Johan Emil von Etter
Johan Emil von Etter (ven. Ива́н Севастья́нович фон-Э́ттер) (3. elokuuta 1863 Pietari, Venäjän keisarikunta – 22. maaliskuuta 1941 Porvoon maalaiskunta ) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa kenraalimajuriksi kohonnut suomalainen sotilas, joka vallankumoukselliselta Venäjältä muutettuaan asui omistamassaan Haikon kartanossa.[2]
| Johan Emil von Etter[1] | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. elokuuta 1863 Pietari, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 22. maaliskuuta 1941 (77 vuotta) Porvoon maalaiskunta |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Suomi |
| Palvelusvuodet | 1883–1917 |
| Komentajuudet |
5. Kiovan, Suuriruhtinatar Elisabeth Feodorovnan krenatöörijääkärirykmentin komentaja (1909–1913) Henkivartiokaartin Semenovskojen rykmentin komentaja (1913–1916) 79. jalkaväkidivisioonan komentaja (1916–1917) |
| Taistelut ja sodat | I maailmansota, Itärintama (1914–1917) |
| Sotilasarvo | Kenraalimajuri |
| Kunniamerkit |
Stanislavin risti – 3. luokka (1894) Annan risti – 3. luokka (1901) Vladimirin risti – 4. luokka (1906) Vladimirin risti – 4. luokka (1911) ja miekat myönnettiin 1915) Yrjön miekka (helmikuu 1915) Yrjön risti – 4. luokka (helmikuu 1915) Stanislavin risti – 1. luokka miekkoineen (1915) Annan risti – 1. luokka miekkoineen (1915) Ranskan kunnialegioona – suurupseeri (1916) |
Sotilaskoulutus Pietarissa
Johan Emil von Etter syntyi kenraaliluutnantti Sebastian Albrekt von Etterin ja Emilia von Jacobsonin toisena lapsena 3. elokuuta 1863. Hän kuului sukuun, joka aateloitiin vuonna 1843 Suomen Ritarihuoneessa. Von Etterin suku oli lähtöisin Sveitsistä Zugin kantonista.[3]
Johan Emil von Etter valmistui Keisarin paašikoulusta, ja hänet ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin Pietarissa Henkivartiokaartin Semenovskojen rykmenttiin 24.3.1883. Siellä palvellessaan hänet ylennettiin aliluutnantiksi 11.9.1884 ja edelleen luutnantiksi 11.9.1887, alikapteeniksi 18.12.1895, kapteeniksi 18.12.1899 ja everstiksi 10.4.1904.
Komentajana rauhan ajan Pietarissa ja maailmansodassa
Eversti von Etter määrättiin 27.11.1909 5. Kiovan, Suuriruhtinatar Elisabeth Feodorovnan krenatöörijääkärirykmentin komentajaksi. Neljän vuoden Kiovan palveluksen jälkeen hänet ylennettiin 5.12.1913 kenraalimajuriksi ja nimitettiin Pietariin Henkikaartin Semjonovin rykmentin komentajaksi.
Kenraalimajuri von Etter osallistui ensimmäiseen maailmansotaan rykmenttinsä kanssa Puolan suunnalla osana 4. armeijaa. Hänen joukkonsa kunnostautuivat niin, että von Etter ansaitsi syksyn 1914 taistelujen ansiosta helmikuussa 1915 myönnetyt Yrjön miekan ja Yrjön ristin. Toukokuussa 1915 hänet korotettiin kenraalimajuriksi H. M. Keisarin seurueessa. Käytännössä hän jatkoi edelleen Semenovskojen rykmentin komentajana. Seuraavana vuonna hän sai kuitenkin eron Henkivartioväen Semenovskojen rykmentin komentajan tehtävästä pysytettynä rykmentin upseeriluetteloissa. Sen jälkeen hän palveli vielä 1916–1917 aina Helmikuun vallankumoukseen asti maailmansodassa 79. jalkaväkidivisioonan komentajana.[1]
Paluu Haikon kartanoon
Vallankumousvuonna 1917 kenraalimajuri von Etter siirtyi vaimonsa kreivitär Marie Vladimirovna o.s. Kleinmichel kanssa omistamaansa sukukartanoon Haikkoon Porvoon maalaiskuntaan. Kartanon vanha päärakennus oli tuhoutunut vuonna 1911, mutta jälleenrakennettu nykyinen päärakennus on vuodelta 1913. Kenraalimajuri von Etter ei osallistunut vuonna 1918 käytyyn Suomen sisällissotaan.[1]
Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov ja hänen puolisonsa Victoria pakenivat vallankumouksen melskeitä von Etterien omistamaan Suomeen Haikon kartanoon. Romanov-sukuisille von Etterit olivat perhetuttuja, sillä kenraalimajuri von Etterin äiti Emilia von Etter ja puoliso Marie Vladimirovna olivat olleet Maria Fjodorovnan hovineiteinä. Erityisesti suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš oli ollut perinteisesti läheinen perhetuttu von Ettereille. Romanoveille syntyi Porvoossa 30. elokuuta 1917 poika, joka kastettiin Haikossa Vladimir Kirillovitš Romanoviksi. Kevään 1918 Suomen sisällissodan aikaan kartano sai olla rauhassa, vaikka seutu oli punaisen Suomen valtapiiriin kuuluneella eteläisen Suomen alueella. Tsaariperheen surman jälkeen vuonna 1918 suuriruhtinas Kirillistä tuli maanpakoon siirtyneen Romanov-suvun päämies. Suomesta Kirill Vladimirovitš ja Victoria muuttivat lähes kolmivuotisen Haikossa oleskelun jälkeen pois vuonna 1920 ja asettuivat ensin Saksaan Coburgiin.[1]
Sukulaissuhteista
Johan Emil von Etterin vanhempi veli oli Paul von Etter, joka palveli myös Pietarissa, vaikka ei jäänytkään sotilasuralle sotilaskoulutuksen saatuaan, vaan toimi keisarikunnan virkamiehenä muun muassa Suomen ministerivaltiosihteerin virastossa. Nuoremmat veljet Nikolai ja Alexander von Etter palasivat vallankumousten jälkeen, kuten vanhemmat veljensäkin Paul ja Johan Emil, Suomeen.
Johan Emilillä ja Marie Vladimirovnalla oli yksi poika Vladimir (suom. Waldemar) (1899–1978), joka asui myös Venäjän vallankumousten jälkeen Suomessa.
Kenraalimajuri Johan Emil von Etter kuoli 77-vuotiaana Suomen välirauhan keväänä maaliskuussa 1941.
Lähteet
- Harjula, Mirko: Ryssänupseerit. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956, s. 69, 97–104, 130, 208, 215, 238, 401. Helsinki: Books on Demand, 2013. ISBN 978-952-28656-6-3.
- von Etter, Johan Emil (1863–1941). Suomen Kansallisbiografia. Osa 7. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
- Kenraali JOHAN v. ETTER kuollut. Helsingin Sanomat, 25.3.1941, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 16.7.2019.