Josef Dobrovský

Josef Dobrovksý (17. elokuuta 1753 Gyarmat, Unkari – 6. tammikuuta 1829 Brno, Määri)[1] oli tšekkiläinen kielentutkija ja historioitsija. Häntä pidetään slavistiikan perustajana.

Josef Dobrovský, Jan Vilímekin piirros.

Dobrovský oli koulutukseltaan katolinen pappi ja hän liittyi jesuiittajärjestöön vuonna 1772. Kun järjestön toiminta lakkautettiin seuraavana vuonna, hän omistautui tutkimustyölle. Dobrovskýn suosijana toimi kreivi Nostiz, jonka perheessä hän oli pitkään kotiopettajana. Vuodesta 1789 hän oli muutaman vuoden seminaarin rehtorina Hradištessa (lähellä Olomoucia), mutta palasi Prahaan.[2][1]

Dobrovský matkusti ympäri Eurooppaa tutkimassa vanhoja slaavilaisilla kielillä kirjoitettuja käsikirjoituksia. Merkittävin oli Böömin kuninkaallisen tiedeseuran aloitteesta vuonna 1792 Ruotsiin ja Venäjälle tehty matka, jolla hän pyrki paikantamaan kolmikymmenvuotisen sodan ja vuoden 1648 Prahan ryöstön aikana Tšekistä vietyä kirjallista aineistoa. Dobrovský kävi Lundissa, Linköpingissä, Tukholmassa, Uppsalassa, Turussa ja Pietarissa. Hän pääsi muun muassa vertailemaan Codex Argenteusta vanhimpiin slaavilaisiin teksteihin. Raamatun tekstikritiikki johdatti hänet tutkimaan muinaiskirkkoslaavia ja edelleen koko slaavilaisten kielten ryhmää. Myöhemmin hänen kiinnostuksensa laajeni käsittämään koko slaavilaisten kansojen historian, kirjallisuuden ja muinaisjäänteet.[2][1]

Dobrovskýn tärkeimmät teokset ovat tšekin kielen historiaa ja kirjallisuutta käsittelevä Geschichte der böhmischen Sprache und Literatur (1792) sekä tšekin kielioppi Ausführiches lehrgebäude der böhmischen Sprache (1809), jossa hän kokosi ja vakiinnutti 150 vuoden ajan kirjakielenä vähälle huomiolle jääneen tšekin kielen. Dobrovskýn 1813 julkaisemaa muinaiskirkkoslaavin kielioppia Entwurf zu einem etymologikon der slavischen sprachen pidetään vertailevan slavistiikan perustana. Hän julkaisi myös vuosina 1802–1821 suuren saksalais-tšekkiläisen sanakirjan.[2][1]