Joey Woody
Joey Woody (s. 22. toukokuuta 1973 Iowa City, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Yhdysvallat | |||
Miesten yleisurheilu | |||
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Pariisi 2003 | 400 m aj |
Woody aloitti juoksemisen viidennellä luokalla. Vuonna 1997 hän voitti NCAA-mestaruuden ennätysajallaan 48,59. Myöhemmin samana vuonna hän sijoittui kolmanneksi Yhdysvaltain-mestaruuskisoissa uudella ennätysajallaan 48,18, minkä ansiosta hänet valittiin maansa joukkueeseen Ateenan MM-kisoihin. Ateenassa hän karsiutui välierissä. Seuraavana vuonna hän voitti Yhdysvaltain-mestaruuskisoissa pronssia ja juoksi Hyvän tahdon kisoissa neljänneksi.[2] Kaunden lopussa hän oli GP-finaalissa neljäs. Yleisurheilun maailmancupissa hän oli 400 metrin aidoissa viides sekä mukana voittamassa 4 x 400 metrin viestijuoksua.[1] Vuonna 1999 Woody voitti hopeaa maansa mestaruuskisoissa ajalla 47,97. Sevillan MM-kisoissa hän oli 400 metrin aidoissa kuudes. Hän juoksi myös Yhdysvaltain pitkän viestin joukkueen mukana välierissä. Loppukilpailussa, jossa Woody ei ollut mukana, joukkue voitti MM-kultaa.[2]
Woody oli mukana juoksemassa 4 x 800 metrin sisäratojen maailmanennätystä vuonna 2000, kun Yhdysvaltain joukkue juoksi uuden ME:n 7.13,94. Myöhemmin samana vuonna hän juoksi neljänneksi Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa. Seuraavana vuonna hän oli maansa mestaruuskisoissa kuudes. Vuonna 2002 hän voitti Yhdysvaltain-mestaruuskisoissa hopeaa ja sijoittui neljänneksi GP-finaalissa. Seuraavana vuonna hän oli toinen Yhdysvaltain-mestaruuskisoissa. Pariisin MM-kisoissa hän voitti MM-hopeaa. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli neljäs.[2]
Ennätykset[1]
- 400 metrin juoksu: 46,08 (1999)
- 800 metrin juoksu: 1.48,41 (1994)
- 110 metrin aitajuoksu: 13,98 (1997)
- 400 metrin aitajuoksu: 47,97 (1998)
Lähteet
- Joey Woody Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- http://www.usatf.org/athletes/bios/oldBios/2005/Woody_Joey.asp (Arkistoitu – Internet Archive)