Josemaría Escrivá

Josemaría Escrivá de Balaguer syntyi Barbastrossa, Huescan maakunnassa 9. tammikuuta 1902 kuusilapsisen perheen toisena lapsena. Hänen vanhempansa olivat hartaita katolilaisia. Hän lapsuuttaan on pidetty onnellisena, vaikka perhe kärsi taloudellisista vaikeuksista isänsä yhtiön mentyä konkurssiin ja perheen menetettyä kolme lasta.[2]

Talvella 1917–1918 eli ollessaan noin 16-vuotias Escriva näki lumessa karmeliittamunkin jättämät paljaiden jalkojen jäljet. Tämä näky puhutteli häntä suuresti, ja hän alkoi pohtimaan, että ”jos toiset tekevät Jumalalle ja lähimmäisten puolesta noin suuria uhritekoja, enkö minäkin voisi tehdä jotain?” Vaikka hän ei vielä tiennyt tarkkaan, mikä hänen kutsumuksensa oli, hän päätti suunnata papiksi.[2]

Seuraavana syksynä, vuonna 1918 hän aloitti papin opinnot Logroñon seminaarissa, josta hän vuonna 1920 vaihtoi Zaragozan Pyhän Franciscus Paolalaisen seminaariin. Isänsä kannustuksesta ja piispan luvalla hän suoritti Zaragozan yliopistossa samanaikaisesti myös siviilioikeuden opinnot.[2] Pappiseminaarissa hän oli pidetty opiskelijoiden joukossa, ja hänen ollessaan 20-vuotias Zaragozan arkkipiispa asetti hänet valvoja- ja tukioppilaaksi. Escrivan isä kuoli yllättäen 27. marraskuuta juuri ennen Escrivan diakoniksi vihkimistä 20. joulukuuta 1924. Papiksi hänet vihittiin 28. maaliskuuta 1925.[2]

Pappistehtävänsä Escriva aloitti Zaragozan hiippakuntaan kuuluvassa Perdigueran seurakunnassa sairastuneen papin sijaisena. Tämän jälkeen hän siirtyi Zaragozan kaupunkiin reiluksi vuodeksi.

Keväällä 1927 hän sai arkkipiispaltaan luvan muuttaa Madridiin, sillä hän halusi jatkaa Madridin yliopistossa siviilioikeuden jatko-opintojaan ja suorittaa oikeustieteestä tohtorintutkinnon. Elättääkseen itsensä ja leskeksi jääneen äitinsä, hän toimi opettajana eräässä opiskelijoiden lakitieteellisessä akatemiassa. Näiden ohella hän suoritti pastoraalista työtä kaikkialla kaupungissa mutta erityisesti opiskelijoiden parissa. Hän toimi myös köyhälistökortteleissa köyhien ja avuttomien ihmisten parissa huolehtien muun muassa sairaaloissa olevista parantumattomasti sairaista ja kuolevista ihmisistä. [2]

Kertoman mukaan Opus Dei syntyi lokakuun 2. päivänä 1928. Escrivan rukoillessa hän uskoi Jumalan näyttäneen hänelle näyn siitä, mitä Jumala häneltä odotti. Hän näki vision Opus Dein toimintaperiaatteesta konkreettisesti, kun siihen asti hän oli vain aavistanut sen. Hän käytti aina sanaa ”nähdä” siitä, miten hän koki saaneensa tehtävänsä Jumalalta: ”avata kirkkoon uusi kutsumuksen tie, jonka tarkoituksena on levittää pyrkimystä pyhyyteen ja harjoittamaan apostolaattia ammatillisen työn pyhittämisen kautta keskellä maailmaa siinä paikassa, missä itse kukin on”. Näyn mukaan jokainen ihminen oli kutsuttu elämään pyhää elämää, mikä oli tuohon aikaan katolisessa kirkossa uusi opetus, sillä pyhityselämä tarkoitti vielä tuolloin papeutta tai luostarielämää.

