José Mourinho

Loppukesällä 2000 Mourinho teki sopimuksen portugalilaisseura Benfican kanssa, ja hänestä tuli seuran historian nuorin päävalmentaja. Benfica-pesti kesti kuitenkin vain kolme kuukautta ja yhdeksän sarjapeliä, sillä seuran uusi puheenjohtaja halusi päävalmentajaksi toisen miehen.[14]

Huhtikuussa 2001 Mourinho aloitti portugalilaisen UD Leirian päävalmentajana. Mourinho hankki uusia pelaajia, uudisti joukkueen harjoittelun ja nosti joukkueen sarjan kärkisijoille syksyllä 2001. Joulukuussa FC Porto otti Mourinhoon yhteyttä ja palkkasi hänet päävalmentajakseen keskellä kautta. Ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Mourinhon alaisuudessa aiemmin vaatimattomasti menestynyt Porto voitti ylivoimaisen sarjamestaruuden, cupin sekä Eurooppa-liigan. Joukkue voitti seuraavana vuonna niin Portugalin sarjamestaruuden kuin Mestarien liigankin. Nämä menestyksen vuodet nostivat Mourinhon maailman halutuimmaksi jalkapallovalmentajaksi, ja hän sai tarjouksia usealta huippuseuralta. Mourinho tapasi englantilaisseura Chelsean omistajan Roman Abramovitšin ja neuvotteli hänen kanssaan nelivuotisen sopimuksen, joka tarjosi Mourinholle Chelsean päävalmentajana kuusi miljoonaa euroa vuodessa sekä 1,5 miljoonan mestaruusbonukset.[15]

Englannin valioliigaseura Chelsean manageriksi Mourinho tuli kesällä 2004. Ensi töikseen hän myi Chelseasta pois 25 pelaajaa. Hän muutti joukkueen pelityylin puolustavammaksi, mistä häntä arvosteltiin paljon. Mourinho johdatti heti ensimmäisellä kaudellaan Chelsean sen ensimmäiseen sarjamestaruuteen 50 vuoteen. Joukkueen nopean menestyksen ansiosta Abramovitš pidensi Mourinhon sopimuksen viisivuotiseksi. Voitettuaan Chelsealle toisen peräkkäisen Valioliigamestaruuden Mourinho sai oman vahanukkensa Tussaudin vahakabinettiin ensimmäisenä Valioliigan valmentajana.[16] Mourinho saavutti seurassa myös kaksi Englannin liigacupin voittoa ja yhden FA Cupin voiton.[17]

Chelsean jäätyä kaudella 2006/2007 Valioliigassa toiseksi ja pudottuaan jälleen Mestarien liigan välierissä Abramovitš alkoi suunnitella erottavansa Mourinhon. Abramovitš ei pitänyt Mourinhon puolustavasta pelityylistä eikä siitä, että Mourinho ei peluuttanut suurella summalla ostettua Andri Ševtšenkoa. Mourinho halusi lisää rahaa pelaajiin, mihin Abramovitš ei suostunut. Syyskuussa 2007 seura ja Mourinho ilmoittivat purkaneensa valmentajan sopimuksen.[18]

Mourinho Interin päävalmentajana vuonna 2009

Jätettyään Chelsean Mourinho sai tarjouksia kaikilta suurilta seuroilta ja myös esimerkiksi Meksikon maajoukkueelta.[19][20]

Kesäkuussa 2008 Mourinho allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen Inter Milanin kanssa.[21] Hän aloitti voittamalla heti ensimmäisessä ottelussaan Italian supercupin finaalin. Italian mestaruuden hän voitti ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kaudellaan keväällä 2009, ja hänen sopimustaan jatkettiin kesään 2012 asti. Kaudella 2009/2010 Inter voitti sarjamestaruuden, Italian cupin ja Mestarien liigan. Jälkeenpäin Mourinho on kuvaillut vuotta 2010 elämänsä parhaana vuotena ja Mestarien liigan loppuottelua uransa suurimpana voittona.[22]

Mourinhosta tuli keväällä 2010 ensimmäinen manageri, joka on johdattanut kolme eri seuraa Mestareiden liigassa neljän parhaan joukkoon. Hän nousi samalla Ernst Happelin ja Ottmar Hitzfeldin joukkoon Mestarien liigan/Euroopan Cupin kahdessa eri seurassa voittaneena valmentajana.[23]

