Jos mä oisin sä

"Jos mä oisin sä" on ensimmäinen single suomalaisen rap-artisti Cheekin viidenneltä levy-yhtiön julkaisemalta studioalbumilta Jare Henrik Tiihonen. Single julkaistiin 15. huhtikuuta 2009[8].

”Jos mä oisin sä”
Cheek
Singlen ”Jos mä oisin sä” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Jare Henrik Tiihonen
 Julkaistu 15. huhtikuuta 2009
 Formaatti CD, digitaalinen lataus
 Tuottaja(t) MMEN[1][2]
 Tyylilaji rap, pop
 Kesto 03.55[3]
 Levy-yhtiö Rähinä Records
Listasijoitukset
Cheekin muut singlet
Kanssa tai ilman
2008
”Jos mä oisin sä”
2009
Mitä tänne jää
2009
Cheek "Jos mä oisin sä" -musiikkivideolla.

Kappale sai ensiesityksensä jo aikaisemmin YleX-radiokanavalla 8. huhtikuuta[1]. Siihen tehty musiikkivideo puolestaan näytettiin ensimmäisen kerran The Voice -kanavan Heräämö-ohjelmassa 21. huhtikuuta[2].

The Voice -radiokanava nimesi kappaleen yhdeksi ehdokkaaksi järjestämässään Suomen virallinen kesähitti 2009 -kilpailussa antaen näin Cheekille mahdollisuuden puolustaa Liekeissä-kappaleen vuoden 2008 voittoa[9].

Kappaleesta levytettiin myös Rähinä Remix, jossa olivat mukana niin ikään Rähinä Records -levy-yhtiölle levyttävät Uniikki, Redrama, Elastinen ja Illi. Remix julkaistiin ensimmäisen kerran Cheekin seuraavalla singlellä Mitä tänne jää.

Listamenestys

Single nousi suoraan listaykköseksi sekä Suomen virallisella single[4] että -latauslistalla viikolla 17[10]. Suomen diskolistalla kappale aloitti viikolla 16 sijalla 35. ja nousi kärkipaikalle viikolla 22.[6]

Jos mä oisin sä oli Suomen 8. myydyin single vuonna 2009.[11] Julkaisu oli singlelistalla yhteensä 17 viikkoa, joista kaksi ensimmäisenä.[4] Latauslistalla ykkösviikkoja kertyi neljä.

Päivitetty 16. syyskuuta 2009

Korkein sijaListaviikot
Suomen virallinen singlelista[4] 117
Suomen virallinen latauslista[5] 118
Suomen diskolista Top 40[6] 1
Finnish Dance Chart[7] 2

Arvostelut

  • Findance.com/Antti Niemelä: [12]

Lähteet

  1. YleX
  2. Cheek
  3. MTV3
  4. Suomen virallinen lista: Jos mä oisin sä (YleX 2009)
  5. Latauslista
  6. Hitit.fi
  7. NRJ (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Stara.fi
  9. The Voice[vanhentunut linkki]
  10. Latauslista.fi
  11. Timo Pennasen listablogi: Ostetuimmat single/lataushitit 2009 (2.1.2010)
  12. Findance.com
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.