Mobutu Sese Seko

Joseph-Désiré Mobutu syntyi ngbandi-heimoon Lisalassa Belgian Kongossa.[2] Hänen sukunsa oli kuitenkin kotoisin Gbadolitesta, jonne Mobutu rakensi valtakaudellaan lentokentän, vesivoimalan ja kolme palatsia.[3]

Mobutun isä oli kokki, joka kuoli sairauteen Mobutun ollessa vasta vauvaikäinen. Äiti Marie Madeleine Yemo oli karannut heimopäällikön haaremista Lisalaan ja työskenteli hotellissa. Mobutu vietti suurimman osan lapsuudestaan äitinsä hoidossa. Belgialaisen tuomarin rouva opetti hänet puhumaan ja kirjoittamaan sujuvaa ranskaa. Hän opiskeli aluksi Léopoldvillessa, mutta myöhemmin hänet lähetettiin Coquihatvillessa sijaitsevaan katolisten lähetyssaarnaajien ylläpitämään kouluun. Hänet erotettiin kurinpidollisista syistä ja lähettiin rangaistuksena seitsemäksi vuodeksi armeijaan.[2]

Vuonna 1949 Mobutu liittyi Belgian Kongon siirtomaa-armeijaan, Force Publiqueen, ja kohosi arvoasteikossa kersantiksi.[4] Hän kirjoitti jo sotilaana salanimellä lehteen ja 1956 ryhtyi L'Avinirin lehtimieheksi. Hän matkusti Belgiaan vuoden 1958 maailmannäyttelyyn ja opiskeli journalistiikkaa.

Hän tutustui moniin siirtomaavaltaa vastustaviin kongolaisiin, ystävystyi Patrice Lumumban kanssa ja liittyi tämän johtamaan Mouvement National Congolais -järjestöön, joka ajoi Belgian Kongon itsenäisyyttä.[5] Mobutun uskotaan välittäneen tietoa kongolaisten keskusteluista Belgian tiedustelupalvelulle.[6]

Belgian Kongo itsenäistyi 30. kesäkuuta 1960, ja heti maan itsenäistymisen jälkeen pääministeriksi valittu Lumumba nimitti Mobutun Kongon demokraattisen tasavallan armeijan pääesikuntapäälliköksi. Lumumba ja presidentti Joseph Kasa-Vubu joutuivat pian valtataisteluun, jonka päätteeksi Mobutu syöksi Lumumban vallasta sotilasvallankaappauksessa 14. syyskuuta 1960. Mobutun tukijoina toimivat Belgia ja Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA, jotka pitivät Lumumbaa liian vasemmistolaisena, ja Mobutua lännen kannalta parempana liittolaisena.[7]

Vuonna 1965 Mobutu kaappasi vallan uudelleen kesken Kasa-Vubun ja uuden pääministerin Moise Tšomben valtataistelua.[5] Hän julistautui presidentiksi viiden vuoden ajaksi, mutta keskitti nopeasti kaiken vallan omiin käsiinsä ja ryhtyi karsimaan poliittisia vastustajiaan.

Mobutu Sese Seko ja Richard Nixon Washingtonissa vuonna 1973.

Mobutun hallinto oli aluksi epäpoliittinen ja jopa politiikan vastainen. Hänen mukaansa poliitikot olivat viidessä vuodessa raunioittaneet maan, ja viiden vuoden kuluttua maassa ei olisi enää poliittisia puolueita. Mobutu sai hätätilahallinnon vallitessa lähes absoluuttisen vallan ja pyrki leikkaamaan poliitikkojen valtaa. Maakuntien määrää vähennettiin ja niiden itsehallintoa leikattiin. Parlamentti menetti merkityksensä ja ajoittain lakkautettiin.

Vuonna 1966 Mobutu perusti vapaaehtoisliikkeen ”Tasavallan vapaaehtoiset joukot” ja pyrki kokoamaan taakseen kansanliikettä. Hän nimitti itsensä ”toiseksi kansallissankariksi” Lumumban jälkeen, jota oli ollut syrjäyttämässä. Vuonna 1967 luotiin Vallankumouksen kansanliike (Mouvement Populaire de la Révolution; MPR), joka oli vuoteen 1990 asti ainut sallittu puolue. Sen jäsenyydestä tuli kaikille kansalaisille pakollinen.[6] Myös kaikki ammattiliitot yhdistettiin yhdeksi suuremmaksi liitoksi.

Mobutua vastaan oli aluksi vastarintaa. Vuonna 1966 neljä ministeriä pidätettiin ja teloitettiin julkisesti syytettynä vallankaappauksen suunnittelusta. Vangittujen ja teloitettujen joukossa oli useita Kasa-Vubun ja Tšomben hallituksen ministereitä, kuten entinen pääministeri Evariste Kimba, puolustusministeri Jérôme Anany, talousministeri Emmanuel Bamba ja energiaministeri Alexandre Mahamba. Katangan kapina murskattiin kuten myös valkoisten palkkasoturien kapina vuonna 1967. Vuoteen 1970 mennessä lähes kaikki vastarinta oli kukistettu ja hallitus saanut maan hallintaansa.

