B. J. Vorster

Vorster vastusti kiivaasti pääministeri Jan Smutsin päätöstä viedä Etelä-Afrikka toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle ja aktivoitui siksi Ossewabrandwag-liikkeessä. Ossewabrandwag oli kansallissosialismia kannattanut järjestö, joka pyrki hankaloittamaan maan sotaponnistuksia. Järjestö harjoitti sabotaašia ja väkivaltaa sodanaikana. Vorster ilmoitti myöhemmin ettei ollut osallistunut näihin tekoihin. Vorster nousi järjestön organisaatiossa kenraalin asemaan. Hän ilmoitti tuona aikana kannattavansa "kristillis-kansallista" ideologiaa, jota hän nimitti eteläafrikkalaiseksi vastineeksi kansallissosialismille.[1] Syyskuussa 1942 Vorster vangittiin keskitysleirille Koffiefonteiniin, jossa oli vankina aina helmikuuhun 1944 asti.[1]

Vuonna 1948 Vorster pyrki Afrikaaneripuolueen ehdokkaaksi parlamenttivaaleihin Brakpanista. Afrikaaneripuolue liittoutui vaaleissa Kansallispuolueen kanssa Jan Smutsin United Partya vastaan ja Kansallispuolue kieltäytyi tukemasta Vorsteria. Hän osallistui vaaleihin lopulta sitoutumattomana ehdokkaana ja hävisi vain neljällä äänellä. Hän pääsi lopulta parlamenttiin vuonna 1953 Kansallispuolueen ehdokkaana Nigelin vaalipiiristä.[1]

Vorster nousi Kansallispuolueen puoluehierarkiassa nopeasti ja hänestä tuli apulaisopetusministeri vuonna 1958 ja vuonna 1961 hän nousi oikeusministeriksi. Oikeusministerinä hän laajensi Sharpevillen verilöylyn jälkeen turvallisuuspoliisin valtuuksia uudella lainsäädännöllä, joka mahdollisti muun muassa epäiltyjen pidättämisen ilman syytteitä määräämättömäksi ajaksi. Vorsterin tiukka politiikka Sharpevillen verilöylyn aiheuttamien levottomuuksien kukistamisessa lisäsi hänen mainettaan Kansallispuolueessa. Tämän vuoksi, kun pääministeri Hendrik Verwoerd murhattiin vuonna 1966, Vorster valittiin yksimielisesti Kansallispuolueen johtajaksi ja uudeksi pääministeriksi.[1]

Pääministerinä Vorster pyrki esiintymään maltillisena poliitikkona ja yritti parantaa Kansallispuolueen välejä maan englanninkielisen väestöön ja afrikkalaisten maiden johtajiin. Tämä johti hänet riitaan puolueen vanhoillisten (Verkramptes) ryhmien kanssa. Vorster yritti kahden vuoden ajan pitää puoluetta yhtenäisenä, mutta lopulta hän ajoi verkramptesit pois puolueesta. Ryhmän nopeasti perustama Uudelleenrakennettu kansallispuolue hävisi vuoden 1970 vaalit selkeästi.[1]

Puolueen sisäiset kiistat kuitenkin jatkuivat ja vuonna 1978 Vorster erosi puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä. Hän toimi vielä vuosina 1978–1979 maan valtiollisena presidenttinä.[1]