Loppuottelun jälkeisissä lehdistöhaastatteluissa Mourinho totesi jättävänsä Interin ja mainitsi myös siirtyvänsä Real Madridin peräsimeen.[24] Lehtitiedot olivat jo pitkään yhdistäneet hänet espanjalaisseuran uudeksi päävalmentajaksi.[25][26]

Toukokuussa 2010 Real Madrid ilmoitti erottavansa valmentaja Manuel Pellegrinin ja haluavansa tilalle Mourinhon, ja kuun lopussa seurojen puheenjohtajat pääsivät yhteisymmärrykseen Mourinhon siirtymisestä Madridiin.[27][28]

Mourinhon vuosipalkka Realissa oli arviolta 8–16 miljoonaa euroa. Hän osti pelaajia 100 miljoonalla eurolla.[29] Syyskuussa 2010 Portugalin jalkapalloliitto pyysi Mourinhoa maajoukkueen väliaikaiseksi valmentajaksi ja jatkamaan sen jälkeen koordinaattorina, mutta Mourinho kieltäytyi.[30]

Keväällä 2011 Mourinho riitaantui Realin tähtipelaaja Cristiano Ronaldon kanssa ja hyllytti tämän yhden ottelun ajaksi, kun Ronaldo protestoi Mourinhon puolustusvoittoista taktiikkaa vastaan. Real sijoittui Mourinhon ensimmäisen kauden päätteeksi sarjassa kakkoseksi mutta voitti cupin ensi kertaa 18 vuoteen.[31][32]

Kesällä 2011 Mourinho nimitettiin Realin urheilutoimenjohtajaksi, ja hän siirtyi näin johtamaan kaikkea urheilullista päätöksentekoa joukkueessa. Kaudella 2011/2012 Real voitti pääsarjamestaruuden ylivoimaisesti. Sen myötä Mourinhosta tuli neljäs valmentaja, joka oli voittanut liigamestaruuden neljässä eri maassa, ja niistä kolme oli maailman tärkeimpiä liigoja. Vaikka Real ei voittanutkaan Mestarien liigaa, seura jatkoi keväällä 2012 Mourinhon sopimusta vuoteen 2016 saakka.[33]

Kausi 2012–2013 oli Mourinholle suuri pettymys. Real hävisi La Ligan mestaruuden jälleen FC Barcelonalle, putosi Mestarien liigasta välierissä ja hävisi Copa del Reyn loppuottelun paikallisvastustaja Atléticolle. Finaalin jälkeen Mourinho totesi kauden olleen hänen uransa huonoin.[34] Mourinhon välit Realin pelaajien kanssa olivat myös huonontuneet entisestään. Jotkut pelaajat syyttivät Mourinhoa siitä, että tämä oli arvostellut pelaajia julkisuudessa. Lisäksi Mourinhon pitämä kova ja joustamaton kuri oli aiheuttanut vastustusta.[35] Toukokuun lopulla kerrottiin, että Mourinho ja Real purkavat sopimuksensa.[36]

Mourinhon paluu Chelseaan varmistui kesäkuussa 2013. Hän allekirjoitti seuran kanssa nelivuotisen sopimuksen.[37] Mourinhon ensimmäisellä kaudella Chelsea sijoittui sarjassa kolmanneksi ja selviytyi Mestarien liigassa välieriin.[38]

Kaudelle 2014/15 Mourinho osti paljon uusia pelaajia. Joukkue voitti sarjamestaruuden ja Englannin liigacupin, ja Mourinho valittiin liigan parhaaksi valmentajaksi.[39] Mestarien liigassa Chelsea putosi jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella PSG:tä vastaan.[40] Mourinhon puolustusvoittoista pelitaktiikkaa kutsuttiin yleisesti "bussin parkkeeraamiseksi".[41]

Mourinhon sopimusta jatkettiin kahdella vuodella kauden 2015/16 alussa.[41] Mourinho ei kuitenkaan saanut joukkueensa peliä kulkemaan, ja tappiot seurasivat Valioliigassa toisiaan. Lopulta seurajohto erotti Mourinhon joulukuun puolivälissä, kun Chelsea oli hävinnyt 9 pelaamastaan 16 liigaottelusta ja joukkue majaili vasta sijalla 16.[42]

