Jokioisten kartano

Jokioisten kartano takaa

Kartanon päärakennus 1790-luvulta on uusklassismin varhaisimpia ja merkittävimpiä edustajia Suomessa. Sen rakentamistyö aloitettiin 1794. Valmistuessaan päärakennus oli Suomen suurimpia rakennuksia: siinä oli 30 huonetta. Rakennuksen suunnitteli Carl Christoffer Gjörwell ja Erik Palmstedt. Päärakennus rapattiin kalkinvalkoiseksi. Kartanorakennuksen alkuperäiset interiöörit ovat säilyneet hyvin etenkin toisessa kerroksessa.

Kartanon puisto on peräisin 1600-luvulla, ja päärakennuksen rakentamisen aikoihin kartanon ympärille suunniteltiin laaja puistoa englantilaiseen tyyliin, joka jatkuu Loimijoen vartta myötäillen puistometsänä. Puistometsässä on maaherra von Willebrandin ja tämän vaimon hauta muistomerkkeineen. Kartanon kasvihuoneet, jotka sijaitsivat puiston laidassa Loimijoen rantatörmällä, säilyivät aina 1900-luvulle.

Kartanopuisto on sittemmin kunnostettu, ja nykyisin puiston 3,4 hehtaarin alueella kasvaa noin 400 puuta, joista vanhimmat, tammet, ovat yli 200-vuotiaita. Kartanoalueella on lisäksi kartanon vanhoja puutarhakasveja esittelevä Wendlan puutarha sekä Ferrarian rinne, suomalaisten hedelmä- ja marjakasvien näytepuutarha.[1]

Willebrandien hautamuistomerkki Jokioisten kartanonpuistossa. Kivi pystytettiin 1833.

Jokioisten kartanon jyvämakasiini ja sen tornikello.

Kartano perustettiin vuonna 1562, jolloin Ruotsin kuningas Eerik XIV antoi Klaus Kristerinpoika Hornille läänitykseksi Portaan hallintopitäjän Jokioisten neljänneskunnan, joka käsitti nykyisen Jokioisten kunnan sekä osia nykyisistä Ypäjästä, Humppilasta ja Forssasta silloisen Tammelan kirkkopitäjän alueella.[2] Myöhemmät omistajat olivat tunnettuja sukuja, heidän joukossaan mm. Flemingit, Jägerhorn af Spurilat, Reuterholmit, von Willebrandit sekä Mannerheimit.

Kartanon suuruuden aika alkoi 1752 kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn osti kartanon, se käsitti tuolloin noin puolet silloisesta Jokioisten neljänneskunnasta, jota myöhemmin ruvettiin kartanon mukaan kutsumaan Jokilääniksi. Jägerhorn kasvatti maaomistuksiaan niin, että kartano lopuksi kattoi lähes koko Jokioisten neljänneskunnan, noin 32 000 hehtaaria. Jokioisten 1750-luvun alussa rakennettu hienoteräinen saha oli Hämeessä lajiaan ensimmäisiä. Jägerhorn joutui kuitenkin luopumaan kartanostaan vuonna 1773. Kartanon taloutta onnistui kehittämään Jägerhornin sisarenpoika maaherra ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrand (nuorempi), joka omisti sen vuodesta 1791.

Von Willebrandin johdolla kartano aloitti Jokioisten kunnan teollistamisen, mikä johti nopeasti siihen, että Jokioinen kasvoi yhdeksi Hämeen maakunnan merkittävistä teollisuuspaikkakunnista. Von Willebrand tehosti ja laajensi kartanon sahateollisuutta 1790-luvulla ja perusti kartanon maille tiilitehtaan, panimon ja viinanpolttamon. Teollisuuden lisäksi von Willebrand myös kehitti maatalouden ja karjanhoidon menetelmiä.