14. helmikuuta 1930 hänen kerrotaan saaneen rukouksessa varmuuden siitä, että Opus Dein tulee olla myös naisille avoin organisaatio. Näin ollen järjestöstä tuli katolisessa kirkossa avoin tie kaikille ihmisille pyhittymiseen ja lähetyskäskyn toteuttamiseen oman jokapäiväisen työn kautta, ilman tarvietta luopua asemastaan maailmassa.[2]

Opus Dein perustamispäivästä alkaen Escrivan omistautui Jumalalta saamalleen tehtävälle. Hänen toimintaansa pidettiin apostolisena. Hän ei nähnyt itseään innovaattorina tai reformoijana vaan oli vakuuttunut, että liikkeen toimintaperiaatteet tulivat Jumalalta.

Espanjan sisällissodan aikana hän jatkoi pappistyötä ensin Madridissa ja myöhemmin Burgosissa, mutta sodan aikana hän oli hengenvaarassa pappeutensa takia. Tänä aikana hän luopui papillisten tunnusten käytöstä ja joutui toimimaan salaisesti. Sodan päätyttyä vuonna 1939 hän aloitti julkisen toimintansa uudestaan. Erityisesti hän sai nuoret opiskelijat liikkeelle kehottaessaan pyhittämään elämän kaikki osa-alueet kokonaan Kristukselle ja opettamalla, että myös maallikot oli kutsuttu pyhittämään elämänsä. Tämän uuden sanoman vuoksi monet piispat ja luostareiden johtajat pyysivät häntä puhumaan hiippakuntiensa papeille ja maallikoille, eikä hänen koskaan kerrota kieltäytyneen.[2]

Escrivan perusti 14.2.1943 Pyhän Ristin pappisyhteisön, joka on vahvassa yhteydessä Opus Deihin. Tämä yhteisö teki mahdolliseksi Opus Dein jäsenten papiksi vihkimisen ja näiden pappien toiminnan Opus Deissä. Pyhän Ristin pappisyhteisön kautta myös hiippakuntapapit voivat harjoittaa Opus Dein toimintaperiaatteita pysyen kuitenkin oman hiippakunnan piispan alaisina.[2]

Escrivá oli vakuuttunut tämän kutsumuksen koskevan kaikkia maailman ihmisiä. Hän alkoikin sodan päättymisen merkkien ilmaannuttua järjestelemään asioita Opus Dein maailmanlaajuiseksi organisaatioksi leviämistä varten. Vuonna 1946 hän muutti Roomaan voidakseen paremmin varmistaa Pyhän Istuimen hyväksyvän Opus Dein. Paavi Pius XII ilmaisi ensimmäisen kerran hyväksyntänsä 24.2.1947 ja kolme vuotta myöhemmin 16.6.1950 Opus Dei sai toiminnalleen kirkon virallisen hyväksynnän. Paavi Pius XII ja hänen seuraajansa, uudistusmielinen Johannes XXIII, ilmaisivat useaan otteeseen kiintymystään ja arvostustaan Opus Deitä kohtaan. Vuonna 1964 paavi Paavali VI kirjoitti Escriválle Opus Dein olevan "elävä ilmaus kirkon jatkuvasta nuorekkuudesta".[2] Roomassa 1962–1965 pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous loi juridiset puitteet personaaliprelatuurille mutta vasta vuonna 1982 Opus Dei nimitettiin kirkon, tähän asti ainoaksi, personaaliprelatuuriksi, mikä toi sille sen kirkko-oikeudellisen muodon, johon Escrivá oli pyrkinyt.[3]

Sekä oikeustiedettä että teologiaa opiskellut Escrivá vaikutti voimakkaasti paavillisissa komissiossa, joiden tehtävä oli selvittää kanonisen lakikirjan autenttista tulkintaa. Hän oli neuvonantajana sekä teologisten seminaarien että yliopistojen kongregaatiossa. Hän oli myös Roomassa olevan paavillisen teologisen akatemian ad honoremin jäsen. Katolisen kirkon sisällä Escrivá oli hyvin vaikutusvaltainen vaikuttaja, mitä Opus Dein vastustajat usein kritisoivat. Puolustajat puolestaan väittävät Pyhän Hengen aiheuttaneen kirkossa siihen aikaan voimakkaita sisäisiä muutoksia, mistä merkkinä olivat muun muassa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen tuomat runsaat uudistukset. Samaa argumenttia on siis pidetty näkökulmasta riippuen joko kritiikkiinä tai todisteena jumalallisesta johdatuksesta.  

