Johan Knaapi

Knaapi kävi viisi luokkaa Turun suomalaisesta reaalilyseota ja Tampereen kauppaopiston vuosina 1911–1913 sekä kurssin The Pitmans metropolitan school-nimisessä kauppaoppilaitoksessa Lontoossa kesällä 1913. Hän suoritti opintomatkat Saksaan vuonna 1922 sekä Ruotsiin ja Norjaan vuonna 1924 sekä suoritti Sotakorkeakoulun erikoiskurssin Suojeluskuntain yliesikunnan päällystökoulussa vuonna 1925.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Knaapi työskenteli E. J. Knaapin liikkeiden hoitajana Siurossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 15. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet siirrettiin 31. heinäkuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin etappitehtäviin Suomeen. Saksaan hän palasi komppaniaansa 23. toukokuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 10. heinäkuuta 1917 ja komennettiin Tukholmaan ja edelleen Suomeen 28. joulukuuta 1917, missä hänen tehtäväkseen tuli auttaa Venäjältä sotavankeudesta paenneita saksalaisia upseereita.[1][2]

Knaapi saapui sisällissodan puhjettua taisteluiksi 2. helmikuuta 1918 Vilppulan rintamalle, missä hän otti Vilppulan joukkojen johtajuuden itselleen 4. helmikuuta 1918 alkaen ja torjui joukkoineen vielä samana päivänä vihollisen väkivaltaiset lähentelyt. Knaapi luovutti johtajuuden luutnantti Carl Lennart Nordensvanille hänen palattuaan hieman myöhemmin Ruovedeltä. Knaapi jatkoi Vilppulassa Nordenswanin alijohtajana Vilppulan kolmannesta taistelusta 7. helmikuuta 1918 alkaen. Vilppulasta Knaapi siirtyi 10. helmikuuta 1918 Ruoveden rintamalle, missä hän otti 13. helmikuuta 1918 osaa Paarlammin taisteluun, missä hän haavoittui taistelussa ja joutui hoidattamaan haavojaan.[1][2]

Knaapin parannuttua hänet nimitettiin 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan adjutantiksi, ja otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa.[1][2]

Sisällissodan jälkeen Knaapi komennettiin kesällä 1918 saksalaisen komennuskunnan mukaan erikoistehtäviin Suomussalmelle, Kuusamoon, Paanajärvelle ja Kuolajärvelle. Komennukseltaan palattuaan hän palveli komppanianpäällikkönä Itämeren jalkaväkirykmentti l:n 3. komppaniassa, mikä tunnettiin myöhemmin nimellä Porin rykmentti. Porin rykmentistä hänet siirrettiin 24. heinäkuuta 1919 Autojoukkoihin ja edelleen 15. huhtikuuta 1920 Suomenlinnan pataljoonaan ja 1. heinäkuuta 1920 alkaen Autopataljoonaan, sekä 24. marraskuuta 1920 alkaen komentajaksi Viipurin rykmentin 3. pataljoonaan. Viipurin rykmentistä hänet komennettiin 5. marraskuuta 1921 komentajaksi Autopataljoonaan, mihin tehtävään hänet lopullisesti nimitettiin 11. tammikuuta 1922.[1][2]

Mielenhäiriöön joutunut Knaapi ampui vaimonsa, kaksi lastaan ja itsensä tammikuussa 1926.[3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1922		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi Preussin Punaisen ristin 2. ja 3. lk. mitalit Ruotsin miekkaritarikunnan 1. lk. ritarimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.