Joseph Wirth

Joseph Wirth (6. syyskuuta 1879 Freiburg im Breisgau – 3. tammikuuta 1956 Freiburg im Breisgau)[1] oli saksalainen poliitikko, joka toimi Saksan valtakunnankanslerina vuosina 1921–1922.

Joseph Wirth
Joseph Wirth vuonna 1922.
Saksan valtakunnankansleri
10. toukokuuta 1921 - 14. marraskuuta 1922
Presidentti	Friedrich Ebert
Edeltäjä	Konstantin Fehrenbach
Seuraaja	Wilhelm Cuno
Henkilötiedot
Syntynyt	6. syyskuuta 1879 Freiburg im Breisgau, Baden, Saksan keisarikunta
Kuollut	3. tammikuuta 1956 (76 vuotta) Freiburg im Breisgau, Länsi-Saksa
Tiedot
Puolue	Keskustapuolue
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Wirth opiskeli Freiburgin yliopistossa ja toimi vuodesta 1908 lukion taloustieteenopettajana Freiburgissa. Hänet valittiin 1913 Badenin maapäiville.[2] Hän kuului katolisen Keskustapuolueen (Zentrum) vasempaan siipeen. Wirth valittiin valtiopäiväedustajaksi täytevaalissa vuonna 1914 ja marraskuussa 1918 hänestä tuli Badenin väliaikaisen osavaltiohallituksen valtiovarainministeri. Hänet valittiin myös Weimarin kansalliskokoukseen. Vielä verraten tuntematon Wirth nimitettiin maaliskuussa 1920 Saksan valtiovarainministeriksi ja seuraavan vuoden toukokuussa kansleriksi. Edellinen, Konstantin Fehrenbachin johtama hallitus oli eronnut protestina Versaillesin sopimuksessa Saksan maksettavaksi määrättyjen sotakorvausten suuruudelle ja sodan voittajavaltioiden uhattua Saksaa Ruhrin alueen miehityksellä.[2][1] Wirth kokosi Keskustapuolueen, sosiaalidemokraattien ja demokraattisen puolueen yhteishallituksen.[2] Hän oli lokakuuhun 1921 saakka myös valtiovarainministerinä sekä lokakuusta 1921 tammikuuhun 1922 ja uudelleen kesäkuusta marraskuuhun 1922 myös ulkoministerinä.[3]

Saksalaisen militarismin vastustajana esiintynyt Wirth kannatti Versaillesin rauhansopimuksen ehtojen täyttämistä ja sotakorvausten maksamista täysimääräisinä. Hän erosi lokakuussa 1921, kun Saksa oli joutunut luovuttamaan suuren osan Ylä-Sleesiaa Puolalle, mutta muodosti jo neljän päivän kuluttua uuden hallituksen ja jatkoi kanslerina. Lopullisesti Wirth erosi marraskuussa 1922 sotakorvauskysymyksen noustua uudelleen esille. Tärkeimpänä ulkopoliittisena saavutuksenaan Wirth ja ulkoministeri Walther Rathenau neuvottelivat Neuvostoliiton kanssa 16. huhtikuuta 1922 solmitun Rapallon sopimuksen.[1] Wirthin kanslerikautena äärioikeiston väkivaltaisuudet, kuten Matthias Erzbergerin murha elokuussa 1921 ja ulkoministeri Rathenaun murha kesäkuussa 1922, aiheuttivat Saksassa levottomuutta. Lisäksi Baijerin hallitus asettui useasti vastustamaan keskushallintoa. Wirth vastasi tähän säädättämällä ääritoimintaa rajoittaneita lakeja ja painostamalla Baijerin ministeripresidentti Gustav von Kahrin eroamaan syyskuussa 1921.[3]

Wirth jatkoi merkittävänä poliitikkona myös kanslerikautensa jälkeen. Hän toimi miehitettyjen alueiden ministerinä vuosina 1929–1930 sekä sisäministerinä Heinrich Brüningin hallituksessa 1930–1931. Adolf Hitlerin noustua valtaan tammikuussa 1933 Wirth joutui lähtemään maanpakoon. Hän asettui ensin Pariisiin ja sittemmin Sveitsiin, kunnes palasi Saksaan vuonna 1948. Wirth vastusti avoimesti Länsi-Saksan uudelleenvarustautumista ja Nato-jäsenyyttä toivoen jaetun Saksan yhdistyvän puolueettomana valtiona. Tämän ansiosta Neuvostoliitto myönsi hänelle Stalinin kansainvälisen rauhanpalkinnon vuonna 1955.[1]