John Christie (sarjamurhaaja)

John Reginald Halliday Christie (8. huhtikuuta 1899 – 15. heinäkuuta 1953) oli englantilainen 1940-1950-luvuilla toiminut sarjamurhaaja. Hän murhasi ainakin kahdeksan naista – mukaan lukien vaimonsa Ethelin – kuristamalla heidät asunnossaan 10 Rillington Placella Lontoon Notting Hillissä. Christie muutti asunnosta maaliskuussa 1953, ja pian sen jälkeen kolmen hänen uhrinsa ruumiit löydettiin keittiön alkoviin piilotettuina. Hänen vaimonsa ruumis löytyi olohuoneen lattialankkujen alta. Christie pidätettiin ja tuomittiin vaimonsa murhasta hirtettäväksi.

John Christie
Henkilötiedot
Syntynyt8. huhtikuuta 1899
Northowram, West Riding of Yorkshire, Iso-Britannia
Kuollut15. heinäkuuta 1953 (54 vuotta)
Pentonville Prison, Lontoo, Iso-Britannia
Muut tiedot
Muut nimet Rillingtonin kuristaja, Reg Christie
Rikokset Murha
Uhrit 8 uhria
Vangittu 31. maaliskuuta 1953
Rangaistus Hirttäminen

Christie syntyi Northowramissa lähellä West Riding of Yorkshiren Halifaxia.[1] Hän joutui ilmeisesti kaasuhyökkäyksen uhriksi palvellessaan ensimmäisessä maailmansodassa jalkaväessä, mikä Christien mukaan aiheutti sen, ettei hän voinut enää puhua kovalla äänellä. Armeijasta erottamisen jälkeen hänet vangittiin useasti mm. varkauksista ja pahoinpitelyistä. Toisen maailmansodan puhjettua hänet hyväksyttiin Iso-Britannian poliisivoimien palvelukseen viranomaisten unohdettua tarkistaa hänen rikosrekisterinsä. Christie teki kaikki murhansa vuosien 1943 ja 1953 välillä. Yleensä hän kuristi uhrinsa tainnutettuaan heidät ensin kaasulla. Jotkut tajuttomista uhreistaan hän myös raiskasi.

Kaksi Christien uhreista olivat Beryl Evans ja hänen tyttärensä Geraldine. He olivat yhdessä Berylin puolison, Timothyn, kanssa Christien vuokralaisia. Tapaus herätti valtavan kohun, kun Timothy Evans tuomittiin kummastakin murhasta ja hirtettiin vuonna 1950. Christie oli oikeudessa todistajana Evansia vastaan, mutta kun hänet omat rikoksensa paljastuivat vuonna 1953, Evansin syyllisyyttä murhiin alettiin epäillä. Christie myönsi jälkeenpäin tappaneensa Beryl Evansin, mutta ei Geraldinea. Nykyään uskotaan hänen murhanneen sekä Berylin että Geraldinen ja että poliisin huolimattomuus rikostutkimuksen ja kotietsintöjen suhteen aiheutti sen, että Christie ehti murhata vielä neljä muuta naista ennen paljastumistaan. 2000-luvulla Englannin korkein oikeus totesi Evansin syyttömäksi vaimonsa ja tyttärensä murhaan ja täten oikeusmurhan uhriksi. Se myös kumosi aiemmin langetetun tuomion. [2]

Vuosina 1965-1966 toteutetussa virallisessa kyselyssä korkeimmassa oikeudessa toiminut tuomari Sir Daniel Brabin päätteli, että Evans todennäköisesti tappoi vaimonsa, muttei tytärtään.[3] Hänen sittemmin kyseenalaistettu teoriansa mahdollisti sen, että Evansille suotiin kuninkaallinen armahdus tyttärensä murhasta lokakuussa 1966. Tapaus edesauttoi kuolemanrangaistuksen poistamista Iso-Britannian lainsäädännöstä vuonna 1965.[4] Christien tarinasta julkaistiin vuonna 1971 elokuva nimeltä Rillingtonin kuristaja, jossa Christietä näytteli Richard Attenborough.

