Jonni Myyrä

Myyrä kilpaili keihäänheitossa ensimmäisen kerran kesällä 1911, jolloin hän heitti Lappeenrannassa yli 50 metriä, mutta jäi kilpailun voittaneesta Julius Saaristosta vajaan metrin päähän. Seuraavana vuonna hän heitti olympiakatsauksessa yli 54 metrin heiton, minkä ansiosta hänet valittiin Tukholman olympialaisiin. Myyrä sijoittui olympiafinaalissa kahdeksanneksi tuloksella 51,33. Vuonna 1914 hänet valittiin Malmössä pidettyihin Balttilaisiin kisoihin, sillä hän oli heittänyt aiemmin kesällä Hämeenlinnassa 60,12. Kisoissa Myyrän heitto kantoi 63,29, joka ylitti Eric Lemmingin hallussa olleen maailmanennätyksen lähes metrillä. Ruotsalaiset tuomarit kuitenkin väittivät, että heitto tapahtui myötätuulen vallitessa, eikä ennätystä hyväksytty viralliseksi maailmanennätykseksi. Myyrä ylitti maailmanennätyksen myös myöhemmin vuonna 1914 Tampereella tuloksella 62,58 ja seuraavana vuonna Lappeenrannassa tuloksella 64,81, mutta näitäkään tuloksia ei ratifioitu maailmanennätykseksi.[2]

Myyrä vuonna 1920.

Myyrä palasi kilpailemaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän voitti keihäänheiton Suomen-mestaruuden vuosina 1917 sekä 1918 ja heitti vuonna 1919 Savitaipaleella tuloksen 65,55, joka hyväksyttiin Suomen-ennätykseksi, mutta ei maailmanennätykseksi. Samana kesänä hän matkusti Tukholmaan, jossa hän voitti kansainväliset kilpailut tuloksella 66,10. Tämä tulos hyväksyttiin vihdoin viralliseksi maailmanennätykseksi. Myyrä oli Antwerpenin olympialaisissa 1920 voittajasuosikki, mutta kilpailupäivän aamuna Yhdysvaltain James Lincolnin lämmittelyheitto lipesi ja osui Myyrän vasempaan kyynärpäähän. Myyrä joutui käymään lääkärissä, jossa hänen kädestään poistettiin luunsiruja ja se laitettiin siteeseen. Hän kykeni kuitenkin kilpailemaan samana päivänä ja voitti olympiakultaa tuloksella 65,78.[2] Hän paransi Lemmingin edellistä olympiaennätystä 5,14 metrillä.[3]

Urheilemisen ohella Myyrä teki bisnestä muun muassa sahateollisuudessa, mutta yritys koki vararikon. Sahalla ei sahattu tukkiakaan. Hänellä oli rahavaikeuksia, ja hän kavalsi kunnallislautakunnan esimiehenä Savitaipaleen kunnan varoja suuria summia. Myyrä pääsi pälkähästä maksettuaan kavaltamansa rahat pankkilainalla pois. Näiden vaikeuksien takia Myyrä pakeni Pariisin vuoden 1924 olympialaisista Yhdysvaltoihin, eikä koskaan enää palannut Suomeen.

Yhdysvalloissa Myyrä heitti elämänsä pisimmän keihäskaaren 68,55 ja ylitti näytöskilpailussa myös kiekonheiton ME:n tuloksella 48,80.[4]

Myyrälle on pystytetty muistomerkki hänen vanhan kotitalonsa paikalle Savitaipaleen Hyrkkälän kylään.[4] Muistomerkissä lukee: ”Tällä paikalla syntyi vuonna 1892 Jonni Myyrä, keihäänheiton kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanennätysmies. Hän kuoli Amerikassa 1955.” Hänet on haudattu San Franciscoon. Hautakivessä lukee ”John Myyra” ja siinä on olympiarenkaita. Hautausmaan arkistossa hän on nimellä ”John Mura”. Hänen kunniakseen on Savitaipaleelle nimetty Jonni Myyrän tie. Hänestä tehtiin vuoden 2016 marraskuussa ensi-iltansa saanut Jonni – Savitaipaleen paras keihäänheittäjä ja pahin huijari -niminen näytelmä Lappeenrannan kaupunginteatteriin.[5] Hänestä on myös kirjoitettu luku kirjassa Kiveen hakatut – Urheilun valoja ja varjoja, Kirjapaja, 2015, ISBN-13: 9789522882202.[6]

• Antti O. Arponen – Seppo Hakuli: Sankari vai konna. Keihäänheittäjä Jonni Myyrän elämä. 2001.
• Jonni Myyrä Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

• Antti O. Arponen: / Myyrä, Jonni (1892–1955) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.7.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Arponen, Antti O.: SUL 100 vuotta – Jonni Myyrä (Arkistoitu versio archive.is-sivustolla) 11.11.2006. Suomen Urheiluliitto ry. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 21.7.2016.
• Kiveen hakatut – urheilulegendojen hautojen äärellä