John Jellicoe
John Rushworth Jellicoe, jaarli Jellicoe (5. joulukuuta 1859 – 20. marraskuuta 1935) oli kuninkaallisen laivaston komentaja ensimmäisen maailmansodan aikana joulukuuhun 1917 ja Uuden-Seelannin kenraalikuvernööri 1920–1924.
Jellicoe syntyi Southamptonissa merenkävijäperheeseen. Hän liittyi laivastoon 1872, osallistui Egyptin sotaan 1882, ylennettiin komentajaksi 1891 ja oli taistelulaiva HMS Victorian försti laivan upotessa suurin menetyksin Välimerellä 1893.
Hänestä tuli kapteeni 1897, jonka jälkeen hän palveli lähinnä Itä-Aasiassa. Hän oli 1900 mukana saattuessa Pekingiin kukistamaan kiinalaisten boksarikapinaa. Vuonna 1901 hänet nimitettiin Amiraliteettiin laivojen tarkastajaksi, jälleen merelle ja vara-amiraaliksi 1907.
John Fisherin alaisuudessa Jellicoe oli vastussa huollosta (Director of Naval Ordnance) (1905–1907) ja laivaston ohjaaja (Controller of the Navy) (1908–1910). Hän tuki uusien Dreadnought-taistelulaivojen kehittämistä.
Vuonna 1911 hänestä tuli Kotilaivaston (Home Fleet) komentajan George Callaghanin kakkosmies, vuonna 1912 toinen merilordi ja juuri maailmansodan syttyessä meriministeri (First Lords of the Admiralty) Churchill nimitti hänet Grand Fleetin komentajaksi. Jellicoe komensi laivastoa Skagerrakin taistelussa kesäkuussa 1916. Britit kärsivät suuremmat tappiot kuin Saksan Hochseeflotte ja Jellicoea arvosteltiin liiasta varovaisuudesta. U-venesodan vuoksi hän otti käyttöön saattuejärjestelmän.
Jellicoesta tuli merivoimien komentaja (First Sea Lord) marraskuussa 1916, mutta Lloyd George piti häntä mielikuvituksettomana ja uusi meriministeri Sir Eric Geddes erotti hänet joulukuussa 1917. Häntä seurasi Rosslyn Wemyss, jota pian David Beatty.
Jellicoesta tehtiin varakreivi 1918 ja hän oli Uuden-Seelannin kenraalikuvernöörinä syyskuusta 1920 marraskuuhun 1924. Palattuaan Englantiin 1925 hänestä tehtiin jaarli. Jaarli Jellicoe kuoli marraskuussa 1935.