John Fox Burgoyne

John Fox Burgoyne oli Yhdysvaltain vapaussodassa Britannian puolella taistelleen kenraali John Burgoynen poika. Hänen äitinsä oli kenraali Burgoynen rakastajatar Susan Caulfield. Vanhemman Burgoynen kuollessa vuonna 1792 nuorempi Burgoyne annettiin kasvatettavaksi Derbyn jaarlille, joka oli hänelle sukua.[1][2]

Vuonna 1793 John Fox Burgoyne aloitti koulun Etonissa. Hän aloitti 19. lokakuuta 1796 opinnot Royal Military Academyssä Woolwichissä, ja 28. elokuuta 1798 hänestä tuli pioneerivänrikki. Hänen ensimmäinen asemapaikkansa oli Maltalla vuonna 1800 sir Ralph Abercrombyn armeijassa. Seuraavaksi hänet määrättiin Sisiliaan kenraali Henry Edward Foxin mukana, jonka sukunimestä hän omaksui keskimmäisen nimensä. Hänet ylennettiin samana vuonna yliluutnantiksi.[1][2]

Kun kenraali Alexander Mackenzie Fraser lähetettiin joukkoineen Egyptiin vuonna 1807, Burgoyne palveli osastossa pioneerien päällikkönä. Samassa tehtävässä hän toimi myös kenraali sir John Mooren alaisuudessa Portugalissa ja Ruotsissa vuonna 1808. Vuonna 1809 hän oli Arthur Wellesleyn mukana taisteluissa Dourojoen solassa ja Porton kaupungissa. Hänet ylennettiin samana vuonna kapteeniksi.[1][2]

Pyreneiden niemimaan sodan aikana Burgoyne oli osallisena useissa piirityksissä, joissa hän vaihtelevalla menestyksellä vastasi vihollisen puolustusten heikentämisestä. Yhdysvaltoja vastaan käydyssä vuoden 1812 sodassa hän osallistui hyökkäykseen New Orleansia vastaan alkuvuonna 1815.[1][2]

Napoleonin sotien päätyttyä Burgoyne johti Ranskaa miehittävän brittiarmeijan pioneereja vuoteen 1818 asti. Hän osallistui sir William Clintonin sotaretkeen Portugalin Mikael Anastajaa vastaan vuonna 1826. Vuonna 1830 hänet ylennettiin everstiksi ja vuonna 1838 kenraalimajuriksi. Vuonna 1845 hän otti vastaan tehtävän linnoituslaitteiden ylitarkastajana, mitä tehtävää toimitti aina eläköitymiseensä asti.[1][2]

Krimin sodassa Burgoyne sai osakseen kritiikkiä siitä, että hänen neuvonsa olla hyökkäämättä suoraan Sevastopolia vastaan sai aikaan sen, että britti- ja ranskalaissotilaat värjöttelivät talven 1854–55 taivasalla kaupungin eteläpuolella. Hän palasi rintamalta takaisin Englantiin helmikuussa 1855 ja sai vastaansa suuren määrän halveksuntaa julkisuudessa. Hän oli myös yksi John Arthur Roebuckin johtaman sotaa ja eritoten sen aikana suoritettua sairaanhoitoa tutkivan komitean haastattelemista sotilasjohtajista.[3] Pian hänen suosionsa kuitenkin elpyi. 5. syyskuuta 1855 hänet ylennettiin kenraaliksi. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1868 1 500 punnan vuosieläkkeellä, ja samalla hänet ylennettiin sotamarsalkaksi.[1][2]

Burgoyne kuoli Lontoon Pembroke Gardensissa 7. lokakuuta 1871. Hän oli ollut pitkään masentunut ainoan poikansa Hugh Burgoynen kuolemasta HMS Captainin uppoamisessa Biskajanlahdella syyskuussa 1870.[1][2]

Burgoynestä tehtiin vuonna 1813 Bathin ritarikunnan jäsen (Companion) ja saman ritarikunnan Knight Commander vuonna 1838. Vuonna 1856 hänestä tehtiin baronetti ja hän sai Oxfordin yliopistolta kunniatohtorin arvon.[1]

• Heathcote, T. A.: The British Field Marshals 1736-1997: A Biographical Dictionary. London: Pen & Sword Military, 2012. ISBN 978-1848848818. (englanniksi)
• Shepherd, John A.: The Crimean Doctors: A History of the British Medical Services in the Crimean War, Volume 1, s. 381-391. Liverpool University Press, 1991. ISBN 978-0853231677. (englanniksi)

• Burgoyne, John Fox: The Military Opinions of General Sir John Fox Burgoyne. London: Richard Bentley, 1859.