Varhainen elämä

Christie oli perheen seitsemästä lapsesta toiseksi nuorin. Hänellä oli vaikea suhde mattosuunnittelija-isänsä, Ernest John Christien, kanssa. Isä oli vähäpuheinen ja ankara mies, joka ei näyttänyt juurikaan tunteita lapsiaan kohtaan ja rankaisi heistä pienimmistäkin virheistä. Christien viisi sisarta myös määräilivät häntä paljon, minkä takia hänen äitinsä, Mary Hannah Halliday, oli poikaa kohtaan ylisuojeleva. Kaikki nämä edellämainitut seikat heikensivät hänen itsetuntoaan. Myöhemmin Christien ikätoverit kuvailivat hänen olleen lapsena "omituinen kaveri", joka "piti asiansa omana tietonaan eikä ollut kovin suosittu".[5] Aikuisena Christie kertoi, kuinka hän 8-vuotiaana näki kuolleen äidinisänsä avatun arkun ja kuinka syvällinen kokemus oli nähdä häntä aiemmin pelottaneen miehen ruumis.[6]

11-vuotiaana Christie voitti stipendin Halifaxin yläasteelle, jossa hänen lempiaineensa oli matematiikka, erityisesti Algebra.[7] Myöhemmin todettiin, että hänen ÄO:nsa oli 128.[8] Christie lauloi kirkkokuorossa ja oli poikapartiossa. Päätettyään 15-vuotiaana koulun hän aloitti työt elokuvaprojektorin käyttäjän apulaisena.[9]

Syyskuussa 1916 Christie värväytyi armeijaan ja seuraavan vuoden huhtikuussa hänet kutsuttiin Nottinghamshiren ja Derbyshiren 52. rykmenttiin. Rykmentti lähetettiin huhtikuussa 1918 Ranskaan, jossa hänet siirrettiin Duke of Wellington's -rykmenttiin viestimieheksi. Kesäkuussa Christie joutui sinappikaasupommin uhriksi ja vietti kuukauden sotasairaalassa Calais'issa. Myöhemmin Christie väitti muuttuneensa hyökkäyksen takia kolmeksi ja puoleksi vuodeksi sokeaksi ja mykäksi.[10] Hänen mykkänä viettämänsä ajan sanotaan olleen syy sille, ettei Christie voinut koko loppuelämänään puhua kuiskausta kovempaa. Ludovic Kennedy huomauttaa, että tiedossa ei ole, että Christie olisi ollut sokea, ja että vaikka hänen äänensä olisikin mennyt hänen mennessään sairaalaan, Christie ei olisi mykkänä saanut enää jatkaa palvelusta. [10] Kennedyn mukaan hänen kyvyttömyytensä puhua kovaan ääneen oli pikemminkin psykologinen reaktio hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta kuin varsinainen kaasun myrkyistä johtunut seuraus.[11] Reaktio ja Christien oireiden liioittelu johtuivat persoonallisuushäiriöstä, joka sai hänet liioittelemaan tai teeskentelemään sairasta saadakseen huomiota ja sympatiaa.[12]

Christiellä oli elinikäinen impotenssiongelma: hänen ensimmäiset yrityksensä harrastaa seksiä epäonnistuivat surkeasti ja hän saikin nuoruusiässään lempinimikseen "Reggie-No-Dick":in ja "Can't-Do-It-Christie":n.[13] Christien kuoleman jälkeisessä ruumiinavauksessa tosin varmistui, että hänen ulkoiset sukupuolielimensä olivat normaalit. Christiellä oli ongelmia seksin suhteen koko elämänsä ajan ja usein seksuaalinen toiminta onnistui vain prostituoitujen kanssa.[14] 10. toukokuuta 1920 Christie meni Halifaxin maistraatissa naimisiin Sheffieldistä kotoisin olleen Ethel Simpsonin kanssa. Impotenssiongelmat kuitenkin pysyivät ja Christie jatkoi prostituoitujen palvelujen käyttämistä.[15] Pariskunta muutti Sheffieldiin, mutta erosi neljän vuoden avioliiton jälkeen. Christie muutti Lontooseen ja Ethel jäi Sheffieldiin sukulaistensa luo.[16]

