Johan Leche

Lechen vanhemmat olivat Baråkran seurakunnan kirkkoherra Jöns Leche ja Kristina Paulin. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1748 Helena Elisabeth Svenonius. Pariskunnalla oli kahdeksan lasta, kaksi poikaa ja kuusi tytärtä, joista yksi tytär ja yksi poika kuolivat lapsina. Lechellä oli monipuolinen kielitaito. Ruotsin lisäksi hän oli oppinut latinaa, hepreaa ja kreikkaa sekä myös englantia, ranskaa ja saksaa. Suomeakin hän opetteli, jottei hänen tarvinnut vaieta maanmiestensä seurassa.[1]

Leche aloitti opinnot Lundin yliopistossa 1724. Hän opiskeli eri aineita, mutta oli myöhemmin muutaman vuoden kotiopettajana. Vuonna 1732 hän palasi yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä ja sai lääketieteen tohtorin arvon 1740.[1]

Turun akatemian lääketieteen professoriksi hän siirtyi 1749. Opetusta ei Turussa annettu kaikissa tarvittavissa aineissa, joten suurin osa siellä aloittaneista valmistui Uppsalasta tai muualta. [1]

Leche sai kesäkuun alussa 1764 tajuttomuuskohtauksen ja menetti muistinsa meteorologiaa lukuun ottamatta ja kuoli pari viikkoa myöhemmin jättäen jälkeensä lesken ja kuusi alaikäistä lasta.[1][2],

Anders Celsius ja Pehr Elvius saivat Lechen kiinnostumaan meteorologiasta vuonna 1742. Ollessaan lääkärinä Ruotsin Itä-Intian kauppakomppaniassa Göteborgissa 1745 hän teki jatkuvasti meteorologisia havaintoja ja tutki kasveja ja eläimiä. Hän lähetti löytönsä Linnaeukselle, joka vaikuttui niistä niin, että nimesi pikkunoutojen (Lechea L.) kasvisuvun ja kaunorullakääriäisen (Phalaena lecheana, nyt Ptycholoma lecheanum) hänen mukaansa. Turussa hän kirjasi 13 vuoden säähavainnot (1750–1762) ja julkaisi ne kuudessa artikkelissa 1762–1764.[3] Mittaukset hän teki kahdesti päivässä (klo 5–9 ja 13–14) päivittäin kahdessa paikassa.[4] Hän aloitti Turussa jäidenlähdön seuraamisen ja tutkimisen, rakensi lämpömittareita ja mittasi sademääriä. Hän rakensi läkkipellistä sademittarin itse, koska ei ollut tyytyväinen puisiin ombrometreihin.[3] [5][2] Hän teki myös revontulihavaintoja systemaattisesti säähavaintojen yhteydessä.[6][7]

Isorokko oli Lechen aikaan vakava ongelma, ja hän päätti vuonna 1754 suojata tyttärensä rokotuksella. Ruotsin ensimmäisen rokotuksen antoi juuri virkaansa astunut Turun piirilääkäri Johan Haartman.[1]

Leche kehitti dendrokronologiaa eli puiden vuosirengasajoitusta Turussa vuosina 1757–1764, siis 160 vuotta ennen tieteenalan isäksi nimettyä Andrew Ellicott Douglassia. Leche tutki 1740-luvulla satoja vuosia vanhoja puunrunkoja Ruotsin puolella, mutta Turussa 1757 noin 60-vuotiaita puita (vanhempia lienee ollut vaikea löytää 1700-luvun alun laivanrakennuksen takia). Hän yhdisti ajoitustutkimuksiin sääseurantatietämyksensä. Hän ei kuitenkaan julkaissut tutkimuksiaan luultavasti johtuen aineiston puiden nuoruudesta, mutta tutkimusaineistot ovat tallella Ruotsin kansallisarkistossa Tukholmassa. Tutkija Stefan Norrgård löysi käsikirjoitukset sieltä vuonna 2018 etsiessään Lechen meteorologisia havaintoja.[2] Vuosina 1761 ja 1762 Leche mittasi viikoittain kahden kyynärän korkeudelta (119 cm) miten pihlaja- ja pähkinäpuut kasvavat, ja totesi kasvun olevan kiivainta kesä-heinäkuussa ja hidastuvan elokuulla. Näin hän kumosi olettamuksen, että puut kasvaisivat tasaisesti vuoden ympäri (mm. Linnaeus) tai että renkaat muodostuisivat talvella, kun mahla joutuu paineen alaiseksi (Ulrik Rudenschöld). [3]

Leche käytti monia nykyäänkin käytössä olevia tutkimustekniikoita. Vuosirenkaita laskiessaan hän merkkasi ne aina kymmenen vuoden välein. Hän ehdotti että kannattaa keskittyä puulajeihin, joissa on selkeästi erotettavat renkaat kuten mänty, koivu, saarni, jalava ja tammi ja välttämään vaikeasti laskettavaa katajaa. Hän kehottaa huomioimaan kasvupaikan, kalliolla etelärinteellä kasvavasta männystä erottaa selkeämmin kuivan ja kostean vuoden renkaat kuin tuuheaoksaisesta kostean paikan kuusesta. Yksittäisiä puiden vertailuista voi oppia, millaiset kasvuolot minäkin vuonna oli (kuivuus, lämpötila jne). Kokeen pitää olla toistettavissa esimerkiksi niin, että sahaa samasta puusta useamman näytteen ja laskea renkaat eri kohdasta.[3]

Leche oli kiinnostunut kasvitieteestä. Hän laati Suomen kasveja kuvaavan Flora Fennican, joka jäi kuitenkin käsikirjoitukseksi ja tuhoutui Turun palossa 1827. Hän oli mukana uuden kasvitieteellisen puutarhan suunnittelussa. Muita hänen kiinnostuksensa kohteita olivat mineralogia ja eläimet, joista hän luennoi ja julkaisi kirjoituksia, sekä monenlaiset käytännön elämään liittyvät aiheet.[1]

Lechen oppilas Johan Grysselius (1738–1788) puolusti väitöskirjaansa De commoratione hybernali et peregrinationibus hirundinum vuonna 1764, ja aiheena oli pääskyjen talvehtiminen vesistöjen pohjamudassa, joka oli siihen aikaan täysin hyväksytty tieteellinen tosiasia, ja muun muassa Carl von Linné uskoi siihen. Leche ja Grysselius esittivät tutkielmassa vakuuttavia todisteita pohjamudassa talvehtimista vastaan, mutta heidän päättelynsä ei juuri saanut menestystä, ja pseudotieteellinen mutatalvehtimisteoria kumottiin yleisesti vasta 1800-luvun loppupuolella. Ruotsalainen Karl Jakob Sundevall tosin sai kunnian teorian kumoamisesta jo hieman aiemmin, mutta hän lienee saanut Grysseliuksen väitöskirjan käsiinsä ja tutkinut itse kyseistä tapahtumaa eli sen oletusta.[8]

• Forsius, Arno: / Leche, Johan (1704–1764). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.2.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Leche, Johan. Nordisk familjebok (1885). Runeberg.org.
• Dendroclimatic investigations and cross-dating in the 1700s: the tree-ring investigations of Johan Leche (1704–1764) in southwestern Finland Canadian Journal of Forest research.
• Maininta pikkunoudoista ja revontulista. New York Heritage Program.