Kartanonherra von Willebrand kuoli vuonna 1809 58 vuoden iässä. Hänen puolisonsa Vendla hoiti kartanoa kuolemaansa 1820 saakka, jolloin kartano maineen myytiin kahdelle vävylle. Näiltä kartanon osti vuonna 1827 Josef Bremer nuorempi, jonka pojat vuonna 1871 muuttivat kartanon osakeyhtiöksi.[3] Kartanon isännöitsijäksi ja sittemmin myös osakeyhtiön pääosakkaaksi tuli vuonna 1896 Johan Mannerheim, marsalkan nuorempi veli, joka kuitenkin poliittisista syistä siirtyi Ruotsiin vuonna 1904 ja luopui osuudestaan kartanoon vuonna 1907. Tämän jälkeen kartano päätyi liikemies Alfred Kordelinin omistukseen.[4][5]

Hieman ennen Suomen itsenäisyyttä venäläismieliset ampuivat Kordelinin ja kartanon pehtoori Paul Petterssonin 7. marraskuuta 1917. Kordelinilla ei ollut perillisiä, ja olojen vakiinnuttua Sisällissodan jälkeen kartano siirtyi Suomen valtiolle elokuussa 1918. Tuolloin kartanon pinta-ala oli yli 32 000 hehtaaria.[6]

1920-luvulla toteutetun maareformin aikana kartanon maista lohkottiin 950 itsenäistä maatilaa. Kartanon hoitokunnan johdossa oli tuolloin senaattori E. Y. Pehkonen. Maareformi myös päätti vuosisatoja kestäneen alustalaisuuden ja torppariajan, jonka aikana oli nähty lukemattomia kiistoja ja koettu vääryyksiä.[6]

Vuosina 1925–1971 Jokioisten kartanossa toimi karjanhoitokoulu[7]. Valtion omistuksessa Jokioisten kartano harjoitti vielä sotien jälkeen suurimuotoista viljelyä, joka työllisti 150–200 ihmistä. Maanviljelysneuvos Onni Aslak Rauhamaa (1901–1984) oli kartanon johtaja vuodesta 1954. Hänen aikanaan kartanosta kehittyi merkittävä maatalouden tutkimustila, joka Rauhamaan jäätyä eläkkeelle 1969 siirtyi Maatalouden tutkimuskeskuksen osaksi.[8] Kartanon toimitusjohtaja hänen jälkeensä 1969–1984 oli sen peltoviljelysosaston johtajaksi jo 1948 tullut Kalevi Rinta-Panttila, jolle myös myönnettiin maanviljelysneuvoksen arvonimi.[9]

Kun Turun–Toijalan rautatie rakennettiin, jäi Jokioinen teollisuuslaitoksineen syrjään ratalinjalta. Tämän vuoksi päätettiin rakentaa sivurata Humppilan asemalta Jokioisiin. Myöhemmin suunnitelma kehittyi siten, että päätettiin rakentaa kapearaiteinen rautatie Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan palvelemaan Forssa-yhtiön puuvilla- ja tekstiilituotantoa. Sen omistus siirtyi valtiolle samaan aikaan kuin kartanon.[10] Sen perinteitä jatkaa ja vaalii nykyään Jokioisten Museorautatie.

Rautatie mahdollisti tehokkaan teollisuuslaitosten tarvikkeiden ja tuotannon kuljettamisen Jokioisista ja Forssasta Humppilaan, missä ne siirtokuormattiin Valtionrautateiden juniin. Rautatie myös edisti Jokioisten alueen kehittymistä.

• Jokioisten kartanon alueella toimii nykyisin Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuslaitoksia. Kartanon päärakennus toimi pitkään hallintorakennuksena mutta on nykyään tyhjillään.
• Jokioisten Kartanot Oy oli Suomen toiseksi eniten maataloustukea vuonna 2007 saanut tila yli 1,2 miljoonan euron tukipotilla.[11]
• Museovirasto on vuonna 2009 määritellyt Jokioisten kartanon ja Loimijokilaakson viljelymaiseman yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[12]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jokioisten kartano Wikimedia Commonsissa

• Jokioisten kartano MTT. Viitattu 4.8.2013.
• Georg Haggrén: / Willebrand, Ernst Gustaf von (1751–1809) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• 1000 uutta itsenäistä pienviljelijää. Jokioisten kartanon asutushistorian viimeinen vaihe, Suomen Kuvalehti, 29.04.1922, nro 17, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Suomen toiseksi suurin kivitalo, Suomen Kuvalehti, 25.01.1930, nro 4, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Jokioisten kartanot, Aamulehti, 05.06.1932, nro 150, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Vanhan Jokiläänin vaiheita. Jokioisten kartanoitten suurviljelykset, Suomen Kuvalehti, 06.08.1938, nro 31, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Jokkis Gods Aktiebolag Pörssitiedossa