Rikosuran alku

Avioeroa seuraavina kymmenenä vuotena Christie tuomittiin useista rikoksista. Ensimmäisen tuomionsa hän sai 12. huhtikuuta 1921 postiosoitusten varastamisesta postinkantajana työskennellessään, mistä hän sai kolme kuukautta vankeutta.[17] Tammikuussa 1923 Christie tuomittiin 12 kuukauden ehdolliseen vankeuteen rahan vilpillisestä hankkimisesta väkivalloin.[18] Hän jäi vuonna 1924 kiinni vielä kahdesta varkaudesta, joista hän sai kolme peräkkäistä kolmen ja kuuden kuukauden vankeusrangaistusta syyskuussa 1924.[16] Toukokuussa 1929 hänet tuomittiin prostituoidun, jonka kanssa asui Lontoon Batterseassa, pahoinpitelystä kuuden kuukauden pakkotyöhön. Christie oli lyönyt naista krikettimailalla päähän, ja tekoa kutsuttiin maistraatissa murhan yritykseksi.[16] Lopuksi hänet tuomittiin vuonna 1933 kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen pappisystävänsä auton varastamisesta.[19]

Christien ja Ethel palasivat takaisin yhteen miehen päästyä vankilasta, mutta vaikka Christie lopettikin aiemmat rötöstelynsä, hän jatkoi yhä prostituoitujen etsimistä.[20] Vuonna 1937 Christie ja hänen vaimonsa muuttivat Ladbroke Groven varrelle, 10 Rillington Placen ylimmässä kerroksessa olevaan huoneistoon. Alue oli tuohon aikaan melko ränsistynyt. 1938 pariskunta muutti saman talon pohjakerroksen asuntoon. Talo oli kolmikerroksinen tiilitalo, jonka kahdessa ensimmäisessä kerroksessa oli makuuhuone, keittiö ja olohuone. Kolmannen kerroksen asunnossa ei ollut olohuonetta. Elinolosuhteet olivat melko surkeat - kaikkia talon asukkaita varten oli yhteinen ulkokäymälä eikä missään asunnoista ollut kylpyhuonetta.[21] Rakennus oli tuohon aikaan lähellä metron Metropolitan Line -linjan maanpäällistä osaa ja ohikulkevat junat pitivät kovaa meteliä.[20]

Toisen maailmansodan puhjettua Christie liittyi War Reserve Policen riveihin. Tämä onnistui, koska viranomaiset eivät tarkistaneet hänen rikosrekisteriään.[22] Hänet sijoitettiin Harrow Roadin poliisiasemalle, jossa tapaamansa naisen kanssa hän aloitti suhteen. Suhde kesti vuoden 1943 puoliväliin saakka, kun naisen sotakomennuksella ollut aviomies palasi kotiin. Saatuaan tietää suhteesta mies meni vaimonsa kotiin, löysi Christien sieltä ja pahoinpiteli hänet.[23]

Murhat

Tiedossa olevat uhrit:

  1. Ruth Fuerst, 21 (elokuussa 1943)
  2. Muriel Eady, 32 (lokakuussa 1944)
  3. Beryl Evans, 20 (8. marraskuuta 1949)
  4. Geraldine Evans, 13 kuukautta (8. marraskuuta 1949)
  5. Ethel Christie, 54 (12. joulukuuta 1952)
  6. Rita Nelson, 25 (19. tammikuuta 1953)
  7. Kathleen Maloney, 26 (helmikuussa 1953)
  8. Hectorina MacLennan, 26 (6. maaliskuuta 1953)

