Joulu Suomessa

Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tätä heijastavat monet lorut, kuten Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.[3] Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta.[4] Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa[5]. Kolmatta ja neljättä joulupäivää on nimitetty myös pikkupyhiksi tai arkipyhiksi.[6] Suomen ortodoksinen kirkko viettää joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat.[7]

Suomalainen joulupukki.

Suomessa jouluun on liitetty vanhan pyhäinpäivän tienoille ajoittuneen sadonkorjuujuhlan, kekrin piirteitä. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla joulupukki tai nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki.[8] Kekri oli vielä 1900-luvun alussa varsinkin Pohjois-Savossa ja Kainuussa paljon joulua suurempi juhla. Kun 1920-luvulla Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus, joulun vietto lisääntyi koulujen vaikutuksesta.[9] 1800-luvun puolivälissä joulu oli vielä pääosin herrasväen, säätyläisten ja ruotsinkielisen väestön juhla.[10]

Joulun valmisteluun kuului ennen joulu- eli suursiivous, jolloin huonekalut vietiin ulos ja tupa puhdistettiin seiniä ja katon kannatinhirsiä myöten[11]. Pikkulintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa ja kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoitus oli saada linnut jättämään kesällä vilja rauhaan.[12] Muinaissuomalaiset mahdollisesti ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa. Siihen on voinut myös liittyä uskomus, että linnut tuovat talolle onnea.[13] Ruotsissa kirkko vastusti tapaa, ja se oli Suomessakin katoamassa, kunnes eräät lehdet ja hyväntekeväisyysjärjestöt elvyttivät sen.[12]

Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki.[14][15] Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta[16]. Ensimmäiset joulukuuset tulivat Suomeen 1800-luvun puolivälissä.[17]

Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Kirkossa kuullaan jouluevankeliumi ja veisataan Lutherin virsi 21 Enkeli taivaan. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon ankarasti. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet.[18] Jouluevankeliumin lukeminen ennen ateriaa yleistyi 1800-luvun lopulla herätysliikkeiden vaikutuksesta.[12]

Saunominen jouluna on vanha tapa.[18] Joulusaunassa peseydyttiin ennen joulun viettoa, ja sinne vietiin ruoka- ja juomalahjoja tontulle.[17] Joululahjojen antamista alettiin harrastaa 1800-luvun alussa varakkaissa perheissä.[19] Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen.[20]

Tapa käydä hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukuhaudoille alkoi 1900-luvulla ja yleistyi talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin. Kekrin kuuluneet vainajien hyvittely- ja kestitystavat siirtyivät jouluun. Nykyisin kynttilöitä voidaan sytyttää yhteisenä kokemuksena vainajien muiston kunnioittamiseksi.[12]

Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.[13] Aikana, jolloin ruoka tuotettiin itse, mässäily ja lihan syöminen jouluna olivat harvinaista ylellisyyttä.[17] Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulta alkaen on syöty myös kalkkuna.[19]

Jouluaattona oli tapna valvoa olkipahnoilla niin myöhään kuin jaksettiin. Aattoiltana leikittiin myös seuraleikkejä. Jouluna tehtiin lisäksi monenlaisia viljasatoa ja karjan menestystä edistäviä sekä rikkaruohoja ja syöpäläisiä tuhoavia taikoja ja ennustettiin sulavien suolarakeiden tai palavien päreiden tai tupaan tuodun kukon avulla. Kenen nimikkomurua kukko nokkaisi, se pääsi ensimmäisenä naimisiin.[21]

Miehet aloittivat Tuomaan päivästä jouluoluen ja viinasten maistelun[21].

Suomen Posti on julkaissut joulupostimerkkejä vuodesta 1973 lähtien.[22]

Joulu on perinteisesti ollut perhejuhla, mutta 2000-luvulla joulun viettäminen yksin tai ystävien kanssa on yleistynyt.[23]

Yleisiä joulukoristeita ovat kuusenoksat, joulukuusi, joulukranssit, olkipukit, himmeli, omenat, kynttilät, joulun pöytäliinat, joulukukat, ulkosoihdut, jäälyhdyt ja lyhteet.[24]

Luonnon säästämisen vuoksi jotkut voivat joulukuusen hankkimisen sijasta valita pihalta tai lähimetsästä puun ja koristella sen linnuille. Oksille ripustetaan talipalloja.[25] Ennen lahjojen jakoa voidaan sytyttää kynttilöitä edesmenneiden muistoksi. Joulusaunassa käyminen on yleistä.[18]

Suomalaiseen jouluateriaan yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään usein myös riisipuuroa.[19]

Jouluvaloilla koristeltu joulukuusi Oulun kaupungintalon edustalla.

• Jouluaatto
• Joulu eri maissa
• Joulupukki
• Jouluradio
• Kuusijuhla
• Pikkujoulu
• Suomalainen jouluateria
• Tiernapojat

• Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
• Vento, Urpo: Joulu, vuoden suurin juhla. Teoksessa Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät, s. 196–202. Toimittanut Urpo Vento. Kalevalaseuran vuosikirja 59. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1979. ISBN 951-717-178-1.

• Savikko, Sari: Joulukirja. Somerniemi: Amanita, 2010. ISBN 952-5-33036-2.
• Hopsu-Neuvonen, Arja ym.: Martan joulukirja. Helsinki: Marttaliitto, 2004. ISBN 952-9663-51-X.
• Karjalainen, Sirpa: On jouluaatto. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23753-1.
• Lahtinen, Mysi: Joulu, sen historia, askareet ja herkut. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2884-9.
• Lehmusoksa, Ritva & Pietilä, Hanna: Joulu, joulu, armas aika. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1994 (5. painos 2002). ISBN 951-20-4604-0.
• Linnilä, Kai & Utrio, Kaari: Suomalainen joulu. Somerniemi: Amanita, 2006. ISBN 952-5330-18-4.
• Nirkko, Juha & Vento, Urpo (toim.): Joulu joutui: Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia. Folklore. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-830-1.

• Suomalainen joulu.
• Joulu (Arkistoitu – Internet Archive). SKS-tietopaketit: Vuotuisjuhlat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.
• Helsingin kaupunginkirjaston aihepaketti kirjasuosituksineen joulusta (Arkistoitu – Internet Archive).
• Joulu (Arkistoitu – Internet Archive). Avoimen museon vuotuisjuhlat.
• Joulunajan tapoja. Taivaankannen takojat 14.12.2009.
• Kuopion museokeskus: Tapio Laakso: Joulu on perinteiden juhla (Arkistoitu – Internet Archive).
• Yle Oppiminen: Joulu.