Mourinhon vahvistettiin toukokuussa 2016 tehneen Manchester Unitedin kanssa kolmivuotisen sopimuksen.[43] Ensimmäisellä kaudella Mourinhon alaisuudessa United sijoittui sarjassa kuudenneksi sekä voitti Eurooppa-liigan ja Englannin liigacupin.[44] Tammikuussa 2018 Mourinhon sopimusta jatkettiin vuodella ja yhdellä optiovuodella.[45] Kaudella 2017–2018 United sijoittui toiseksi Valioliigassa ja Englannin cupissa.[46]

Kausi 2018–2019 alkoi Manchester Unitedilla huonosti, ja joulukuun puolivälissä joukkue oli 19 pistettä Valioliigan kärkijoukkuetta perässä. Näin ollen Mourinho sai potkut seurasta 18. joulukuuta 2018.[47]

Marraskuussa 2019 Mourinho nimettiin lontoolaisen Tottenham Hotspurin päävalmentajaksi. Hänen sopimuksensa oli tarkoitus jatkua vuoteen 2023 saakka.[48] Hän sai potkut 19. huhtikuuta 2021.[49]

Toukokuussa 2021 Mourinho teki Serie A-seura AS Roman kanssa kaudesta 2021-2022 alkavan kolmivuotisen sopimuksen.[50]

• Porto:
  • Portugalin pääsarjamestaruus (2): 2002–2003, 2003–2004
  • Portugalin cup (1): 2002–2003
  • UEFA Cup (1): 2002–2003
  • Mestarien liiga (1): 2003–2004
  • Portugalin supercup (1): 2003

• Chelsea:
  • Englannin pääsarjamestaruus (3): 2004–2005, 2005–2006, 2014–2015
  • FA Cup (1): 2006–2007
  • Englannin liigacup (3): 2004–2005, 2006–2007, 2014–2015
  • FA Community Shield (1): 2005

• Internazionale:
  • Italian pääsarjamestaruus (2): 2008–2009, 2009–2010
  • Italian cup (1): 2009–2010
  • Mestarien liiga (1): 2009–2010
  • Italian supercup (1): 2008

• Real Madrid
  • Espanjan pääsarjamestaruus (1): 2011–2012
  • Espanjan cup (1): 2010–2011
  • Espanjan supercup (1): 2012

• Manchester United
  • FA Community Shield (1): 2016
  • Englannin liigacup (1): 2016–2017
  • Eurooppa-liiga (1): 2016–2017

• AS Roma
  • Konferenssiliiga (1) 2021-2022

• Portugalin liigan vuoden valmentaja (2): 2003, 2004
• Valioliigan vuoden valmentaja (3): 2005, 2006, 2015
• Oscar del Calcio (2): 2009, 2010
• Serie A:n paras valmentaja (Panchina Albo d'Oro): 2010
• IFFHS:n vuoden seurajoukkuevalmentaja (3): 2004, 2005, 2010
• UEFAn vuoden valmentaja (4): 2003, 2004, 2005, 2010
• BBC Sportin vuoden valmentaja: 2004
• La Gazzetta dello Sportin vuoden mies: 2010 [53]
• Onze d'Or vuoden valmentaja: 2005
• FIFAn vuoden valmentaja: 2010
• World Soccerin vuoden valmentaja (3): 2004, 2005, 2010
• Miguel Muñoz -palkinto (2): 2011, 2012

Mourinhon valmentamat joukkueet eivät kärsineet kotitappioita ennätyksellisesti yli yhdeksään vuoteen 23. helmikuuta 2002 ja 2. huhtikuuta 2011 välisenä aikana. Tappiottomien kotiotteluiden putki oli 150 ottelua, joka koostui 38 (V36–T2) ottelusta Portossa, 60 (V46–T14) ottelusta Chelseassa, 38 (V29–T9) ottelusta Internazionalessa ja 14 (V14–T0) ottelusta Real Madridissa. Sarja katkesi 2. huhtikuuta 2011, kun Sporting Gijón yllätti Mourinhon valmentaman Real Madridin 0–1.[54] Edellisen kerran Mourinhon joukkue oli hävinnyt kotonaan 23. helmikuuta 2002, kun hänen valmentamansa Porto hävisi Beira-Marille 2–3.[55]