Ensimmäiset murhat

Ensimmäinen henkilö, jonka Christie myönsi tappaneensa oli Ruth Fuerst, itävaltalainen ammustyöntekijä ja osa-aikainen prostituoitu.[24] Christie väitti tavanneensa Fuerstin, kun nainen oli ollut etsimässä asiakkaita eräässä Ladbroke Groven varrella sijaitsevassa baarissa. Christie omien sanojensa mukaan kuristi naisen heidän harrastaessaan seksiä Christien kotona elokuussa 1943. Hän piilotti Fuerstin ruumiin ensin olohuoneen lattian alle, mutta hautasi sen sitten takapihalle.

Pian murhan jälkeen, vuoden 1943 loppupuolella, Christie erosi poliisin virastaan.[25] Hän löysi seuraavana vuonna uuden työpaikan radiotehtaan virkailijana. Tehtaalla hän tapasi toisen uhrinsa, kollegansa Muriel Amelia Eadyn. Lokakuussa 1944 hän houkutteli Eadyn kotiinsa kertomalla keittäneensä "erikoissekoitusta", joka parantaisi Eadyn keuhkoputkentulehduksen.[26] Sekoitus koostui oikeastaan Friar's Balsamista, jolla Christie pyrki peittämään kaasun hajun. Eady hengitti seosta letkun kautta purkista. Kun hän oli selin, Christie laittoi purkkiin toisen letkun, joka oli kytketty kaasuhanaan.[26] Eady meni pian kaasua hengitettyään tajuttomaksi. 1940-luvulla koteihin vietiin kivihiilestä tehtyä kaupunkikaasua, jonka hiilimonoksidipitoisuus oli 15 prosenttia.[27] Eadyn ollessa tajuton Christie raiskasi ja kuristi hänet. Ruumiin hän hautasi takapihalle.[28]

Beryl ja Geraldine Evansin murhat

Pääsiäisenä 1948 Timothy Evans ja hänen vaimonsa Beryl muuttivat Rillington Placen ylimpään huoneistoon. Heidän tyttärensä Geraldine syntyi saman vuoden lokakuussa. Loppuvuodesta 1949 Evans ilmoitti poliisille, että hänen vaimonsa oli kuollut.[29] Poliisi ei löytänyt ruumiita talosta, mutta ne löytyivät myöhemmässä etsinnässä pihalla sijainneesta pesuhuoneesta. Berylin ruumis oli kääritty kahdesti huopaan ja pöytäliinaan. Ruumiinavauksessa paljastui, että sekä Beryl että Geraldine oli kuristettu kuoliaaksi ja että Berylille oli kasvojen mustelmista päätellen tehty fyysistä väkivaltaa ennen hänen kuolemaansa.[30] Evans väitti aluksi, että Christie oli tappanut hänen vaimonsa epäonnistuneella itsetehdyllä abortilla, mutta tunnusti poliisikuulusteluissa lopulta murhanneensa vaimonsa itse. "Tunnustus" vaikutti väkinäiseltä ja keinotekoiselta, joten se oli kenties poliisin itse sepittämä.[31] Syytteeseen jouduttuaan Evans kuitenkin perui tunnustuksensa ja syytti taas Christietä, tällä kertaa molemmista murhista. 11. tammikuuta 1950 Evans joutui syyttäjän päätöksen vuoksi oikeuteen vain tyttärensä murhasta. Christie toimi vastapuolen todistajana ja kumosi Evansin syytökset Christien osuudesta murhaan.[32][33] Valamiehistö totesi Evansin syylliseksi Christien rikostaustasta huolimatta. Evans valitti tuomiostaan 20. helmikuuta, mutta valitus hylättiin ja hänet hirtettiin 9. maaliskuuta 1950.[34]

