Johannes Paavali I

Vuoden 1978 ensimmäisessä konklaavissa Sikstuksen kappeliin kokoontui tuolloin ennätysmäärä kardinaaleja, joita oli 111. Edellinen paavi Paavali VI oli kieltänyt kaikkia yli 80-vuotiaita kardinaaleja osallistumasta paavinvaaliin, joten viisitoista kardinaalia joutui jäämään äänestyksen ulkopuolelle.

Konklaavin tarkoituksena oli valita seuraaja kuolleelle paavi Paavali VI:lle, joka oli johtanut katolista kirkkoa noin viidentoista vuoden ajan.[10] Ennen konklaavia pääkysymys oli tulevan paavin lisäksi myös se, valitsisiko konklaavi poliittisen vai hurskaan miehen piispanistuimelle.[10]

Konservatiivien pääehdokkaana konklaavissa oli Genovan arkkipiispa, kardinaali Giuseppe Siri. Hänen vastaehdokkaikseen ilmaantuivat ensimmäisellä äänestyskierroksella kardinaalit Albino Luciani, Sergio Pignedoli, Sebastiano Baggio ja Franz König. Heistä Luciani tunnettiin seurakuntatyön, hiippakuntahallinnon ja kirkollisen kasvatuksen tuntijana, minkä lisäksi häntä pidettiin myös huumorintajuisena.[11] Kun Lucianilta itseltään kysyttiin hänen mahdollisuuksistaan paaviksi, vastasi hän huumorintajuisesti olevansa paaviehdokkaista "C-listalla".[10]

Ensimmäinen äänestyskierros osoitti, että konservatiivien ehdokas kardinaali Siri johti äänestystä kahdellakymmenelläviidellä äänellä, mutta Lucianin äänisaalis oli vain kahta ääntä pienempi.[11] Muiden ehdokkaiden väliset erot kärkikaksikkoon olivat suurempia, ja kolmantena ollut Sergio Pignedoli sai ääniä kahdeksantoista, Sebastiano Baggio yhdeksän ja Franz König kahdeksan.[11] Toisessa äänestyksessä Albino Luciani siirtyi selvään johtoon keräten taakseen viisikymmentäkolme ääntä.[11] Giuseppe Sirin äänisaalis ei kasvanut toisella kierroksella, vaan putosi yhdellä. Toisella äänestyskerralla jälkeen vaalissa annettiin myös muutama ääni Karol Wojtyłalle, josta tuli vain hiukan yli kuukauden kuluttua uusi paavi Johannes Paavali II.

Luciani valittiin paaviksi 26. elokuuta neljännen äänestyskerran jälkeen. Hän itse totesi valinnan tehneille kardinaaleille:[11]

»Jumala antakoon teille anteeksi sen minkä olette tehneet minulle.»

Lausahduksen syy ei ollut konklaavin kardinaaleille täysin selvä, sillä vielä paavinvaalin aikaan Lucianin terveydentila ei ollut yleisessä tiedossa.[11]

Konklaavin lyhyt kesto yllätti monet. Jo neljännellä äänestyskerralla kardinaalit pääsivät sopuun tulevasta paavista. Luciani oli selvä kompromissiehdokas, mutta vielä ennen konklaavia hänet oli mainittu vaihtoehtona vain siinä tapauksessa, että konklaavi lukkiutuisi eikä minkäänlaista sopua liberaalien ja konservatiivien välillä syntyisi.[12] Toisaalta heti konklaavin jälkeen esimerkiksi kardinaali Basil Hume Westministeristä totesi, ettei hänellä ollut epäilystäkään siitä, etteikö juuri Luciani olisi ollut oikea valinta paaviksi.[10] Kardinaali Hume totesikin Lucianin olleen "Jumalan ehdokas" ("The God's candidate") konklaavissa.[10]

Lucianin valinta oli kuitenkin vähintään pienoinen yllätys monille, eikä häntä ollut ennustettu konklaavin pääehdokkaiden joukkoon. Lontoon The Sunday Times otsikoikin uutisensa tekstillä "Tuntematon paavi" (The Unknown Pope).[12] Paavin tuntemattomuutta maailmalla kommentoi myös Filippiineillä toimiva jesuiittajohtaja, joka totesi: "Emme ole koskaan kuulleet hänestä täällä. Olemme kuitenkin kiitollisia, ettei se [uusi paavi] ollut joku muista [konklaavin ehdokkaista]."[12]

