Joachim Peiper

Peiper värväytyi 18-vuotiaana SS:n 1933. SS-kenraali Sepp Dietrich valitsi hänet johtamaansa Hitlerin kunniakaartiin Leibstandarte SS Adolf Hitleriin. Peiper opiskeli SS:n upseerikoulussa Junkerschulessa 1935. Hänet ylennettiin upseeriksi seuraavana vuonna. Peiper palveli SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin adjutanttina vuodesta 1938 vuoden 1941 elokuuhun asti, toimien kuitenkin komppanianpäällikkönä Ranskan sotaretkellä keväällä 1940.

Vuonna 1941 hän palasi Leibstandarten rintamajoukkoihin itärintamalle. Hän johti taisteluita muun muassa Harkovassa. Peiper tuli tunnetuksi aggressiivisesta hyökkäystaktiikastaan, jossa joukot etenivät muun muassa kyliin joka suunnasta puolitelavaunuin ja rakennuksia tulittaen. Taktiikka herätti pakokauhua vihollisissa ja siten antoi hyökkääjille etua. Peiperin pataljoona tunnettiin nimellä ”soihtupataljoona”.

Ardennien taistelu

Peiperin joukkoja Malmédyyn johtavalla tiellä vuonna 1944

Pääartikkeli: Malmedyn verilöyly

Vuoden 1944 joulukuussa Ardennien hyökkäyksessä Peiperin komennossa oli taisteluosasto Peiper. 6. SS-panssariarmeijaan kuulunut taisteluosasto oli muodostettu hänen komentamansa rykmentin, 1. SS-panssaridivisioona Leibstandarte Adolf Hitlerin 1. SS-panssarirykmentin, ympärille liittämällä siihen muun muassa raskailla Tiger II -panssareilla varustettu 501. raskas SS-panssarivaunupataljoona sekä jalkautuneita laskuvarjojääkäriyksiköitä. Peiperin ryhmä oli saksalaisten kärkiyksikkö omalla sektorillaan Ardenneilla, edeten La Gleizeen asti, jossa jäi amerikkalaisten motittamaksi. Peiper miehineen onnistui kuitenkin vetäytymään hyläten samalla suuren osan raskaasta kalustostaan. Ardennien taistelun aikana Peiperin johtama taisteluryhmä syyllistyi satojen amerikkalaisten sotavankien ja belgialaisten siviilien laittomiin teloituksiin.

Keväällä 1945 hän taisteli itärintamalla Unkarissa. Peiper antautui lopulta Alpeilla amerikkalaisille joukoille. Peiper oli 30-vuotiaana Saksan maavoimien nuorin eversti (SS-Standartenführer). Hän sai ritariristin tammenlehvin ja miekoin.

Sodan jälkeen Peiper miehineen oli syytettynä Dachaun sotarikosoikeudenkäynneissä amerikkalaisia joukkoja vastaan kohdistuneesta sotarikoksesta, Malmedyn verilöylystä. Vaikka todisteita ja näyttöä Peiperin osallisuudesta tapahtumiin ei ollut hänet ja osa hänen miehistään tuomittiin kuolemaan, näitä tuomioita ei koskaan pantu täytäntöön. Tuomitut kärsivät lopulta vain lyhyitä vankeusrangaistuksia. Peiper vapautui jouluna 1956.

Vuonna 1957 Peiper oli töissä autotehtailla. Hän muutti myöhemmin Ranskaan Travesin alueelle perheineen. Peiperin käydessä eräänä päivänä ostoksilla erään kaupan myyjä huomasi hänen saksalaisen aksenttinsa. Peiper maksoi ostoksensa sekillä, josta myyjä poimi nimen ja osoitteen ja ilmoitti ne Ranskassa toimiville kommunisteille. Hänen talonsa seiniin alkoi ilmestyä uhkaustekstejä. Peiper pysyi kaupungissa, mutta lähetti perheensä turvaan. Peiperin talo poltettiin 14. heinäkuuta 1976 ja hänen palanut ruumiinsa löytyi sen jäännöksistä. Surmatyön tekijöistä ei ole varmuutta, joskin jälkikäteen tekijöiksi ilmoittautui ”Kostajiksi” itseään kutsunut ryhmä.

Joachim Peiper on ollut yksi suosituista historiankirjoituksen kohteista sodan jälkeen. Osa Peiper-elämäkertojen kirjoittajista on suhtautunut hänen sotarikoksiinsa selitellen ja apologisesti. Yksi heistä oli Jens Westemeier, joka vuonna 1996 ilmestyneessä teoksessaan Joachim Peiper, SS-Standartenführer. Eine Biographie puolusteli Peiperiä ja vähätteli tämän osuutta sotarikoksiin, joista häntä on sodan jälkeen syytetty. Uudemmassa vuonna 2007 ilmestyneessä Peiper-elämäkerrassa Joachim Peiper: A Biography of Himmler's SS Commander Westemeier toteaa joutuneensa Peiperistä luodun myytin, jota SS-apologistit ja Erlebnisgeneration varovaisesti ovat rakentaneet, vangiksi. [1]

• Malmedyn verilöylyn oikeudenkäynti
• Felgrau.com - Peiperin yksikkö SS-Leibstandarte Adolf Hitler