Tutkinnassa tehdyt virheet

Poliisi teki useita virheitä tapausta tutkiessaan, joista yksi merkittävimmistä liittyi Christien uhrien jäännöksien etsimiseen Rillington Placen puutarhasta. Myöhemmin paikan päältä löydettiin reisiluu, joka oli asetettu piha-aidan tueksi. Puutarha oli pinta-alaltaan hyvin pieni, noin 5 m x 4 m, ja aita sijaitsi pesuhuoneen, jonne Beryl ja Geraldine Evansin ruumiit oli piilotettu, vieressä. Kolme poliisia teki useita kotietsintöjä Evansin tunnustettua vaimonsa murhan, mutta pesuhuonetta ei tutkittu kertaakaan. Puutarhassa tehtiin ilmeisesti tutkimuksia, mutta mitään siellä olleita luita ei huomattu. Christie myönsi myöhemmin, että hänen koiransa oli kaivanut pihalta ihmisen pääkallon pian kotietsintöjen päätyttyä. Christien mukaan hän vei kallon läheiseen pommi-iskussa tuhoutuneeseen taloon. Rikospaikalla ei siis tehty systemaattisia etsintöjä, joissa uhrien ruumiit olisi löydetty ja joiden avulla Christie olisi todettu syylliseksi murhiin. Useat tehdyt rikospaikkatutkinnat olivat parhaillaankin hyvin pinnallisia ja osoittivat poliisin täydellistä tietämättömyyttä teknisen rikostutkinnan suhteen. Jos tutkimukset olisi tehty asianmukaisella tavalla, Christie olisi paljastunut murhaajaksi ja Timothy Evansin sekä Christien neljän tulevan uhrin henki olisi pelastunut.

Talossa työskentelevien rakennusmiesten Christietä vastaan antamat todisteet sivuutettiin ja Evansin useat poliisikuulustelut viittaavat siihen, että Evans antoi väärän tunnustuksen. Evansin ensimmäisestä, Walesissa tehdystä lausunnosta kävi myös täysin selvästi ilmi, ettei hän tiennyt vaimonsa kuolintapaa tai missä ruumis sijaitsi. Hän väitti Berylin ruumiin olevan talon edessä olevassa viemärissä, vaikka poliisi ei löytänyt sieltä mitään. Sen olisi jo itsessään pitänyt johtaa talon, pesutilan ja puutarhan läpikotaisiin tutkimuksiin, mutta niin ei tehty kuin vasta myöhemmin. Evans oli ensimmäisessä kuulustelussa myös täysin tietämätön tyttärensä kuolemasta. Lontoossa pidetyissä poliisikuulusteluissa Evansille taas näytettiin Berylin ja Geraldinen vaatteita ja hänelle kerrottiin, että ne oli löydetty pesutilasta. Jos poliisi ei olisi kertonut löytöpaikkaa, Evansia olisi voitu painostaa kertomaan, mihin ruumiit oli kätketty. Useissa Evansin "tunnustuksissa" oli käytetty sivistyssanoja, joita ei uskoisi hänen kaltaisensa kouluttamattoman, työväenluokkaan kuuluvan miehen käyttävän. Tunnustukset eivät luultavasti myöskään liity lainkaan hänen todellisiin lausuntoihinsa. Onkin lähes varmaa, että ne olivat poliisin kehittelemiä.

Poliisi piti kaikkia Christien lausuntoja epäilyksettä tosina, ja Christie oli myös oikeudenkäynnissä tärkeä todistaja Evansia vastaan. Christien rikostaustan ja Evansin puhtaan rikosrekisterin huomioon ottaen Christien todistajanlausuntoa voidaan pitää kyseenalaisena.