Luciani valitsi itselleen paavilliseksi nimekseen Johannes Paavali I:n. Nimivalinta oli harvinaisuus katolisen kirkon historiassa, sillä yksikään paavi ei ollut ennen häntä ottanut kaksiosaista nimeä.[11] Lisäksi kukaan muu paaveista ei koskaan ollut käyttänyt järjestyslukua I.[11] Nimivalinnallaan Luciani heijasteli tulevaa linjaansa, joka jatkaisi hänen edeltäjiensä Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n aloittamaa tietä.[11]

Johannes Paavali I astui vaatimattomin seremonioin paavinvirkaansa. Hän oli silloin myös 1900-luvun ainoa paavi, joka asetettiin piispanistuimelle ilman aiemmin tavanomaista paavin kolmikerroksista tiaaraa eli paavinkruunua. Samoin Johannes Paavali I oli ensimmäinen paavi, joka ei puheissaan käyttänyt itsestään monikon ensimmäistä persoonaa, vaan siirtyi "me" -muodosta "minä" -muotoon.[13][14] Paavin julistus tulevasta ohjelmastaan ei sisältänyt yllätyksiä, ja siinä hän lupasikin jatkaa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen työtä. Tarkoituksena oli estää kirkolliskokouksen uudistusten jarruttaminen, varmistaa järjestys Paavali VI:n aikana riitautuneessa kirkossa ja edistää kirkkojen välistä yhteyttä. Itseään paavi luonnehti seitsemän minuutin puheessaan seuraavanlaisesti:[15]

»Minulla ei ole paavi Johanneksen sydämen viisautta, eikä paavi Paavalin valmistautumista ja sivistystä. Joka tapauksessa olen nyt heidän paikallaan ja minun täytyy yrittää auttaa kirkkoa. Toivon, että autatte minua rukouksillanne.»

Johannes Paavali I antoi itsestään hyvän ensivaikutelman paavina. Hän sai hyvän vastaanoton Pietarinaukiolle kokoontuneelta ihmisjoukolta, joka käsitti noin 200 000 ihmistä.[16] Häntä kommentoitiin esimerkiksi seuraavasti:[17]

»Kirkkoon ja julkisuuteen on tehnyt vaikutuksen ennen kaikkea se ilmapiiri, jonka on luonut uuden paavin vaatimattomuus, konstailematon hurskaus ja spontaani sydämellisyys, huumori ja tervejärkisyys. Ehkä tärkein asia hänen ensimmäisen viikkonsa aikana on se, että paavi ei ole lukenut hänelle kuuriassa muotoiltuja papereita, vaan on puhunut vapaasti kuulijoittensa kanssa.»

Heti paavin valinnan jälkeen media alkoi ottaa selvää uudesta Rooman piispasta. Paavin veli Edoardo Luciani, eläkkeellä oleva opettaja, kertoi, kuinka Johannes Paavali I oli kasvanut "riuhdonnassa paholaisen ja pyhän veden välillä".[16] Tällä hän viittasi paavin vanhempiin, joista äiti oli ollut harras katolilainen ja isä sosialisti. Median haastatellessa erästä vanhaa 80-vuotiasta miestä paavin entisessä kotikylässä tämä kommentoi Albino Lucianin valintaa paaviksi seuraavasti: "Se on skandaali, tämän paavin tämä valinta. Hän on hyvin hyvä mies, mutta hänen isänsä poltti krusifikseja kaminassaan."[16]

Median Vatikaanista tavoittaman kommentaattorin mukaan konklaavin tekemä paavinvalinta oli "kuin todistus kuurialle reputtavalla arvosanalla".[18] Kardinaalikollegio oli konklaavissa hylännyt kuurian ehdokkaan ja valinnut uudeksi paaviksi hiippakuntapiispan.

Henkilönä Johannes Paavali I tunsi hyvin kirkollisen kasvatuksen. Hän ei pitänyt kirkollisesta koreilusta, minkä vuoksi hänen virkaanastujaisseremoniansa oli poikkeuksellisen vaatimaton. Paavinkruunua ei käytetty, ja paavi itse liikkui jalan seremonian aikana.[16] Paavillisista tunnuksista hänen virkaanastujaisissaan käytettiin palliumia, valkoista nauhaa, joka symboloi paavin asemaa "lännen patriarkkana."[16]

Pontifikaatin alkuhetkillä selvä linja paavilliselle politiikalle ei ollut vielä täysin selvillä. Eräs belgialainen kardinaali kiteyttikin ihmisten ajatuksia todetessaan: "Ihmiset tulevat kysymään 'Onko hän Johannes vai onko hän Paavali?' Hän tulee omalla tavallaan olemaan molempia. Hänen tapansa ovat enemmän Johannesta, mutta silti se on kuin sekoittaisi happea ja vetyä – saat aikaan vettä, kaksi erilaista elementtiä tuottavat kolmatta."[19]