Korostaakseen afrikkalaista identiteettiä Mobutu nimesi maansa uudelleen Zaireksi lokakuussa 1971.[4] Hän määräsi kaikki luopumaan kristityistä nimistä ja 1972 hän otti itselleenkin uuden afrikkalaisperäisen nimen Mobutu Sese Seko Kuku Ngbendu Wa Za Banga[1] (”Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija, joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen”), joka lyheni arkikäytössä muotoon Mobutu Sese Seko.[5] Länsimaisten pukujen tilalle tuli abacost-niminen vaate, jonka käyttäminen oli pakollista virkamiehille ja ministereille. Lisäksi Kongon suurimmat kaupungit saivat uudet afrikkalaiset nimet – esimerkiksi Léopoldvillestä tuli Kinshasa, Elisabethvillestä Lubumbashi ja Stanleyvillestä Kisangani.[6][8][9]

Mobutu kansallisti ulkomaalaisomisteiset yhtiöt ja ajoi eurooppalaiset ulos Zairesta 1973. Tästä seurasi niin syvä ja vakava talouden romahdus, että sijoittajia piti kosiskella takaisin 1976. Harvat palasivat.[2] Mobutun epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi luonnonrikkauksistaan kuulun Zairen talous ajautui kriisiin ja hyperinflaatioon.[10]

Mobutu tarvitsi avustuksia entiseltä siirtomaaisännältä Belgialta, Ranskalta ja Yhdysvalloilta hillitäkseen Angolasta käsin toimivien Katangan kapinallisten hyökkäyksiä vuosina 1977 ja 1978.[5]

Mobutun uudelleenvalinnasta äänestettiin 1977 ja 1984. Kummallakaan kerralla hänellä ei ollut vastaehdokkaita.[5][11]

Mobutun valtakauden aikana hänen henkilökohtainen varallisuutensa kasvoi, ja lopulta sen arvioitiin olevan noin viiden miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruinen. Hän hankki talot Sveitsistä ja Ranskasta.[8] Hän talletti omaisuutensa ulkomaalaisille pankkitileille, suurimmaksi osaksi Sveitsiin. Summa vastasi suuruudeltaan Zairen valtionvelkaa. Valtaisan omaisuutensa Mobutu hankki ohjaamalla Zairen vientituotteista – kullasta, kuparista, timanteista ja öljystä – saadut tulot itselleen. Samalla kansa köyhtyi niin suuresti, ettei palkkoja voitu maksaa. Kaupunkien infrastruktuuri romahti ja ihmiset kärsivät nälänhädästä. Zairen ainoita hyvätuloisia olivat Mobutun sukulaiset ja ystävät. Mobutun vallastasyöksemisen aikaan maan talous oli vaipunut itsenäisyyttä edeltävälle vuoden 1958 tasolle,[12][13] vaikka väkiluku oli kolminkertainen tuolloiseen nähden.

Ministeri Domique Sakombi Inongon ansiosta Mobutun ympärille kehkeytyi vaikuttava henkilökultti. Kultin ylläpitämiseksi julkisille paikoille pystytettiin Mobutua esittäviä muotokuvia ja tiedotusvälineissä levitettiin häntä ylistävää propagandaa. Vuonna 1975 jopa kiellettiin mainitsemasta kenenkään muun kuin Mobutun nimeä viestimissä; muut mainittiin tittelillä. Vuonna 1983 Mobutu nimettiin sotamarsalkaksi.

Diktatuurista huolimatta monet länsimaat, erityisesti Yhdysvallat ja Ranska, ja Kansainvälinen valuuttarahasto tukivat Mobutun hallintoa, sillä tämä oli omaksunut aatteekseen antikommunismin. Mobutun kannatuksen takana oli myös länsimaiden halu päästä käsiksi Zairen mittaviin luonnonvaroihin, ja kommunismin uhan patoaminen keskisessä Afrikassa.[2] Esimerkiksi Jimmy Carterin hallinto antoi puolet Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan varatuista kehitysapuvaroista Zaireen. Vuonna 1980 Yhdysvaltain edustajainhuone äänesti sotilasavun lopettamisesta maalle, mutta senaatti kumosi päätöksen. Erityisen lämpimiksi suhteet kehittyivät Ronald Reaganin hallinnon aikana, jolloin Mobutu vieraili valkoisessa talossa kolme kertaa. Hän oli myös ensimmäinen Valkoisessa talossa George H. W. Bushin kaudella vieraillut afrikkalainen valtionpäämies.

Mobutulla oli yhdeksän lasta kahden vaimon kanssa.[2] Hän pyrki saamaan vanhimman poikansa Nyiwan seuraajakseen. Suunnitelman kuitenkin romutti pojan kuolema AIDS:iin vuonna 1994.

Toukokuussa 1990 Mobutu salli taloudellisten ongelmien, poliittisen epävakauden ja painostuksen vuoksi muitakin puolueita kuin omansa, ja perusti väliaikaishallituksen, jonka piti hoitaa siirtymäkausi vapaisiin vaaleihin. Valta pysyi kuitenkin edelleen hänen käsissään. Kun ilman palkkoja jääneet sotilaat mellakoivat pääkaupungissa, Mobutu otti hallitukseensa myös opposition edustajia.

Vuonna 1993 maassa oli kaksi rinnakkaista hallitusta – yksi Mobutun puolella, toinen häntä vastaan. Mobutun ollessa sairaalahoidossa Euroopassa tutsit ottivat Zairen itäosat haltuunsa. Mobutu antoi tukensa hutuille, joita on syytetty Ruandan kansanmurhasta 1994. Marraskuussa 1996 hallitus määräsi tutsit poistumaan maasta kuolemanrangaistuksen uhalla, jolloin syttyi kapina.

Laurent-Désiré Kabila joukkoineen eteni Itä-Kongosta, valloitti Kinshasan ja syöksi Mobutun vallasta toukokuussa 1997. Mobutu pakeni maasta ja lensi Togoon asettuen lopulta Marokkoon. Hän kuoli syyskuussa Rabatissa pitkään sairastamaansa eturauhassyöpään.[14]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mobutu Sese Seko Wikimedia Commonsissa