Kului lähes kolme vuotta ilman mitään merkittäviä tapahtumia Christien elämässä. Hän menetti työpaikkansa postitoimistossa, kun hänen työnantajansa oli oikeudenkäynnin yhteydessä saanut tietää Christien tekemistä rikoksista. Hän kuitenkin löysi uuden työpaikan British Road Services:in Shepherd's Bushin asemalta.[35] Samaan aikaan 10 Rillington Placen ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen muutti uusiksi vuokralaisiksi Länsi-Intiasta tulleita maahanmuuttajia. Uusien naapurien etninen tausta järkytti Christietä ja tämän vaimoa: he pitivät naapureita alempiarvoisina eivätkä viihtyneet samassa talossa heidän kanssaan.[36] Uusien vuokralaisten ja pariskunnan väliset jännitteet purkautuivat Ethel Christien syytettyä yhtä naapureista pahoinpitelystä.[37] Christie onnistui neuvottelemaan asianajotoimiston kanssa yksityisoikeuden käyttää takapihaa saadakseen lisää välimatkaa naapureihinsa.[36][38]

Ethel Christien murha

14. joulukuuta 1952 aamuna Christie kuristi Ethelin makuuhuoneen sängyllä. Nainen oli viimeksi esiintynyt julkisuudessa kaksi päivää aikaisemmin.[39] Christie keksi useita tarinoita vaimonsa katoamisen selittämiseksi ja pienentääkseen jatkokysymyksien mahdollisuutta. Ethelin Sheffieldissä asuvien sukulaisten kirjeeseen hän vastasi, että Ethelillä oli reuma eikä hän voinut kirjoittaa itse. Eräälle naapurille hän taas kertoi, että Ethel oli sukulaisvierailulla ja toiselle, että nainen oli matkustanut Birminghamiin.[40] Christie oli eronnut työstään 6. joulukuuta ja ollut työttömänä siitä asti. Elättääkseen itsensä hän myi Ethelin vihkisormuksen, kellon ja huonekalut. Hän kävi myös joka viikko työvoimatoimistossa nostamassa työttömyyskorvauksensa.[41] 26. tammikuuta 1953 Christie väärensi vaimonsa allekirjoituksen ja tyhjensi hänen pankkitilinsä.[42][43]

Myöhemmät murhat

19. tammikuuta ja 6. maaliskuuta 1953 välillä Christie tappoi kolme muuta naista, jotka hän oli kutsunut kotiinsa: Kathleen Maloneyn, Rita Nelsonin ja Hectorina MacLennanin. Maloney toimi prostituoituna Ladbroke Groven alueella. Nelson oli kotoisin Belfastista ja oli Christien tavatessaan vierailulla sisarensa luona Ladbroke Grovessa.[44] MacLennanin, joka asui Lontoossa miesystävänsä Alex Bakerin kanssa, Christie tapasi ensimmäisen kerran kahvilassa. Ensitapaamisen jälkeen Christie, MacLennan ja Baker tapasivat useaan otteeseen ja Christie jopa antoi parin asua Rillington Placella heidän etsittyään majapaikkaa.[45] Murhapäivänä Christie houkutteli MacLennanin yksin kotiinsa ja murhasi hänet siellä. Myöhemmin hän vakuutti Bakerille, joka oli tullut Rillington Placelle etsimään MacLennania, ettei ollut nähnyt häntä. Christie jatkoi näytelmäänsä useita päiviä ja tapasi Bakerin monesti kysyäkseen häneltä uutisia MacLennanista ja auttaakseen häntä etsimään naista.[46]

Viimeisten kolmen uhrinsa murhiin Christie sovelsi samaa kaasutustekniikkaa kuin murhatessaan Muriel Eadyn. Hän oli yhdistänyt keittiön kaasuputken kumiputkeen, jonka hän piti suljettuna paperiklipsillä.[47] Christie kertoi hän istuttaneensa uhrinsa keittiöön, irrottaneensa klipsin ja antaen näin kaasun vuotaa keittiöön. The Brabin Reportin mukaan hänen selityksensä kaasutuksesta ei ollut riittävä, sillä jos koko keittiö olisi täyttynyt kaasulla, myös Christie olisi kuollut. On kuitenkin todettu, että kaikki kolme uhria olivat altistuneet hiilimonoksidille.[48] Kaasu teki uhreista uneliaita, jonka jälkeen Christie kuristi heidät köydenpätkällä.[47]

