Johann Joachim Winckelmann

Winckelmann syntyi suutarin poikana ja kävi koulunsa Berliinissä ja Altmarkin Salzwedelissä. Vuosina 1738–1740 hän opiskeli teologiaa ja kävi myös filosofian ja estetiikan luennoilla. Hän aloitti sen jälkeen lääketieteen opinnot, mutta keskeytti ne. Hän toimi sitten useita vuosia kotiopettajana ja oppikoulun vararehtorina.[3]

Winckelmann sai 31-vuotiaana syyskuussa 1748 viran kreivi Henrich von Bünaun kirjastonhoitajana Nöthnitzissä lähellä Dresdeniä. Tässä tehtävässä hän syventyi taiteiden ja kirjallisuuden tutkimukseen. Lokakuusta 1754 alkaen hän toimi Saksin kruununprinssin myöntämän apurahan turvin vapaana tutkijana. Vuonna 1757 hän siirtyi Roomaan kardinaali Archinton palvelukseen ja pääsi myös kaupungin oppineiden piiriin. Samaan aikaan hänen teoksensa kasvattivat hänen tieteilijän mainettaan. Teoksilla oli kauaskantoinen vaikutus tuleviinkin tutkijasukupolviin. Winckelmann levitti uutta kauneusihannetta, jaloa yksinkertaisuutta ja hiljaista suuruutta. Antiikin Kreikan taide kohotettiin esikuvalliseksi. Tämän uusklassismin aatteen vaikutus tarttui Hegeliin, Schilleriin ja Herderiin ja heidän kauttaan koko Euroopan sivistyneistöön.[3]

Kesäkuussa 1759 Winckelmann alkoitti yhteistyön roomalaisen kardinaali Albanin kanssa, joka oli tunnettu taidekeräilijä. Hän alkoi työskennellä Via Sarania -tien varrelle rakennetussa Villa Albanissa. Huhtikuussa 1763 hänet nimitettiin Rooman muinaisesineiden ylivalvojaksi. Samalla hän kirjoitti pääteostaan Geschichte der Kunst des Altertums. Hänellä oli nyt arvovaltaa puuttua esimerkiksi arkeologian epätieteellisiin kaivausmenetelmiin. Sen perusteella Winckelmann on sittemmin nimetty klassisen arkeologian isäksi.[3]

Työtehtävät veivät Winckelmannin kesäkuussa 1768 Triesteen. Siellä hänen uransa sai väkivaltaisen lopun, sillä hän joutui ryöstömurhan uhriksi. Melko pian hänen elämäntyönsä murentui myös siksi, että Villa Albaniin kootut kokoelmat hajosivat eri tahoille: Napoleon I vei osan niistä sotasaaliina Pariisiin ja talousvaikeuksiin joutunut kardinaali Albani myi suurimman osan kokoelmasta. Osa myydyistä teoksista on nykyisin Münchenin Glyptoteekissä ja osa Pariisin ja Wienin museoissa. Villa Albani on sittemmin siirtynyt Torlonian pankkisuvulle, jolla on omistuksessaan osia kokoelmasta.[3]

Uusklassinen taidesuunta sai 1700-luvun loppupuolella laajaa kannatusta ja se syrjäytti rokokoon. Yhä useampi aatelismies teki nuoruudessaan Grand Tour -matkan antiikin muistomerkeille. Kirjailija Johann Wolfgang von Goethe asui Italiassa kahden vuoden ajan vuodesta 1786 ja julkaisi siitä laajan matkakertomuksen.[3] Myös antiikin tutkimus vahvistui. Antiikkiesineiden kauppa alkoi kukoistaa ja niitä päätyi erityisesti Britanniaan. Samalla antiikin jäljittely alkoi näkyä myös uustuotannossa ja arkkitehtuurissa. [4] Nykytutkimuksen valossa Winckelmannin luomaa kuvaa antiikin veistoksista ja rakennuksista pidetään virheellisenä, koska hän ylisti niiden puhtaan valkoista pintaa. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että marmoripinnoissa käytettiin yleisesti värejä.[2]

• Winckelmann, Johann Joachim: Jalosta yksinkertaisuudesta. Kirjoituksia antiikin taiteesta ja arkkitehtuurista. Suomentanut sekä esipuheella ja selityksillä varustanut Vesa Oittinen. Julkaisija: Kuvataideakatemia. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992. ISBN 951-37-0863-2.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johann Joachim Winckelmann Wikimedia Commonsissa

• Liukkonen, Petri: Johann Joachim Winckelmann. Authors' Calendar (englanniksi)