrostaen syvän lumen haittaamia ja hämmentyneitä venäläisjoukkoja, jotka eivät olleet vielä ehtineet taisteluryhmitykseen. Pajari Bibikov kaatui heti hyökkäyksen alussa suomalaisten tykkien yhteislaukaukseen.[2] Kertoman mukaan hän kaatui viinatuoppi kädessään, jonka hän oli juuri kohottanut Juhana (Juho) Maununpojan kunniaksi.[2] Pian venäläiset näkivät, että sivustojen metsistä ilmestyi suomalaisia suksimiehiä, jotka etenivät kaukana tiestä kohti rajaa. Järjestäytymätön venäläiskärki ei voinut pitää puoliaan suomalaisjoukon keskustan hyökkäystä vastaan, vaan pakeni.

Juho Maununpoika päätti jatkaa hyökkäystä venäläisten taisteluun valmistautumattoman päävoiman sivustoja vastaan. Järjestäytymättömänä venäläisjoukko ei kyennyt vastarintaan, vaan alkoi paeta laumana kohti rajaa. Suomalaisjoukot olivat onnistuneet katkaisemaan paluutien, mutta eivät miesten vähälukuisuuden takia pystyneet estämään venäläisjoukon pakoa. Kuultuaan pääjoukon tappiosta muutkin rajan ylittäneet venäläisosastot kääntyivät takaisin.

Venäläisten kaatuneiden määräksi arvioidaan noin 300 etujoukon kahakassa ja 600 taistelun jälkimmäisessä vaiheessa.[12] Suomalaisten tappioista ei ole tietoa, mutta ne lienevät olleet pienet.lähde? Juhana (Juho) Maununpoika sai sotasaaliiksi taistelussa 2 000 miekkaa, 29 lippua, sekä suuren kuormaston, joka sisälsi 500 hevosta ja suuren määrän muonaa sekä aseita 2 000 miehen tarpeisiin.[2][13]

Joutselän taistelu sai Kustaa Vaasan muuttamaan Suomea koskevia taktisia ohjeita. Uudet ohjeet perustuivat Juho Maununpojan taktiikkaan. Ohjeissa korostetaan tiedustelua, vihollisen taistelutavan tuntemista, hyökkäävää puolustusta, vihollisen uupumusta ja yllätystä.

Lähteet
  • Hannula, Joose Olavi: Sotataidon historia II. Otava, 1931.
  • Juva, Mikko: Suomen kansan historia 2. Otava, 1965.
  • Malkki, Janne: Joutselkä 1555. Teoksessa Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä. Päätoimittaja Ohto Manninen.. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3636-9.
  • Sauri, Seppo: Suomalaisten suuret taistelut. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-12624-5.
  • Syrjö, Veli-Matti: Juho Maununpoika. Suomen kansallisbiografia 4. SKS, 2004. ISBN 951746441X.
  • Väänänen, Kalle: Vainotien vartijat; Etelä-Karjalan maanpuolustushistoriaa, Viipurin Suojeluskuntapiirin Piiriesikunta, Karjalan kirjapaino oy Viipuri 1939.

Viitteet
  1. Syrjö 2004, s. 482.
  2. Väänänen 1939: 11.
  3. Suomen Sotahistoriallinen Seura ry: Joutselän taistelun muistomerkki sotahistoriallisetkohteet.fi. Viitattu 13.3.2023.
  4. Juva 1965, s. 109–111
  5. Hannula 1931, s. 199
  6. Hannula 1931, s. 201–212.
  7. Hannula 1931, s. 9–10, 201.
  8. Malkki, Janne: Joutselkä 1555, s. 41, 44. Teoksessa Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä. Päätoimittaja Ohto Manninen.. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3636-9.
  9. Väänänen 1939: 10. (kirjassa käytetty ilmaisua: väitettiin olleen 30 000 miestä)
  10. Hannula 1931, s. 212.
  11. Väänänen 1939: 10.
  12. Sauri 2002: 12, 14.
  13. Sauri 2002: 14. (lisäyksenä Väänäsen tietoihin koskien miekkoja)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.