Kuten Eadynkin tapauksessa, Christie raiskasi viimeiset kolme uhriaan heidän ollessaan tajuttomia ja jatkoi vielä naisten kuoltuakin. Kun tämä yksityiskohta murhista tuli julki, Christie sai nopeasti nekrofiilin maineen.[49] Eräs toimittaja on kuitenkin kritisoinut Christien nekrofiiliksi luokittelua vedoten Christien poliisille antamaan selontekoon, jonka mukaan hän ei tehnyt uhriensa kanssa mitään seksuaalista heidän kuolemansa jälkeen.[50] Murhattuaan uhrinsa Christie piilotti ruumiit keittiön alkoviin, joka oli piilotettu tapetoidun seinän taakse.[51] Hän oli käärinyt puoliksi alastomien uhriensa ruumiit huopiin samalla lailla, kuin Beryl Evansin ruumiin.[47][52]

Pidätys

Christie muutti pois 10 Rillington Placelta 20. maaliskuuta 1953 vuokrattuaan asuntonsa luvattomasti eräälle pariskunnalle.[53][54] Vuokranantaja kävi asunnossa vierailulla Christien muuttopäivän iltana ja vaati pariskuntaa poistumaan heti seuraavana aamuna.[46] Vuokranantaja antoi ylimmän kerroksen asukkaalle, Baresford Brownille, luvan käyttää Christien keittiötä. 24. maaliskuuta Brown löysi keittiön alkovin yritettyään kiinnittää seiniin koukkuja. Revittyään alkovin tapetit pois Brown löysi Maloneyn, Nelsonin ja MacLennanin ruumiit. Varmistettuaan eräältä toiselta vuokralaiselta ruumiiden aitouden Brown ilmoitti asiasta poliisille ja koko kaupungin kattavat Christien etsinnät aloitettiin.

Lähdettyään Rillington Placelta Christie meni King's Crossilla sijainneeseen hostelliin, jonne hän varasi huoneen seitsemäksi yöksi oikealla nimellään ja osoitteellaan. Hän kuitenkin lähti jo neljän yön jälkeen saatuaan 24. maaliskuuta tietää ruumiiden löydöstä.[55] Hostellista poistuttuaan Christie vaelsi ympäri Lontoota ja vietti paljon aikaa kahviloissa.[55] Aamulla 31. maaliskuuta Christie pidätettiin Putney Bridgen läheisellä vallilla, kun eräs poliisi oli alkanut kyselemään tämän henkilöllisyydestä. Christiellä oli mukanaan vain joitain kolikoita ja uutisjuttu Timothy Evansin tutkintavankeudesta.[56]

Tuomio ja teloitus

Christie tunnusti oikeudenkäynnissä syyllisyytensä seitsemään - kolmen keittiön alkovista löytyneen naisen, vaimonsa ja kahden takapihalle haudatun naisen - murhaan. Hän myös myönsi murhanneensa Beryl Evansin, mutta ei Geraldine Evansia. Aiemmin heidän murhistaan oli epäilty Timothy Evansia.[57]

Christietä syytettiin vain vaimonsa Ethelin murhasta. Hänen oikeudenkäyntinsä alkoi 22. kesäkuuta 1953 samassa tuomioistuimessa, jossa Evans oli ollut syytettynä kolmea vuotta aiemmin.[58] Christie vetosi mielenterveydellisiin ongelmiinsa ja väitti, ettei muistanut tapahtumista juuri mitään.[59] Valamiehistö hylkäsi vetoomuksen ja käsiteltyään tapausta 85 minuuttia totesi Christien syylliseksi. Christie tuomittiin hirtettäväksi. [60] Hän ei valittanut tuomiostaan, ja 15. heinäkuuta 1953 hänet hirtettiin Pentonvillen vankilassa. Pyövelinä toimi Albert Pierrepoint, joka oli hirttänyt myös Timothy Evansin.[61] Ennen teloitustaan Christie valitti hirttosilmukka kaulassaan, kuinka hänen nenänsä kutisi. Pierrepoint vastasi, että se ei häiritsisi häntä enää pitkään.[62]

Madame Tussaud'n Lontoon vahakabinetin Chamber of Horrors -huoneessa on esillä vahanukke, joka esittää Christien hirttämistä.