Johannes Paavali I ei ehtinyt toteuttaa lyhyen paavikautensa aikana merkittäviä uudistuksia kirkossa. Myöskään hänen suunnitelmansa kirkon johtamiseksi eivät ole kunnolla tiedossa, ja luotettavin lähde hänen suunnitellulle linjalleen on paavin virkaanastujaispuhe. Monet tutkijat ja salaliittoteoreetikot ovat lähteiden vähyydestä huolimatta pohtineet, millainen Johannes Paavali I:n linja olisi ollut ilman äkillistä kuolemaa.

Yksi tunnetuimmista Johannes Paavali I:tä käsittelevistä salaliittoteorioista esitetään David Yallopin kirjassa In God's Name. Kyseinen kirja nousi maailmalla bestselleriksi ja tuli erittäin tunnetuksi, mutta se ei ole saavuttanut tutkijoiden yleistä hyväksyntää. Lisäksi kirja on kirjoitettu pikemminkin romaanin kuin tieteellisen tutkimuksen muotoon.[20][21][22] Kirjassaan Yallop esimerkiksi esittää, että Johannes Paavali I:n oli tarkoitus suostua hyväksymään ehkäisyvälineiden käyttö Amerikan Vatikaanissa vierailevalle delegaatiolle pitämässään puheessa.[23] Muun muassa uskonnollisen Crisis Magazine -lehden mukaan Yallopin väitteet ovat "yksinkertaisesti naurettavia".[23]

Yallop väittää myös, että paavi aikoi puuttua Vatikaanin pankin sisäisiin väärinkäytöksiin.[24] Tähän on vastattu vasta-argumenttina, että vain päälle kuukauden pontifikaattinsa aikana Johannes Paavali I:llä ei olisi voinut olla mitään mahdollisuutta tutustua Vatikaanin pankin monimutkaiseen ja labyrinttimaiseen pankkijärjestelmään ja sen toimintamalleihin.[25] Lisäksi on huomautettu, että ainakin paavin virallisen elämäkerran kirjoittajan Guilio Nicolinin mukaan Johannes Paavali I oli hidas tekemään päätöksiä, eikä siten kuulosta todennäköiseltä, että hän olisi ryhtynyt heti paavikautensa alussa tekemään radikaaleja uudistuksia.

Paavin kuolema niin lyhyen virassa olon jälkeen synnytti väitteitä salamurhasta ja siitä, että kuolema oli häntä vastaan järjestäytyneen salaliiton tulos. Kuolemasta virisi useita erilaisia salaliittoteorioita.[33]

Kuusi vuotta Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen David Yallop julkaisi kirjansa In God's Name (1984). Kirjassa Yallop esitti, että paavin kuoleman takana oli salamurha, ja että Johannes Paavali I:n kuolema liittyi tämän uudistushaluihin Vatikaanissa.[34] Kirjan mukaan paavi puuttui Vatikaanin pankin väärinkäytöksiin, minkä lisäksi hän aikoi myös siirtää syrjään muutaman johtavan kardinaalin, joilla kirjan mukaan oli mafiayhteyksiä ja suhteita vapaamuurareihin.[35][34] Yallop myös nimesi kirjassaan pääsyyllisen murhaan, joka hänen mukaansa tehtiin myrkyttämällä paavi. Salaliiton sieluna Yallop piti kardinaalivaltiosihteeri Jean Villot'a, joka ei kuulemma ollut hyvissä väleissä uuden paavin kanssa.[34] Yallopin jälkeen Johannes Paavalin kuolemaa tutki John Cornwell, joka julkaisi lopputulemansa kirjassaan A Thief in the Night (1989).[33]

Johannes Paavali I:n kuolemaan liittynyt salaliittoteoria oli esillä Francis Ford Coppolan ohjaamassa elokuvassa Kummisetä, osa III (1990). Elokuvassa kuvataan, kuinka Corleonen mafiaperheen vastustajat salamurhaavat paavin, koska tämä oli aikonut laittaa pisteen Vatikaanin pankin ja italialaisten pankkien hämärälle yhteistyölle. Saman salaliiton tuloksena elokuvassa henkensä menettää myös useat muut Italian politiikkaan osalliset henkilöt.

Paavin kuolemasta syntyneitä salaliittoteorioita esitellään myös suomenkielisessä tietokirjassa Murhattu paavi? Salaliittoteoriat ja katolisen kirkon vaietuin kohtalo (Reuna, 2023).