Jonathan W. Steed

Jonathan Steed varttui Lontoossa. Lukion jälkeen hän opiskeli kemiaa University College Londonissa ja valmistui kandidaatiksi.[1] Hän väitteli kyseisessä opinahjossa tohtoriksi 1993.[1] Steedin väitöskirja palkittiin vuoden parhaana kemian väitöskirjana Ramsay-mitalilla.[1] Mitali on saanut nimensä kemian Nobel-palkinnon vuonna 1904 voittaneen skotlantilaisen kemistin William Ramsayn mukaan.

Uransa alussa Steed työskenteli Derek Tocherin kanssa. Hänen tutkimuksensa liittyivät koordinaatiokemiaan ja organometallien tutkimukseen. Vähitellen hän suuntautui epäorgaanisten lääkkeiden ja metallivälitteisten synteesimenetelmien kehittämiseen.

Vuosina 1993–1995 Steed työskenteli NATO Fellow-ohjelman kautta postdoc-tutkijana Alabaman ja Missourin yliopistoissa, joissa hän teki tutkimusta Jerry Atwoodin (s. 1942) kanssa.[1] Palattuaan kotimaahansa hänet nimitettiin 1995 King’s College Londonin luennoitsijaksi.[1] Steed aloitti 2004 tutkijana Durhamin yliopistossa.[1] Sittemmin hän on toiminut yliopiston epäorgaanisen kemian professorina.[1]

Professori Steed on tutkijana erikoistunut supramolekulaarisen kemian tutkimukseen. Hän on kirjoittanut monia alan perusteoksia ja hänellä on pitkä kokemus sen tutkimuksesta. Steed on laatinut yli 300 tieteellista julkaisua.[2] Kemistinä hän on tutkinut erilaisia geelejä, anionisidoksia ja lääkekemiaa.[2] Steed on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään kemiallisille aineille teollisia sovelluksia. Lääkekemiassa hänet tunnetaan uusien farmaseuttisten solidien muotojen, hydraattien sekä geelien faasien kristallikasvatusmenetelmien kehittäjänä.[2] Hän on kokeellisesti kehittänyt erilaisia lääketieteellisessä tutkimuksessa sovellettavia supramolekulaarisia geelejä ja kristallisoituja solideja.[1] Hän on selvittänyt farmaseuttisten kiinteiden muotojen esiintymistä mm. organogeeleissä.[2] Hänen on tarkastellut myös klatraattihydraatin passivointia.[2] Materiaaleista hän on tutkinut vedyn aktivoitumista ja platinaryhmän metallien palautumista.[2] Anionisidoksien tutkimuksessa hän on soveltanut anionin uuttamista.[2] Kemiallisten menetelmien alueella hänellä on laaja kokemus röntgen- ja neutronikristallografiasta sekä röntgendiffraktiosta.[2]

Steedin viimeaikaisia mielenkiinnon kohteita ovat supramolekulaarisen kemian osa-alueena tunnetun isäntä-vieraskemian käytännön sovellutuksien kehittäminen sekä uusien sidosten etsiminen kemiallisen synteesin avulla.[2]

Jonathan Steed on saanut tieteellisistä ansioistaan useita tunnustuksia. Hänet palkittiin Meldola-mitalilla 1998.[2] Hän sai 2010 Euan Brechinin ja Jason Chinin kanssa Corday-Morgan-palkinnon. [3] Palkinnon myöntää vuosittain brittiläinen Royal Society of Chemistry (RSC, suom. Kuninkaallinen kemian seura) erityisistä ansioista kemian alalla.[4] Palkinto on nimetty kemisti Sir Gilbert Thomas Gordonin (1872–1940) vanhempien (Thomas Gordon ja Mary-Louise Corday) mukaan.[4] Palkinnon saajille myönnetään 5 000 punnan rahapalkkio, mitali ja kunniakirja.[4]

Steed on ansioitunut myös luennoitsijana ja opettajana. Panoksestaan luennoitsijana hän sai Bob Hay Lectureship -palkinnon 2008.[2] Tohtorikoulutuksen vetäjänä hänet palkittiin vuonna 2006 Durhamin yliopiston varakanslerin myöntämällä Award for Excellence in Postgraduate Teaching -palkinnolla.[1]

Jonathan Steed on kirjoittanut tai toimittanut useita supramolekulaarisen kemian teoksia. Osa teoksista sivuaa aihepiiriltään nanotiedettä, sillä niissä esitellään nanomateriaaleja.

• Supramolecular Chemistry (2000, 2. painos 2009); yhdessä Jerry L. Atwoodin kanssa
• Encyclopaedia of Supramolecular Chemistry (2004); yhdessä Jerry L. Atwoodin kanssa
• Core Concepts in Supramolecular Chemistry and Nanochemistry (2007)
• Organic Nanostructures (2008)
• Supramolecular Chemistry from Molecules to Nanomaterials (2012), 8 osaa

• Professori Steedin sivu