Katso myös

Kirjallisuutta
  • Camps, F. E. (1953). Medical and Scientific Investigations in the Christie Case. Medical Publications.
  • Furneaux, Rupert (1961). The Two Stranglers of Rillington Place: On John Reginald Halliday Christie and Timothy John Evans. Panther Books.
  • Jesse, F. Tennyson (1957). The Trials of Timothy John Evans and John Reginald Halliday Christie. Notable Trials series, William Hodge.
  • Maxwell, Ronald (1953). The Christie Case. Gaywood Press.
  • Oates, Jonathan (2012). John Christie of Rillington Place: Biography of a Serial Killer. Barnsley: Pen & Sword Books Ltd. ISBN 978-1-84563-141-3.

Lähteet
  1. Index entry FreeBMD. ONS.
  2. Malline:Cite BAILII.
  3. Brabin, Rillington Place, p. 269.
  4. Marston, John Christie, p. 108.
  5. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 23–24.
  6. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 24.
  7. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 22.
  8. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 225.
  9. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 23 and p. 26.
  10. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 29.
  11. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 30–32.
  12. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 33.
  13. Marston, John Christie, p. 7.
  14. Kennedy (p. 34) reports that even with his wife, Christie's sexual activity was sporadic.
  15. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 35.
  16. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 36.
  17. Kennedy,Ten Rillington Place, p. 35.
  18. Eddowes, J., The Two Killers of Rillington Place, p. 5.
  19. Kennedy,Ten Rillington Place, pp. 36–37.
  20. Marston, John Christie, p. 12.
  21. Eddowes, J., The Two Killers of Rillington Place, p. 12.
  22. Kennedy,Ten Rillington Place, pp. 40–41; the police were apparently unable to check applicants' backgrounds because of the substantial influx of new recruits during the war.
  23. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 42.
  24. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 43.
  25. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 46.
  26. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 47.
  27. Eddowes, J., The Two Killers of Rillington Place, pp. 8–9.
  28. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 48
  29. Brabin, Rillington Place, p. 2.
  30. Brabin, Rillington Place, pp. 56–60.
  31. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 90–103.
  32. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 138–139.
  33. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 143–156.
  34. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 198–208.
  35. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 210.
  36. Marston, John Christie, p. 69.
  37. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 211.
  38. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 210–211.
  39. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 213.
  40. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 214–215.
  41. Frenzy!: Heath, Haigh & Christie: The First Great Tabloid Murderers.
  42. Frenzy!: Heath, Haigh & Christie: The First Great Tabloid Murderers
  43. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 215.
  44. Kennedy, Ten Rillington Place, pp. 215–217.
  45. Marston, John Christie, pp. 76–77.
  46. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 221.
  47. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 216.
  48. Brabin, Rillington Place, pp. 220–221.
  49. Marston, John Christie, p. 5.
  50. Eddowes, J., The Two Killers of Rillington Place, p. 9.
  51. "Plan of 10 Rillington Place showing position of the bodies", Brabin, Rillington Place, p. x.
  52. Eddowes, M., The Man On Your Conscience, pp. 94–95.
  53. Brabin, Rillington Place, p. 188.
  54. See template:inflation for how this figure was calculated.
  55. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 222.
  56. Eddowes, J., The Two Killers of Rillington Place, p. 90
  57. Marston, John Christie, p. 86.
  58. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 232.
  59. Kennedy, Ten Rillington Place, p. 235.
  60. Marston, John Christie, p. 94.
  61. Marston, John Christie, p. 95.
  62. "My father deserved to be hanged by Pierrepoint", The Daily Telegraph, 9 April 2006.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.