Escriván kuollessa Opus Deihin kuului jo yli 60.000 jäsentä 80:stä eri kansallisuudesta. Josemaría Escrivá kuoli 26.6.1975 ja hänet haudattiin Roomaan, Opus Dein päämajassa olevan kirkon pääalttariin.[4] Saman vuoden syyskuun 14. päivänä hänen seuraajakseen valittiin yksimielisesti monsignore Álvaro del Portillo. Tämä oli ollut monta vuotta Escriván lähin avustaja.[5]

Opus Dei, joka heti alusta alkaen toimi hiippakunnan piispan luvalla, sai vuonna 1943 appositio manuum -hyväksynnän ja Pyhän Istuimen hyväksymisen 16. 6.1950. Marraskuussa 1982 se sai paavi Johannes Paavali II:lta personaaliprelatuurin aseman, joka oli Josemaría Escriván toivoma muoto ja mitä kohti hän oli vuosia tehnyt työtä.[6]

Escrivan maine pyhänä henkilönä, joka hänellä oli jo hänen eläessään, on hänen kuolemansa jälkeen levinnyt kaikkialle maailmaan. 6000 ihmistä joka puolelta maailmaa kirjoittivat paaville kirjeitä, joissa paavia pyydettiin aloittamaan prosessi mons. Escrivá de Balaguerin julistamiseksi autuaaksi ja pyhäksi. Kirjoittajien joukossa oli 69 kardinaalia ja lähes 1300 piispaa (yli kolmannes katolisen kirkon piispoista). Pyhimykseksi julistamisia käsittelevä kongregaatio avasi asian käsittelyn 19.2.1981.[7]

Vuosien 1981 ja 1986 välisenä aikana toteutettiin kaksi prosessia, toinen Roomassa ja toinen Madridissa, jotka käsittelivät mons. Escriván elämää ja hyveitä. 9. 4.1990 pyhien kongregaatio antoi lausunnon, jonka mukaan Escrivá oli harjoittanut kristillisiä hyveitä sankarillisesti. Paavi Johannes Paavali II allekirjoitti dekreetin, ja Opus Dein perustajalle myönnettiin arvonimi ”Kunnianarvoisa”. 6. 7.1991 paavi julisti erään hänen esirukoustensa ansioksi luetun parantumisen luonteeltaan ihmeeksi. Täten autuaaksijulistamisprosessi päättyi ja 17. toukokuuta 1992 Johannes Paavali II julisti Roomassa Opus Dein perustajan autuaaksi. Saman vuoden toukokuun 21. päivästä alkaen autuaan Josemarían ruumista on pidetty Roomassa Opus Dein prelatuurin päämajassa, Rauhan Pyhä Marian prelaatinkirkon alttarissa.

6. lokakuuta 2002 Johannes Paavali II julisti Opus Dein perustajan pyhäksi Roomassa. Hänen liturgista juhlapäiväänsä vietetään 26. kesäkuuta. [7]

Escrivaa vastaa on myös esitetty kritiikkiä. Yksi kriitikko on ollut espanjalainen María del Carmen Tapia, joka oli 18 vuotta Opus Dein numeraarijäsen. Kirjassaan Beyond the Threshold hän väittää, että Escriválta puuttui lempeyttä ja laupeutta, ja että hän johti järjestöä sotilaallisella komennolla. Hän väittää myös, että hänen aikanaan Opus Deissä oli eräänlainen kiellettyjen kirjojen lista, johon kuuluivat esimerkiksi Lutherin ja Kantin teokset. Toinen kriitikko on ollut tšekkiläinen pappi Wladimir Felzman, joka oli 23 vuoden ajan Opus Dein jäsenenä Escriván vielä johtaessa sitä. Hän on väittänyt Escriván vähätelleen Hitlerin ja Francon julmuuksia.[8]

