Joseph von Radowitz

Joseph Maria von Radowitz (6. helmikuuta 1797 Bankenburg, Harz, Braunschweig-Wolfenbüttel – 25. joulukuuta 1853 Berliini, Preussi)[1] oli preussilainen kenraali ja valtiomies. Hänet muistetaan Erfurtin liittona tunnetusta toteutumattomasta hankkeestaan, jonka päämääränä oli yhdistä Saksan valtiot diplomatian keinoin.

Radowitz kuului Unkarista 1700-luvulla Saksaan muuttaneeseen katoliseen aatelissukuun.[2] Hän palveli aluksi Hessenin ja vuodesta 1823 Preussin armeijassa. Vuonna 1830 hänet nimitettiin tykistön pääesikunnan päälliköksi. Radowitzin uraa edisti varhain alkanut ystävyys Preussin kruununprinssin, tulevan kuningas Fredrik Vilhelm IV:n kanssa. Radowitz oli kiinnostunut poliittisista kysymyksistä. Hän kirjoitteli Berliner politisches wochenblatt -lehteen ja kuului alkujaan samaan konservatiiviseen piiriin kuin veljekset Leopold ja Ernst Ludwig von Gerlach. Vuodesta 1840 Radowitz oli Preussin täysivaltainen sotilasedustaja Saksan liiton liittopäivien yhteydessä.[1][2] Hänen mielestään Saksan liitto oli heikkoutensa vuoksi käytännössä hyödytön ja Preussin johdolla tapahtuva Saksan yhtenäisyyden vahvistaminen olisi tarpeen varsinkin Ranskan muodostaman potentiaalisen uhan vuoksi.[1] Fredrik Vilhelm IV:n tultua vuonna 1840 kuninkaaksi Radowitzista tuli hänen tärkeä neuvonantajansa. Heitä yhdisti myös uskonnollis-mystinen käsitys kuninkuuden jumalallisesta alkuperästä.[2]

Marraskuussa 1847 Radowitz sai laatimallaan muistiolla Fredrik Vilhelmin vakuutetuksi Saksan liiton uudelleenjärjestämisen välttämättömyydestä ja kuningas lähetti hänet Wieniin neuvottelemaan asiasta. Seuraavana keväänä sekä Preussissa että Itävallassa puhjennut maaliskuun vallankumous kuitenkin muutti suunnitelmat.[2] Vallankumouksen seurauksena Radowitz jätti tilapäisesti kruunun palveluksen, ja toukokuusta 1848 huhtikuuhun 1849 hän oli jäsenenä Frankfurtin kansalliskokouksessa, jossa hän kuului jyrkimpään oikeistoon.[1][2] Hän teki kansalliskokouksessa esityksen Preussin johtamasta Saksan liittovaltiosta, johon myös Itävalta kytkettäisiin löyhemmän liiton muodossa, mutta ehdotus ei saanut riittävästi kannatusta.[1] Kieltäydyttyään huhtikuussa 1849 kansalliskokouksen tarjoamasta Saksan keisarin asemasta Fredrik Vilhelm kutsui Radowitzin takaisin Berliiniin. Nyt Radowitzista tuli joksikin aikaa Preussin ulkopolitiikan johtava linjanvetäjä, vaikkei hän kuulutkaan maan hallitukseen.[2][1]

Radowitzin tavoitteena oli yhdistää Saksa saamalla aikaan neuvotteluratkaisu ennemmin Saksan ruhtinaiden kuin kansan valitsemien edustajien välillä. Hän onnistuikin muodostamaan liiton niistä valtioista, jotka olivat valmiit hyväksymään Preussin johtavan aseman. Vuonna 1850 valittiin niin sanottu Erfurtin parlamentti, jolta Radowitz haki lopullista sinettiä liitolle. Ajatusta asettuivat kuitenkin vastustamaan paitsi Itävalta, Venäjä ja monet Saksan pikkuvaltiot, myös vaikutusvaltaiset vanhoilliset tahot Preussin hallituksessa. Syksyllä 1850 Itävalta perusti uudelleen Saksan liiton liittopäivät Frankfurt am Mainiin ja uhkasi tehdä Saksan liiton nimissä intervention Hesseniin kukistaakseen siellä syntyneen vallankumouksen.[1] Kuningas Fredrik Vilhelm nimitti 26. syyskuuta Radowitzin muodollisestikin ulkoministeriksi. Radowitz halusi Preussin pysyvän taipumattomana Itävallan vaatimusten suhteen sodan uhallakin. Enemmistö Preussin hallituksen ministereistä ei hyväksynyt hänen kantaansa, joten hän erosi 3. marraskuuta ja menetti pian sen jälkeen vaikutusvaltansa. Hänen seuraajansa luopuivat Erfurtin liitosta ja 29. marraskuuta Preussi taipui Olmützin sopimuksella Itävallan ja Venäjän vaatimuksiin.[1][2]

Radowitz matkusti tämän jälkeen vielä Englantiin ja yritti turhaan taivutella Britannian hallitusta Preussin liittolaiseksi. Hän vetäytyi eläkkeelle 1851, mutta palasi vielä seuraavana vuonna sotilaskoulutuksen ylitarkastajaksi. Hän pysyi kuolemaansa saakka kuninkaan ystävänä, mutta ei viimeisinä vuosinaan enää vaikuttanut politiikkaan.[1] Radowitz on usein nähty Saksan lopulta yhdistäneen Otto von Bismarckin huono-onnisena edelläkävijänä.[1][2]

Joseph Radowitzin poika Joseph Maria von Radowitz oli tunnettu diplomaatti.[2]