Johan Calamnius

Johan (Juhana) Wiktor Calamnius (18. toukokuuta 1838 Kruunupyy – 26. kesäkuuta 1891 Kuopio) oli suomalainen tuomiorovasti ja kirjailija.[1] Hän käytti myös nimimerkkiä J.W.C.

Calamniuksen vanhemmat olivat lääninrovasti Kaarle Gabriel Calamnius ja Sofia Vilhelmina Sinius. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion Lyseosta vuonna 1857 ja opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1862, maisteriksi 1864 ja lisensiaatiksi 1866. Calamnius väitteli filosofian tohtoriksi 1869 ja hänet vihittiin papiksi 1876.

Calamnius toimi Kuopion tuomiokapitulin notaarina 1875–1879, vankilansaarnaajana Kuopiossa 1879–1885 ja tuomiorovastina vuodesta 1885. Hän osallistui myös säätyvaltiopäiville 1877–1878, 1882 ja 1885 Kuopion hiippakunnan papiston edustajana.

Kirjallisen tuotantonsa Calamnius aloitti 1864 julkaisemalla ruotsin kielellä peräpohjalaisiin kansantarinoihin perustuvan kertomuksen isonvihan ajoilta nimeltä Taivalkoski. Peräpohjolan kansanperinteeseen liittyivät myös muinaistieteellinen kirjoitus Muinaistiedustuksia Pohjan periltä (1868) ja novellit Metelinkirkon haltia (1870) sekä Pyhäkosken ensimmäinen laskija (1873). Calamnius julkaisi myös Ovidiuksen Metamorfooseista Suomen luontoon mukautetun satukokoelman Kynäkuvia muinais-ajan sadustosta, kirjeitä Suleimalle Kirjallisessa Kuukausilehdessä 1866–1868 ja 1870–1871. Sadut julkaistiin sittemmin myös kirjana (Kreikkalaisia satuja. Kirjeissä Suleimalle, 1875).

Calamnius käänsi suomeksi Aristoteleen Runousopin (1871) ja Platonin Faidonin (1882). Hän perusti vuonna 1865 yhdessä Kaarlo Bergbomin, Jaakko Forsmanin ja Frithiof Peranderin kanssa Kirjallisen Kuukausilehden.