Escriván persoonan lisäksi eräät tahot ovat kritisoineet hänen pyhäksijulistamistaan. Yksi syytöksistä oli, että kaikkia vastalauseiden esittäjiä, varsinkin Opus Dein entisiä jäseniä, ei kuunneltu. Toinen kritiikin aihe oli kanonisaatioprosessin etenemistahti. Prosessi ei ollut poikkeuksellisen nopea, mutta joidenkin mielestä prosessin olisi pitänyt olla hitaampi, koska Opus Dei oli uusi maallikkojärjestö jollaista kirkossa ei aiemmin ollut.[9] Escrivá julistettiin autuaaksi 17 vuodessa kuolemansa jälkeen, mutta esimerkiksi Äiti Teresa kanonisoitiin vielä paljon nopeammin. Hänet julistettiin autuaaksi ainoastaan kuusi vuotta kuolemansa jälkeen, sillä paavi Johannes Paavali II halusi tämän tapahtuvan nopeasti. Samoin on arveltu olleen Escriván suhteen: paavi oli kannattanut Escriváa pyhäksi jo pitkään ja halusi kanonisoinnin etenevän omana hallintokautenaan.[10]

Vuonna 1934 Josemaría Escrivá julkaisi ensimmäisen kirjansa nimellä Hengellisiä mietteitä (Consideraciones espirituales). Kirja oli osoitettu kaikille kristityille eikä pelkästään Opus Dein jäsenille. Siinä on hengellisen elämän katkelmia aforismien muodossa. Niiden tarkoitus on auttaa lukijoita elämään oikein Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Vuonna 1939 sama kirja ilmestyi laajennettuna nimellä Camino eli Tie (ensimmäinen suomennos 1972). Teos levisi ympäri maailmaa ja sitä on painettu yli neljä miljoonaa kappaletta. Muita Escriván kirjoituksia ovat: Pyhä Ruusukko (Santo Rosario, 1934) ja Keskusteluja mons. Escrivá de Balaguerin kanssa (Conversaciones con Mons. Escrivá de Balaguer, 1969, sisältää haastatteluja).

Osa hänen julistuksestaan julkaistiin saarnojen tai mietiskelyjen muodossa ja niissä käsitellään askeesin, liturgian ja teologian eri teemoja. Mietiskelyissä liittyvät yhteen hengellinen syvyys sekä huomattava välittömyys ja raikkaus, mikä näyttää evankeliumin opettaman opin ja sen seuraamisen ykseyden, auttaa kristittyjä ymmärtämään sitä ja pyrkimään sen toteuttamiseen omassa olemassaolossaan elämän ykseytenä.

Ensimmäisenä mietiskelyjen niteenä ilmestyi Kristus kulkee lähelläsi (Es Cristo que pasa, 1973), joka käännettiin heti monille kielille ja levisi monina uusintapainoksina. Perustajan kuoleman jälkeen toimitettiin hänen jäämistöstään mietiskelyjen toinen nide, joka sai nimen Jumalan Ystäviä (Amigos de Dios, 1977) ja ilmestyi suomeksi Seppo A.Teinosen kääntämänä vuonna 1994. Vuonna 1981 ilmestyi Ristin tie (Via Crucis), johon sisältyy mietiskelyjä Kristuksen kärsimyksestä jokaisen omaa elämää koskevana todellisuutena.

Josemaría Escriván julkaisuihin kuuluu myös juridis-teologinen tutkielma nimeltään La Abadesa de las Huelgas.

• Jumalan tahdissa. Pyhä Josemaría, Opus Dein perustaja. Francois Gondrand, (Okeanos, 2005).
• Vägen till Opus Dei. Om grundaren och verket. Erik Kennet Pålsson (Bokförlaget Catholica, Helsingborg, 1989).
• Ordinary Work, Extraordinary Grace. My Spiritual Journey in Opus Dei. Scott Hahn (Doubleday, 2006).
• Opus Dei. Life and Work of its Founder Josemaría Escrivá. Peter Berglar (Scepter Publishers, Princeton, NJ, 1994).
• Opus Dei. Leadership and Vision in Today's Catholic Church. Vittorio Messori (Regnery Publishing, Washington D.C.,1997).
• The Founder of Opus Dei (3 Vols.) Andres Vazquez de Prada.
• The Canonical Path of Opus Dei. The History and Defense of a Charism. Amadeo de Fuenmayor, Valentin Gomez-Iglesias and Jose Luis Illanes (Scepter Publishers, Princeton, NJ, 1994).

• Opus Dei
• Pyhän Josemarían kirjoja